Jos olisin opiskelijapoliitikko

Sain alkuviikosta ilon ja kunnian vierailla Suomen ylioppilaskuntien liiton avausseminaarissa Riihimäellä alustamassa poliittiseen toimintaan vaikuttamisesta sekä kunnallisvaalien merkityksestä. Tilaisuus oli monella tapaa miellyttävä ja henki hyvä. Tästä inspiroituneena jäin miettimään taannoisia omia opiskelijapolitiikka-aikoja sekä sitä, mitä ajatuksia toiminnan kehittämisestä olisi nyt, muutamia vuosia vanhemmin ja poliittisesti kokeneemmin silmin.

SYL on tällä hetkellä Suomen parhaiten organisoituja lobbausorganisaatioita. Se tekee myös tärkeää kansalaisjärjestötyötä ja paikallisilla ylioppilaskunnilla on merkittävä rooli alueidensa järjestö-, kulttuuri- ym. elämässä, mutta mielestäni erityiset edistysaskeleet on viimeisten vuosien aikana otettu edunvalvonnassa suhteessa julkiseen mielipiteeseen sekä poliittisiin päättäjiin. SYL:on kohdalla tätä toki helpottaa huomattavasti se, että järjestön kautta on kulkenut erittäin merkittävä määrä kaikkien puolueiden keskeisiä vaikuttajia, mutta suurin merkitys on asiansa osaavilla ihmisillä, tehokkaalla yhteydenpidolla sekä monipuolisilla tempauksilla.

Viime hallitusneuvottelut olivat hyvä esimerkki hyvin hoidetusta kampanjoinnista. Kun Säätytalolla sovittiin hallitusohjelmasta, aktiivisimmin paikalla avaamassa omaa agendaansa, saamassa tavoitteilleen ja järjestöilleen huomattavaa medianäkyvyyttä, antamassa taustoitusta ja omia näkökulmiaan niin neuvottelijoille kuin medialle olivat opiskelijajärjestöt. Huomionarvoista oli myös yhteistoiminta, paikalla olivat kaikki keskeiset järjestöt, ammattiin opiskelevista ammattikorkeakouluopiskelijoiden kautta maistereihin. Tuloksena, tasapainotusbudjetin oloissa, oli päätavoitteen eli opintotuen indeksisidonnaisuuden kirjaaminen hallitusohjelmaan. Samaan aikaan monet muut edunvalvontatahot, joiden asiat olivat merkittävällä tavalla pöydässä, luottivat perinteiseen kabinettivaikuttamiseen. Tämä ei nykyoloissa enää riitä, vaan syytä on myös painostaa julkisuuden kautta. Tässä opiskelijat ovat  askelkaupalla edellä muita toimijoita.

Hyvästä perusosaamisesta huolimatta omaa toimintaa voi aina kehittää. Opiskelijoiden, kuten monien muidenkin järjestöjen kohdalla, tarve liittyy ennen muuta omien jäsenten aktivoimiseen. Opiskelijat saavat kyllä liikkeelle myös suuria määriä ihmisiä mielenosoituksiinsa, mutta tämä vaatii aina erikseen huomattavan organisaation rakentamista. Välittömässä valmiudessa olevaa kaaderia on vain vähän, ja usein”tempauksiin” osallistuvat lähinnä opiskelijapoliitikot ja yo-kuntien työntekijät. Siksi yo-kuntien tulisi panostaa huomattavasti enemmän riviopiskelijoiden järjestäytymiseen. Järjestäytyminen on eri asia kuin jäsenyys, jonka suhteen ylioppilaskunnilla ei ole ongelmia. Järjestäytyminen tarkoittaa jatkuvaa läsnäoloa kampuksilla, opiskelijoiden muistuttamista ylioppilasliikkeen tavoitteista, niiden merkityksestä sekä joukkovoiman tarpeesta. Tarvitaan lisää aktiivisia ja tiedostavia riviopiskelijoita, jotka pitävät yo-kunnan ja SYL:on tavoitteita merkityksellisinä ja ovat valmiita olemaan jatkuvassa yhteydessä päättäjiin sekä tulemaan apuun kun ”pilliin puhalletaan”.

