Alkuvuoden lukemisia

Anna Funderin teos Stasiland – Stories from Behind the Berlin Wall on saanut useita palkintoja ns. non-fiction sarjassa. Australialainen toimittaja Funder on kirjoittanut upean kirjan, jossa hän sukeltaa entisen Itä-Saksan kansalaisten elämään. Henkilöhaastatteluille perustuva kirja avaa pysäyttävällä – ja myös paikka paikoin haikean kauniilla, vaikkakin usein surullisella, tavalla absurdiin valvontaan perustuvan kontrolliyhteiskunnan ihmisten elämää.

Suunvuoron saavat niin valvotut kuin valvottavat. Vanhojen miesten (”Marxisten-Senilisten”) johtamassa maassa harmaat valtion turvallisuusministeriön, Stasin virkamiehet ja ilmiantajat pitivät kirjaa lähimmäistensä tekemisistä ja ajatuksista kymmenien vuosien ajan. Epäily ”vihollisuudesta” saattoi johtaa nuorten ihmisten tulevaisuuden unelmien tuhoutumiseen. Opiskelut tai työpaikka saattoivat jäädä haaveeksi -ellei suostunut yhteistoimintaan, toisin sanoen ryhtymään ilmiantajaksi.

Lapsia tai nuoria perheitäkään ei säästetty. Sairaana syntynyt vauva jäi muurin rakentamisen myötä läntisen puolen sairaalaan. Vanhempien yritykset päästä lapsensa luo länteen epäonnistuvat ja he päätyvät lopulta Hohenschönhausenin vankilaan. Pikku poikansa Torstenin he saavat lopulta takaisin vasta viisivuotiaana. Uhreja saattoivat olla myös Stasin miehet, joiden ihmissuhteisiin ylemmät puuttuivat, usein traagisin seurauksin

Saksojen yhdistyttyä valvotuista on tullut valvottuja. Entiset Stasi-miehet käyvät yhä kantakapakoissaan, tai ovat linnoittautuneet koteihinsa. Jotkut heistä uskovat edelleen asiansa oikeutukseen ja hautovat katkeruutta. Ostalgia liikuttaa myös nuoria saksalaisia, joille DDR näyttäytyy jonkinlaisena sosiaalivaltion utopiana. Mutta mitä he muistavat todellisesta historiasta, ihmiskohtaloista, jotka jäivät muurin varjoon.

Erinomaisen katsauksen ajankohtaiseen keskusteluun eurooppalaisen sosialidemokratian tilasta ja tulevaisuudesta tarjoaa Henning Meyerin ja Jonathan Rutherfordin toimittama The Future of European Social Democracy – Building the Good Society -teos. Kaksitoista tasokasta artikkelia sisältävä kirja käy läpi sosialidemokratian haasteita eurooppalaisessa mittakaavassa; uuden, uusliberalismin jälkeisen, sosialidemokraattisista lähtökohdista ponnistavan talousajattelun perusteita, poliittisen keskustelun kehyksiä sekä poliittisia tulevaisuusperspektiivejä. Kirja on osa laajempaa Building the Good Society -keskustelua, joka käynnistyi vuonna 2008 brittiläisen Compass- ajatushautomon ja SPD:n puoluesihteerin Andrea Nahlesin yhteistyönä.

Haasteet kuvataan hyvin ja kattavasti. Aikoinaan ihmisten massamittaisena joukkoliikkeenä syntynyt työväenliike, joka oli kokonainen kulttuuri urheiluseuroineen, näyttämöineen ja omine oppilaitoksineen, on institutionalisoituessaan ja taantuessaan pelkäksi puolueeksi menettänyt aidon yhteytensä kansalaisiin. Kokonaisvaltaisen tarinan ja vision puuttuminen vaikeuttaa mobilisaatiota ajassa, jossa perinteiset luokkaidentiteetit ovat menettäneet puhutteluvoimaansa.

Kirjan artikkelit löytävät korostuneen paljon syitä alamäkeen kolmannen tien ajattelusta sekä sen leviämisestä halki sosialidemokraattisten puolueiden. Taloudellisen globalisaation on nähty pirstoneen yhteisöjä, eivätkä vallassa olleet sosialidemokraatit joko kyenneet tai halunneet korjata sen aiheuttamia vahinkoja erityisesti eriarvoisuuden kasvun osalta. Seurauksena on ollut lisääntyvä epävarmuus, paheneva luottamuspula ja sitä seurannut populististen liikkeiden suosion kasvu. Tälle antoi monen artikkelin johtopäätösten mukaan vauhtia sosialidemokraattisten päättäjien samaistuminen peruskannattajakuntansa, jolle mm. kansalliset arvot ovat edelleen tärkeitä, sijasta liberaaliin eliittiin.

Erityisen huomionarvoisia ovat kirjan artikkelit poliittisen keskustelun kehyksistä sekä ammattiyhdistysliikkeen ja poliittisen liikkeen yhteistyön terävöittämisestä. Elisabeth Wehlingin ja George Lakoffin artikkeli valottaa sitä, miten oikeiston kielikuvat ja keskusteluagenda on vallannut yhteiskunnallisen julkisuuden ja miten sosialidemokraatit voivat, puhumalla uudelleen arvoistaan ne määritellen, koskettaa jälleen ihmisten tunneälyä. Dimitris Tsarouhas puolestaan kirjoittaa terävästi perinteisen työväenluokan jakautumisesta, ammattiliittojen depolitisoitumisesta sekä tarpeesta uudistaa ay-liikettä laajapohjaisiin edistyksellisiin, yhteiskunnallisiin koalitioihin nojautuvaksi liikkeeksi pelkän edunvalvonnan sijasta.

