Suurten päätösten päivät

julkaistu 29.3.2012 Vihreän Langan Ay-jyrä -blogissa.

Viime viikko jää Suomen poliittiseen ja työmarkkinahistoriaan erittäin merkittävänä. Vaikka tiedotusvälineet manasivat loppua kolmikannalle sekä vaikeuksia hallitukselle, päästiin niin työurien kuin valtion taloudenkin kannalta tärkeisiin ja kauaskantoisiin ratkaisuihin. Raamisopimus, nyt solmittu työurasopimus, perusturvan parannus, vakuussopimus Euroopassa, nuorten yhteiskuntatakuu, ovat kaikki mahtuneet maan hallituksen ensimmäiseen vuoteen. Aktiivisuus erityisesti talous- ja työmarkkinapolitiikassa ansaitseekin kiitoksen.

Julkisuudessa käyty keskustelu on – jälleen kerran- ikävällä tavalla rajoittunut yhdentekeviin, koko neuvotteluiden ulkopuolisten tahojen ärhentelyihin siitä kuka oli neuvotteluiden ”voittaja”. Hedelmällisempää olisi kuitenkin tarkastella mitä itse asiassa päätettiin ja mitä päätökset tosiasiallisesti tarkoittavat.

Työurasopimuksen osalta merkittävimmät saavutukset liittyvät tulevaisuuden eläkkeiden rahoitukseen. Työeläkemaksujen korottaminen vahvistaa eläkejärjestelmää. Nyt saavutettu sopimus ei vielä riitä takaamaan tämän päivän kolmikymppisten eläketasoa, mutta edistää tavoitteen saavuttamista. Lisäksi sovittiin laajemmasta uudistuksesta vuoteen 2017 mennessä. Maksujen nosto kohti kestävää tasoa etenee kuitenkin tällä käyrällä tarvittavalla tahdilla.

Hyviä uutisia on muitakin. Ansioturvalle pääsyn helpottuminen parantaa erityisesti pätkätyöläisten asemaa, kun työssäoloehto lyhenee kuuteen kuukauteen. Sen sijaan kritiikkiä aiheuttaneet turvan keston heikennykset koituvat vain harvan vahingoksi. Selkeästi suurin osa myös nuorista työttömistä työllistyy reippaasti ennen ansiosidonnaisen päättymistä. Turvan kestoa pidentävää aktiivitoimiin osallistumista, jonka tulisi muutenkin olla selkeä periaate, ei voida pitää ”rangaistuksena” mikäli toimien laadusta pidetään huolta.

Työuria pidentäviin uudistuksiin kuuluvat myös erityisesti pienten työpaikkojen työterveyshuollon kehittäminen sekä tilaajavastuulain täydentäminen tilaajayrityksen vastuulla liittyen alihankintaketjun työterveyshuollon olemassaoloon. Terveyden eriarvoisuus on ongelma myös työpaikoilla, ei vain työttömien kohdalla. Sopimuksen saavutuksiin kuuluu myös tämän asian saaminen pöydälle.

Työmarkkinajärjestöjen sopimus toi tarvittavaa helpotusta hallituksen kehysriiheen. Sinällään pitkän linjan taloudellisten päätösten sitomista kvartaaleittain vaihtuviin ennusteisiin voidaan perustellusti kritisoida. Julkisuudessa käytävää keskustelua leimasikin melko erikoiselta vaikuttava huutokauppa, jossa lyhyen aikavälin tasapainotus sekä pitkän linjan kestävyysvaje menivät iloisesti sekaisin.

Kehysriihen ikäviin päätöksiin liittyi arvonlisäveron nosto, joka leikkaa erityisesti pienituloisten ostovoimaa. Tässä mielessä nostaminen johtaa taloudellisen toimeliaisuuden sekä työllisyyden tarpeettomaan heikkenemiseen kotimaisen kysynnän vähentyessä. Sosiaaliturvan varassa eläviä suojelevat etuuksien indeksitarkistukset, mutta esimerkiksi pienipalkkaisten alojen palkansaajia vastaava ei koske. Tätä tosin kompensoi toteutettu työtulovähennyksen nosto.