Poliittista osaamista ja tavoitteiden valmistelu- ja taustoituskykyä opiskelijoilta löytyy. Tämän osoittaa mm. tuore työurajulkaisu, jonka soisi kuluvan monissa käsissä. Sen sijaan oikeudellista osaamista järjestöissä ei juurikaan ole. Tätä kuitenkin tarvittaisiin, sillä usein erityisesti jäsenten kohtaamat ongelmat ovat oikeudellisia, ja lakipykälien tuntemus sekä senmukainen osaaminen edesauttaisi huomattavasti poliittisten tavoitteiden muokkaamista valmiiksi lakiesityksiksi jne. Puhumattakaan pelotevaikutuksesta. Opiskelijoiden kohtaama kyykytys tai oikeusturvarikkomukset oppilaitosten taholta vähentyisivät jo pelkästä tiedosta, että heidän edunvalvontajärjestöllään olisi tarjolla tämänkaltaisia tapauksia varten jäsenille maksutonta, ammattimaista oikeusapua. Monet ammattijärjestöt ajavat tavoitteitaan menestyksekkäästi myös oikeuden ratkaisujen kautta, miksi opiskelijat eivät voisi tehdä samoin?

Myös uusia kumppaneita tulee hakea ennakkoluulottomasti. Yksi turhan vähän käytetty suunta on SAK-lainen ammattiyhdistysliike. Opiskelijoiden enemmistö tekee työtä usein mm. yksityisillä palvelualoilla opintojensa aikana. Tämä tarjoaa luonnollisen kentän mm. SYL:on ja Palvelualojen ammattiliitto PAMin väliselle yhteistyölle vaikkapa työelämän kehittämisessä, järjestäytymisen ja yhteiskunnallisen aktivoimisen tarpeessa jne. Myös opintotuen korotustavoitteet voisivat hyvinkin löytää vaikutusvaltaista tukea tältä samalta suunnalta. Riittämätön opintotuki, joka ajaa opiskelijat opintojensa parista ekstraamaan ravintoloihin tai kauppoihin vaikeuttaa näistä työpaikoista riippuvaisten ja alalla vakituisesti toimivien osa-aikatyöntekijöiden mahdollisuuksia saada toimeentulon  kannalta riittävä määrä työtunteja. Tässä asiassa edistys edistyy joinakin vuosina, joinakin taas ottaa takapakkia. Tulevaisuudessa näyttäisi olevan odotettavissa parempaa.

Kuten monet muutkin edunvalvontajärjestöt, myös opiskelijaliikekin on omassa työssään usein liian Helsinki-keskeinen. Oma poliittinen työ, ja viimeksi presidentinvaalit, osoittivat, että vaikka pääkaupungissa tapahtuu, sosiaalinen media on täynnä kommentteja ja pöhinä on valtaisa, tarvitaan näkyvyyttä myös Kehä IIIn ulkopuolella ja hyvinkin perinteisissä medioissa. Alueellisille kansanedustajille tärkein media on oman maakunnan ykköslehti (joka Suomessa tarkoittaa ainoaa merkittävää alueellista lehteä, valtava tiedonvälityksellinen epäkohta ja suomalaisen demokratian ongelma, by the way), jonka mielipidepalstat luetaan Hesaria tarkemmin. Paikallislehdissä mielipidekirjoituksia saa läpi hiljaisempina aikoina helposti. Tässä työssä on kyse nimenomaan laaja-alaisesta agendan muokkaamisesta, joka on poliittisen vaikuttamisen kovinta valuuttaa. Vaikutelma asiasta, joka puhuttaa Hangosta Petsamoon, pieniltä paikkakunnilta suurempiin, omaa merkittävää poliittista painoarvoa, ja se on vaikeammin sivuutettavissa vaikkapa ”elitistisenä”.

Edellä mainitut parannukset luonnollisesti maksavat. Mutta millä muulla järjestöllä olisi mahdollisuus vahvistaa resurssipohjaansa yhtä helposti kuin ylioppilaskunnilla ja niiden yhteisellä edunvalvontajärjestöllä? Yo-kuntia koskee automaatiojäsenyys. Toisin sanoen maksu voidaan asettaa omalla päätöksellä. Keskustelu siitä, onko automaatiojäsenyys ylipäätään kestävällä pohjalla ei liity tähän, vaan on erillinen kysymys. Kun elämme oloissa, joissa jäseneksi on liityttävä mikäli mielii yliopisto-opintoja suorittaa, antaa tämä tilaa resurssien keruun tehostamiselle mikäli asialle saadaan edustajistovaaleissa mandaatti.