Henning Meyerin artikkelissa sivutaan Britanniassa jalansijaa saanutta, tosin sittemmin julkisuudesta vetäytymään joutunutta Blue Labour -ajattelua, jonka puitteissa nostetaan esiin sosialidemokratian ”sosiaalikonservatiivista” puolta. Tämä tarkoittaa paluuta yhteisöihin kommunitaristisen ajattelun hengessä, sekä yhteisen hyvän, vastavuoroisuuden ja . Keskeisenä vaatimuksena nousee esiin mm. taloudellinen demokratia ja työntekijöiden valtaistaminen yritysten päätöksentekorakenteisiin osallistumisen kautta. Samankaltaista ajattelua nostavat esiin Ben Little ja Deborah Grayson vaatiessaan sosialidemokraatteja hyödyntämään kansallista identiteettiä reformistisen politiikan legitimoijana. Tällainen sosialidemokraattinen kansallinen identiteetti ei kuitenkaan voisi perustua ”vereen ja maahan”, vaan yhteiskuntasopimukseen, joka tuottaisi edistyksellistä kansalaisuutta.

Ranskalainen politiikan tutkija ja teoreetikko Chantal Mouffe tarjoaa teoksessa On the political mielenkiintoisia näkökulmia politiikan asialistan muutokseen sekä sen seurauksiin demokratialle. Mouffen mukaan oikeisto-vasemmistojaon hämärtämisellä sekä ns. post-poliittiseen aikaan jossa kuvitellaan vastakkainasettelujen jääneen taakse, siirtymisellä tulee olemaan merkittäviä – ja vakavia- seurauksia kansanvallalle.

Mouffen ajattelussa politiikka ei voi milloinkaan olla vapaa valtakamppailusta ja eronteoista. Demokratian tärkein tehtävä onkin purkaa nämä jännitteet yhteiseen symboliseen tilaan, jossa ”vihollisista” tulee ”vastustajia”, ja joiden kanssa poliittinen kamppailu hegemoniasta voidaan käydä siten, että kaikki voivat kuitenkin sitoutua yhteisiin demokraattisiin sääntöihin. Hän kutsuu tätä antagonismin muuttamiseksi ”agoniseksi” suhteeksi.

Mouffe katsoo, että moraalisten kysymysten nouseminen politiikan agendalle ei täytä lupaustaan vastakkainasettelun loppumisesta, vaan pikemminkin päinvastoin. Nämä kysymykset pikemminkin kärjistävät eroja. Vastustajista tulee uudelleen vihollisia eikä yhteisymmärrystä voi löytyä. Hän laajentaa tarkasteluaan kirjassa myös kansainväliseen politiikkaan. Hänen mukaansa länsimainen liberaali demokratia ei edusta ainoaa tavoittelemisen arvoista demokratiamallia, ja että tulevaisuuden maailman tulisi rakentua laajojen alueellisten, kulttuuristen napojen varaan. Näiden puitteissa todellinen pluralismi olisi mahdollista. 

Bulgarialaissyntyisen filosofi Tzvetan Todorovin teos In defence of the Enlightenment tarjoaa tiiviin puolustuspuheen valistuksen arvojen puolesta ja argumentoi niiden merkityksestä yhteiskunnan kehittymiselle myös tänä päivänä. Todorov katsoo valistuksen synnyttäneen Euroopan nykymuodossaan ja että eurooppalainen moninaisuus oli tämän ajattelun syntymisen kannalta välttämättömyys. Hän kiinnittää huomiota erityisesti valistuksen kriittiseen henkeen, joka nosti esiin yksilön, vapautti ihmiset uskonnon ylivallasta sekä loi pohjan universaaleille ihmisoikeuksille sekä tieteelle.

Kirja ottaa myös kantaa nykypolitiikkaan, erityisesti Yhdysvaltoihin, jossa Todorov näkee valistusarvojen rappiota. Esimerkkejä tästä ovat mm. luomisteorian nosto evoluutio-opin rinnalle tietyissä kouluissa, kidutuksen salliminen sekä hallituksen valehtelu Irakin joukkotuhoaseista. Näitä kaikkia hän pitää esimerkkinä siitä, miten totuus on edelleen uhattuna ja millä tavalla läntiset liberaalit demokratiat voivat ajautua totalitarismin tielle.

Todorov näkee huomattavasti vaivaa perustellakseen miksi valistuksen perintöä omassa retoriikassaan hyväksikäyttäneet tahot, mm. sen arvoilla totalitaristisia yhteiskuntia rakentaneet poliittiset liikkeet tai kolonialismia puolustaneet hallitukset, ovat syyllistyneet väärinkäytöksiin. Hän kiistää vahvasti valistusajattelun osallisuuden katastrofeihin ja vaatii jatkuvaa yhteiskunnallista valppautta, koska konservatismi ja keinotekoiset auktoriteetit ovat yhtä ikuisia kuin kaipaus totuuteen.

Teos toimii hyvänä johdatuksena valistuksen keskeisiin arvoihin ja niiden ymmärtämiseen liberaalista ja humaanista näkökulmasta. Asetelma on kuitenkin varsin yksipuolinen. Problematisointia teos ei tarjoa, vaan pikemminkin yhden ainoan mahdollisen luennan valistuksen ymmärtämiseen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s