Alv:n nostosta huolimatta yhteiskunnan kokonaisedun kannalta tärkeä viesti oli kuitenkin politiikan suunnanmuutoksesta kertovan linjan jatkuminen sekä taantuman hoidossa käytetty, 90-lukuun verrattuna sosiaalisempi ote. Solidaarisuusveron käyttöönoton sekä suurten perintöjen verotuksen kiristyminen johtaa VATTin muistion mukaan tilanteeseen, jossa tuloerot kapenevat edelleen. Pienituloisimpien tilannetta parantaa myös kauan odotettu työmarkkinatuen puolison tuloihin perustuvan tarveharkinnan poisto. Tämä on tärkeää Suomen kaltaisessa maassa, jossa eriarvoisuus on kasvanut nopeasti ja tuntuvasti viime vuosien aikana.

Mainokset

Saatavuusharkinnan nakertaminen altistaa työperäiselle ihmiskaupalle

Artikkeli julkaistu Ajatuspaja Laitoksen kotisivuilla 20.3.2012.

Suomalaisen maahanmuuttopolitiikan linjaukset nousivat aktiivisesti keskusteluun erityisesti viime eduskuntavaalien alla. Eräät tärkeät poliittiset linjaukset jäivät kuitenkin Hommafoorumilla esitettävien ja perussuomalaisten ehdokkaiden avoimen rasististen näkemysten varjoon. Yksi niistä koski työvoiman saatavuusharkintaa.

Saatavuusharkinta koskee EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevia työntekijöitä, jotka tarvitsevat Suomessa työskentelyyn työntekijän oleskeluluvan. Tässä sovelletaan ala- ja aluekohtaista tarveharkintaa. Jotta lupa voidaan alueellisen työ- ja elinkeinotoimiston toimesta myöntää, on otettava huomioon työnantajien ja ulkomaalaisten työntekijöiden oikeusturva sekä suomalaisilla työmarkkinoilla jo olevan työvoiman mahdollisuus työllistyä. Toisin sanoen on selvitettävä, ettei alueella jo ole työvoimaa, jolle avointa paikkaa voitaisiin tarjota. Osa ammateista on kuitenkin jo tällä hetkellä aluekohtaisesti vapautettu harkinnasta, toisin sanoen kuuluvat ns. a-kategoriaan joiden osalta lupa voidaan myöntää ilman selvitystä.

Hallitusneuvotteluissa saatavuusharkinnan täysimääräistä purkamista ajoi työnantajajärjestöjen tukemana erityisesti Kokoomus, saaden taustatukea myös vihreistä. Purkamista taas vastusti erityisesti SDP, tukenaan ammattiyhdistysliike. Motiivina saatavuusharkinnan säilyttämiselle oli pelko jo tällä hetkellä Suomessa liian yleisen työehtojen polkemisen ja ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön räjähtäminen käsiin. Kun valvontaresurssit ovat liian vähäiset estämään jopa ihmiskaupalta muistuttavia työehtoja jo nykyään, pelättiin sääntelyn purkamisen entisestään vain pahentavan ongelmia.

Neuvotteluissa päädyttiin lopulta kompromissiin, jonka puitteissa saatavuusharkinta säilytetään ja seurataan Ruotsin kokemuksia, jossa harkinnasta oli aiemmin luovuttu. Tämän linjauksen jälkeen on kuitenkin kulisseissa alkanut tapahtua kummia.

Keskiöön on noussut Uudenmaan alue sekä siivousala. Työnantajien edustajat ovat nostaneet alueellisissa neuvotteluissa esiin tarpeen vapauttaa siivousalan työntekijät saatavuusharkinnan piiristä, perusteenaan alaa koskeva työvoimapula. Tämä siitä huolimatta, että maassa on tällä TEM:n Toimiala Onlinen tilastojen mukaan hetkellä yli 5000 työtöntä siivousalan työntekijää, heistä Uudenmaan alueella yli 1000. Koko maassa vapaana olevia alan työpaikkoja, kesätyöpaikat mukaan lukien, on vain hieman yli tuhat.