Nykyiset yo-kuntien jäsenmaksut liikkuvat noin sadan euron kieppeillä (esim. TYY 90EUR, ISYY 104 EUR). Maksun suuruus suhteessa saatuihin etuihin on nykyisellään mitätön. Maksuton tutkinnon suorittamisoikeus, joka on käytännössä rajaton niin kestoltaan kuin laajuudeltaan, ateriaedut, oma kaista terveydenhuollossa, matka-alennukset julkisissa kulkuvälineissä, edunvalvontapalvelut, kulttuuripalvelut, lukuisat opiskelija-alennukset… Lista on loputon. Tämän maksun korottaminen vaikkapa keskimäärin 150 euroon/jäsen/vuosi, toisi ylioppilasliikkeen yhteiseen kassavirtaan miljoonia euroja.Tämä resurssi voitaisiin jakaa esimerkinomaisesti karkeasti puoliksi, puolet paikallistoiminnan vahvistamiseen nimenomaan järjestöllisen tietämyksen ja valmiuden nostamiseksi, toinen puoli asiantuntija- ja valmisteluorganisaation vahvistamiseen.

Yksittäisen opiskelijan kukkarossa esimerkkinä mainittu 50 euroa lisää tuntuu kerralla suurelta, mutta jaettuna vuodelle se tarkoittaisi yhtä baarissa nautittua tuoppia vähemmän kuukautta kohti. Samalla se kuitenkin toisi tarvittavat resurssit edunvalvonnan nostamiselle aivan uudelle tasolle. On oletettavaa, että saavutettu hyöty mm. parantuvien etujen ja vahvistuvien oikeuksien kautta olisi melkoisesti kyseistä tuoppia suurempi jo lyhyelläkin aikavälillä. Matalaotsaiset ”opiskelijan edun valvojat” edustajistoissa, jotka vastustivat jokaista 50 sentin korotusta jäsenmaksuun (ja jotka omana Tamy-aikana löytyivät lähinnä oikeiston ja sen bulvaanien riveistä) olisivat helposti säkitettävissä järkiargumentein, mikäli visio on selkeä ja poliittista tahtoa löytyy.

Toisin sanoen: maksuun korotus, tulovirran ohjaus erityisesti oikeudellisen osaamisen vahvistamiseen ja järjestäytymiseen, lisää yhteistyökumppaneita uusilta suunnilta sekä paikallisuuden parempi haltuunotto. Tällä tavalla luodaan jo nyt vaikutusvaltaisesta järjestöstä Suomen pelottavimpiin kuuluva vaikuttajaorganisaatio. Ideaa saa vapaasti käyttää.

Mainokset

6 kommenttia artikkeliin ”Jos olisin opiskelijapoliitikko

  1. Hei Esa, ja kiitos viimeisestä. Olit Riihimäen avausseminaari ehdottomasti mieleenpainuvin, eläväisin ja yleisön mukaanottavin kansannaurattaja. Ajoittain jopa kollegaasi Timo Soinia teennäisempi. Esiintymisesi sisällöstä ja relevanttiudesta olemme kuitenkin varmasti erimieltä.

    Mutta itse asiaan, nyt siis ehdotat että ylioppilaskuntien pakkojäsenmaksuun tulisi tehdä vähintään 50€ korotus jotta riviopiskelija saisi enemmän edunvalvonnallista lobbausta. Hhmm, mielenkiintoista. Olen itse kritisoinut opintotuen sitomista spandeksiin ja suurtavoitteen juhlimista Sergelin torilla useasti, sillä ei se mikään todellinen opiskelijan arkea parantava voitto ollut. Olisi ensin pitänyt tuottaa oma malli opintotuen uudelleen järjesteämisestä (esim. etupainotteiseksi juuri niille vuosille kun opiskelijat työskentelevät työnantaja liittosi alaisissa työpaikoissa), ajaa se läpi ja sitten sitoa indeksiin. Opiskelijaliikkeen olisi pitänyt myös ottaa pää pois naiviudenpensaasta ja tarkastaa suhtautumisensa opintolainoihin.

    En mitenkään ylläty siitä että ay-jyrädemari ehdottaa solidaarisuuden nimissä, että pakkojäsenyysmaksuun tehdään roima korotus ja rahat käytettäisiin vaikkapa ay-liikkeen kanssa tehtävään lobbaukseen. Siinä on kaltaisteni kokoomusopiskelijoiden oikeusturva heikoilla osoittaa mieltä (erota ylioppilaskunnasta) valittavaa politiikkaa vastaan toissijainen asia, kun aletaan lobbaamaan ”yhdessä rintamassa hyvän puolesta, pahaa vastaan.” Esityksestäsi jäsenmaksujen nostoon mielivaltaisesti jää puuttumaan oikeastaan vain se, että ylioppilaskuntien jäsenmaksu tehtäisiin jyrkän progressiiviseksi, joko opiskelijan omista tuloista tai hänen vanhempiensa tuloista katsottuna. Ehkäpä mielesi tekisi tätäkin ehdottaa? Mitenkäs se menikään, Työ©, Oikeudenmukaisuus© ja Pakko© ?