Huolimatta palkansaajajärjestöjen vastustuksesta, hallitusohjelmakirjauksesta sekä tilastoihin perustuvista luvuista, on Uudenmaan ELY-keskuksessa ollut halua siirtää siivoojat pois harkinnan piiristä. Toteutuessaan tämä tarkoittaa paitsi mahdollisuutta rekrytoida vapaasti oikeuksistaan usein tietämätöntä työvoimaa maan rajojen ulkopuolelta, myös koko ohjelmakirjauksen mitätöintiä. Mikäli siivoojat voidaan vapauttaa harkinnasta alan korkeasta työttömyydestä huolimatta, mitä perusteita olisi ylläpitää harkintaa muiden ammattiryhmien kohdalla?

Onkin aidosti kysyttävä mikä on työnantajien aito motiivi ajaa saatavuusharkintaa alas? Syy löytynee halusta välttyä työolojen ja -ehtojen parantamiselta. Merkittävä osa siivousalalta tarjotuista työpaikoista on määrä- ja osa-aikaisia. Näihin on vaikea saada sitoutunutta työvoimaa. Ulkomailta värvätyt työntekijät eivät kuitenkaan useinkaan ole tästä seikasta tietoisia. Tämä tekee heidät alttiiksi hyväksikäytölle.

Esimerkkejä hyväksikäytöstä on jo nyt paljon, aina suoranaisia ihmiskauppaepäilyjä myöten. Vantaan TE-toimiston edustajan arvion mukaan peräti 40% kaikista alueen siivousalan oleskelulupien jatkoluvista joudutaan epäämään sillä perusteella, ettei ulkomaalaisen työntekijän toimeentuloedellytys täyty. Syynä tähän on usein alipalkkaus tai vähäinen työtuntimäärä. Mikäli työvoimasta on pulaa, miksi näille ihmisille ei taata täysiä tunteja?

Ratkaisuksi osaajapulaan voitaisiin siis tarjota kunnollisten työsuhteiden tarjoamista, mikä auttaisi myös jo maassa olevia, usein vajaatyöllisyydestä kärsiviä maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä. Tämä ei ole kuitenkaan työnantajille kelvannut vaikka kiinteistöpalvelualan suurtoimijat ovat taloudellisesti erittäin kannattavia yrityksiä.

On myös syytä palata paljon puhuttuihin Ruotsin kokemuksiin. Ruotsissa saatavuusharkinnan poisto johti merkittäviin ongelmiin. Vuoden 2012 alusta alkaen Ruotsin maahanmuuttovirasto onkin aloittanut uudelleen perusteiden tiukentamisen, joka koskee useita aloja.

Työnantajien tavoitteet on helppo ymmärtää bisneksen näkökulmasta. On kuitenkin tärkeää, että yhdessä sovituista periaatteista pidetään kiinni, kunnioitetaan demokraattisesti tehtyjä päätöksiä ja huolehditaan samaan aikaan työntekijöiden oikeusturvasta sekä riittävästä valvonnasta.

Valheen lyhyet jäljet

Viime päivinä RKP:n puheenjohtaja ja puolustusministeri Stefan Wallin on ollut rumputulen kohteena. Wallin joutui lopulta vastahakoisesti myöntämään vaikuttaneensa Dragsvikin varuskunnan säilyttämiseen. Tätä ennen hän on julkisuudessa vakuuttanut, ettei millään muotoa ole toiminut tällä tavalla.

Tapaus on paitsi kaikin puolin nolo, myös asettaa ministerin uskottavuuden ja luotettavuuden vähintäänkin kyseenalaiseksi. Hänen toimintansa on myös nolannut koko hallituksen, erityisesti pääministerin. Pääministeri Katainen on julkisuudessa tukenut Wallinia ja kertonut uudistuksen pohjanneen ainoastaan puolustushallinnon omiin näkemyksiin. Sittemmin on käynyt ilmi, että Wallin on joko sumuttanut myös Kataista, tai sitten myös pääministeri puhui vastoin parempaa tietoaan. Lopputuloksena koko merkittävä uudistus, joka on osa puolustusvoimien toiminnan uudistamista ja liittyy myös valtiontalouden tasapainotukseen, on joutumassa kyseenalaiseksi.

Itse päätöksestä ei ole kyse. Lienee luonnollista, että kielipuolueen puheenjohtaja pitää viimeiseen asti kiinni ruotsinkielisille tärkeästä varuskunnasta. Kaikki muu olisi ollut poliittista itsemurhaa. Poliittisesti myös saa ja pitää vaikuttaa. Dragsvikin osalta Wallin toi mukaan oman näkökulmansa ja käytti hänelle suotua valtaa. Se, ettei vallankäytöllä ollut mitään tekemistä arvojen tai maanpuolustuksen kanssa, vaan kyse oli kylmästä kielipoliittisesta intressistä, ei sekään ole suoranaisesti väärin. Sen relevanttiudesta ja tuolta perusteelta toimimisesta voi olla eri mieltä, mutta siinä ei ole sinällään mitään tuomittavaa.

Se, mistä sen sijaan pitää keskustella on se, että valtioneuvoston jäsen Wallin on valehdellut kirkkain silmin eduskunnalle, tiedotusvälineille ja kansalaisille. Hän myös jatkaa kyseenalaista toimintaansa saivartelemalla termeillä sekä vetoamalla ”perusoikeuksiin” sekä siitä mikä on kielipolitiikkaa ja mikä ei. Fakta on kuitenkin se, ettei ruotsinkielisen varuskunnan olemassaolo ole millään tavalla vaikkapa hänen itsensä käyttämiin vammaisten yhdenvertaisiin ihmisoikeuksiin verrattava perusoikeus. Vertaus on monella tapaa jopa loukkaava. Tämän lisäksi edes nykymuotoisessa laissa ei taata varuskuntaa, vaan ruotsinkielinen joukko-osasto.

Suomalaisen politiikan ja demokratian alennustila liittyy nimenomaan luottamuspulaan. Perussuomalaisten nousu ei kumpua maahanmuuttokysymyksistä tai edes euron ongelmista tai tukipaketeista. Se kumpuaa siitä kansalaisten tunteesta, etteivät poliitikot itse kunnioita luomiaan sääntöjä, että yhteiskunnallinen eliitti puhuu yhtä ja tekee toista, että ihmisten selän takana vehkeillään ja että heille valehdellaan.

Juuri tästä synkästä pohjavirrasta Wallinin toiminta on kotoisin ja juuri siksi se on törkeydessään niin vahingollinen. Myös ikävät asiat tulisi kertoa suoraan ja rehellisesti, motiivit avaten. Valheesta kiinni jääminen on huomattavasti paljon pahempi kuin ruman sanan sanominen niin kuin se on.

Kuvalähde Wikipedia.

Politiikkaa puolustamaan!

Kolumni julkaistu Demokraatissa 15.3.2012.

Suomalainen demokratia on ongelmissa. Tämä näkyy paitsi alhaisina äänestysprosentteina vaaleissa, myös yleisenä arvostuksen puutteena politiikkaa, puolueita ja päätöksentekijöitä kohtaan.

Miten tähän on tultu? Sosiologisemmat selitykset lähtevät puolueiden etääntymisestä kansalaisyhteiskunnasta sekä identiteettien murroksesta. Vahvempien luokkaidentiteettien yhteiskunnassa puoluepolitiikka oli läsnä kaikessa elämässä, urheilu- tai näyttämöharrastuksista työpaikoille.

Sittemmin sosiaalisen taustan vaikutus on heikentynyt ja puoluepoliittinen vaikuttaminen eriytynyt omaksi lokerokseen laajemmasta kansalaistoiminnasta. Samalla siitä on tullut harvojen aktiviteetti. Koska harvempi tuntee enää politiikassa toimivia, syntyy käsitys politiikassa toimivasta ”eliitistä”.  Puoluetoimintaan osallistuminen alkaa näyttäytyä pikemminkin uravalinnalta kuin osalta jokapäiväistä elämää. Seurauksena on etäisyyden kasvaminen ja luottamuksen hapertuminen; edustavatko ”he” ”meitä”? Koko viime vaalikauden vellonut vaalirahakohu toimi eräänlaisena esimerkkinä koetun epäluulon aiheellisuudesta.