    Sikäli mielenkiintoistahan tässä on se, että vasemmisto, joka kritisoi rahan ylivaltaa vastaan ja uskoo joukkovoimaan, nyt kuitenkin vaati lisää rahaa ”yhteisten tavotteiden” saavuttamiseksi, noh, saunailtalobbauksen, muodossa.

    Hyvää kevään jatkoa ammattillisen ja ”oikeudenmukaisen” edunvalvonnan parissa toivottaen
    Teemu Myllärinen.

    • Kiitos kommentista! Tavoitteena olikin ilman muuta saada aikaan keskustelua ja ajatuksia. En tosin täysin ymmärrä millä tavalla Timo Soini on ”kollegani” ellemme puhu maisterin tutkinnon suorittamisesta. Puoluekannaltaanhan hän on lähempänä sinua, perussuomalaisten puheenjohtajahan mm. tuki näkyvästi Sauli Niinistöä toisella kierroksella, kuten muukin heikäläinen eturivi, Halla-ahosta Olli Immoseen. Mutta tämähän on sivuseikka.

      Minusta olet aivan oikeassa siinä, että opiskelijaliikkeen tulisi miettiä millainen lainapainotteisempi malli voisi olla sille hyväksyttävä. Ottaen huomioon taloudellisen tilanteen yhteiskunnassamme, on selvää, että _merkittävät_ parannukset opintotukeen ovat tuskin mahdollisia muun kuin lainaelementin kasvattamisen kautta. Se ei kuitenkaan liittynyt kirjoitukseni aiheeseen, nyt puhuin enemmän olemassaolevista tavoitteista sekä siitä miten niitä voisi edistää tehokkaammin. Ylioppilasliike määrittää tavoitteena itse omissa demokraattisesti valituissa elimissään.

      Luulisin, että ilmeisen lukutaitoisena ihmisenä jätit varmaankin huomioimatta esittämäni ajatuksen, jonka mukaan esittämäni kaltaisen linjauksen tulisi olla nimenomaan edustajistovaaliteema. Toisin sanoen kaikki kaltaisesi kokoomusopiskelijat voisivat vapaasti sitä vastustaa ja sitten katsottaisiin voittaisiko järki vai tunne. Se on sitä demokratiaa.

      Ylioppilaskuntien automaatiojäsenyys on, kuten itsekin totesin, erillinen asia. Mielestäni se sisältää paljon periaatteellisesti ongelmallisia näkökulmia. Ne ovat kuitenkin aivan yhtä ongelmallisia oli jäsenmaksu sitten 0 euroa tai 1000 euroa. Jäsenmaksun koolla ja automaatiojäsenyydellä ei ole siinä suhteessa mitään tekemistä toistensa kanssa. Kyse on järjestäytymisvapauden periaatteesta eikä sille voida laittaa hintaa.

      Ylioppilaskunnan, tai SYLon, linjoihin, ml. jäsenmaksu, otetaan kantaa vaaleissa ja edustuksellisissa elimissä (edustajisto). Jokaisella on oikeus osallistua tähän keskusteluun ja vaikuttaa omien näkemystensä mukaisesti. Tämän sinun luulisi myös ymmärtävän, jos kerran olet SYL:n tapaamisessa ollut paikalla. Kyseessä on kuitenkin paitsi ylioppilaskuntatoiminnan, myös ylipäätään demokraattisen järjestelmän perusteisiin kuuluva asia. Kun erota ei voi, jäljelle jää poliittinen toiminta ja argumentaatio. Sitä kannattaa kokeilla joskus myös kokoomusopiskelijoissa.

      Minusta on hyvin perusteltua, että vasemmistolaisetkin haluavat kerätä resursseja edunvalvontatyöhön. En siis oikein ymmärrä viimeistä kommenttiasi. Oletko siis sitä mieltä, että vain oikeistolaisilla on oikeus rahankäyttöön omassa vaikuttamistyössään? Saunaillatkin taitavat tulla esiin lähinnä omasta kokemuksestasi vaikuttamistyöstä, koska itse en moisia esittänyt. Suosittelen vaikkapa seminaareissa käyntiä, mielipidekirjoittelua tai poliittisten päättäjien tapaamisia. Myös sillä tavalla voi vaikuttaa, usko tai älä.

      Toivotan myös mukavaa jatkoa ja intoa opiskelijapolitikointiin!

  2. Ihan oikeesti, sitä 50 euron lisämaksua ei makseta kerran kuussa, vaan se on suoraan pois opiskelijan syyskuun ruokarahoista kokonaisuudessaan. Kaiken maailman suhteuttamisilla se saadaan tuntumaan pieneltä, mutta se on vain todellisuuden vääristelyä. Tosiasia on, että jo nyt moni opiskelija miettii elo-syyskuussa, että millä sitä eläisi sen jälkeen kun yo-kunnan jäsenmaksu on maksettu.

    Ihan vaan näin reaalimaailman terveisin.

  3. Tässä virkkeessä menevät jauhot ja vellit sekaisin: ”Nykyiset yo-kuntien jäsenmaksut liikkuvat noin sadan euron kieppeillä (esim. TYY 90EUR, ISYY 104 EUR). Maksun suuruus suhteessa saatuihin etuihin on nykyisellään mitätön.” Yo-kunnat eivät jäsenmaksullaan juuri tarjoa etuja!

    Etuja tarjoavat valtio, yritykset (ja yliopistot opiskelijoilleen). Yritykset ovat nähneet opiskelijakortin käteväksi tavaksi eriyttää markkinoita (ts. hintadiskriminointi) ja näin saada enemmän myyntiä. Valtiolta tulevat rahat ruokailutukeen yms. ovat pois jostain muualta yhteiskunnassa. Raha ei tule tyhjästä, mm. tästä syystä usea opiskelija on eri mieltä ylioppilaskuntansa ajamasta etupolitiikasta.

    Yo-kuntamaksusta pitäisi ehdottomasti ensin tehdä vapaaehtoinen ennen kuin otetaan poliittisia kantoja. Se mittaisi yo-kunnan todellista suosiota, kehittäisi yo-kuntatoimintaa ja lisäisi opiskelijoiden hyvinvointia enemmän kuin mikään Esan kirjoituksessa ehdotettu toimenpide.

    Esan kirjoitus on paralleeli TES:n yleissitovuuden puolesta. Yrität varmaankin kannustaa nuoria opiskelijoita ammattiliittosi harjoittaman tehottoman etupolitiikan tavoille jo varhaisessa vaiheessa. Jatkoluettavaa vastaikkaisesti näkemyksestä mm. täältä: http://henriheikkinen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/89938-seuraavaksi-lopettaisin-yhdistysten-tukemisen

  4. Otto, totta, mutta joka tapauksessa edut ovat sidotut opiskelijakorttiin eli sitä kautta ylioppilaskunnan jäsenyyteen. Mm. ateriatukeen käytetyt varat ovat yhteiskunnan varoja, joista merkittävä osa on kerätty veroina, tämä on toki totta.

    En ymmärrä pointtia, jonka mukaan ylioppilaskunta ei saisi tehdä poliittisia päätöksiä (toisin sanoen ei saisi tehdä mitään) ennen kuin automaatiojäsenyys olisi poistettu. Haluaisin tietää, miten olen ajatellut määritellä ”politiikan” tässä tapauksessa? Automaatiojäsenyyden poistamiseen en kirjoituksessa ota kantaa, tosin olen todennut että sen suhteen on olemassa perustellusti kriittisiä mielipiteitä. Se ei kuitenkaan liity itse kirjoituksen aiheeseen.

    Ammattiliittoon liittyminen on vapaaehtoista. Tulkitsen ”tehottoman etupolitiikan” mielikuvituksettomaksi heitoksi, jolla ei ole merkitystä keskustelun kannalta. Liittojen edunvalvonnan ”tehottomuudesta” vakuuttuneille suosittelen yhteiskuntaopin peruskurssia sekä ensi alkuun vaikkapa tutustumista tähän: http://www.sak.fi/suomi/tietoasaksta.jsp?location1=5&sl2=3&sl3=1&id=30765

  5. Tuletko Esa meille OSY:n vaalipäälliköksi syksyn vaaleihin? Luodaan yhdessä vaikuttava ja asiapitoinen kampanja, jonka avulla palautetaan sosialidemokraattien vaikutusvalta HY:n ylioppilaskuntaan ja päästään kohdentamaan ylioppilaskunnan vaikutusvaltaa laajemmin opiskelijoidaen eduksi.

    Rami Lindström
    Opiskelijademareiden edustaja HYY:n edustajistossa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

w

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s