Edellä kuvattu ei ole koko totuus. On mietittävä kuinka paljon poliitikot itse, ja ennen kaikkea media, ovat vaikuttaneet puoluetoiminnan arvonlaskuun ja mitä siitä voi pahimmillaan seurata.

Politiikka on lopulta paitsi valtakamppailua, myös neuvotteluita, kompromisseja sekä ennen kaikkea konfliktien ratkomista keskusteluin. Siksi poliittinen työ onkin paljon vaativampaa kuin mitä mediaa seuraamalla voisi kuvitella.

Yksinkertaistaminen näkyy kuitenkin myös poliitikkojen omissa toimissa, erityisesti negatiivisessa kampanjoinnissa tai puolueiden siirtyessä oppositioon. Rakentavuus katoaa ja vallassa olijoita syytetään väärinteosta, valehtelusta, milloin mistäkin. Tällä voi saada muutaman irtopisteen, mutta samalla yleisen eripuran ja epäluulon kylväminen laskee luottamusta koko järjestelmään. Kaiken vastustaminen vain vastustamisen vuoksi peittää politiikan todellisuuden, monitahoisuuden ja monimutkaisuuden, näkyvistä ja antaa yksinkertaistetun ja epätotuudenmukaisen kuvan, leimaten paitsi leimatut, myös leimaajat.

Kaupallisin perustein toimiva media pahentaa tilannetta. Suomalaisen mediakentän saastuttanut sensaatiohakuisuus johtaa konfliktien lietsontaan, mutkien suoriksi vetämiseen sekä tilanteisiin, jossa media ei tarjoa foorumia poliittisten mielipiteiden vaihtoon, vaan ottaa roolin hyökkäyksessä koko poliittista järjestelmää kohtaan. Uutiset rakennetaan henkilöistä, pitkäjänteisistä poliittisista valinnoista ei kerrota, tai ainakaan niiden toteutumisesta ei raportoida.

Poliittista kulttuuria onkin muutettava ja demokratiaa puolustettava. Poliitikkojen tulisi yli puoluerajojen sitoutua entistä rakentavampaan keskusteluun ja toistensa kunnioittamiseen. Liioittelusta, mustamaalauksesta, pelottelusta ja tahallisesta väärinymmärtämisestä on irtauduttava. Eroja löytyy siitä huolimatta kyllä. Samaten puolueiden tulisi kyetä edustamaan samaa linjaa niin oppositiossa kuin hallituksessa. Myös median olisi tunnettava vastuunsa ja tarkasteltava itseään kriittisesti. Halveksunnan kulttuuri on aika murtaa myös tuosta suunnasta.

Epäluottamus puolueisiin ja poliitikkoihin koituu pitkällä tähtäimellä koko demokraattisen järjestelmän tappioksi. Demokratia heikkenee paitsi laadullisesti, myös joutuu uhatuksi populistien ja epädemokraattisten voimien taholta. Kansanvallan nimissä puolueaktiivien – demokratian sotureiden- tulisi keskittyä rakentamaan ennen muuta luottamusta, katkeruuden kylvön sijaan.

Harmaa talous kuriin – myös ravintoloissa

Julkaistu Vihreän Langan Ay-jyrä -blogissa 14.3.2012.

Viime aikoina Suomessa on ilahduttavalla tavalla havahduttu harmaan talouden ja veronkierron aiheuttamiin merkittäviin ongelmiin. On arvioitu, että Suomen harmaan talouden koko olisi vuonna 2008 ollut noin 10–14 miljardia euroa. Tämä on 5,5–7,5% bruttokansantuotteesta ja laskennalliset veromenetykset ovat 4–6 miljardin luokkaa. Tämä vastaa noin kymmentä prosenttia kaikista valtion vuoden menoista. Kyseessä on siis valtaisa menetys.

Harmaa talous vaikuttaa laajalti. Paitsi menetettyjä verotuloja ja siten huonompia palveluita ja turvaa, se tarkoittaa kilpailun vääristymistä markkinoilla, työntekijöiden puutteellisia sosiaalietuuskertymiä sekä yleistä moraalin rappeutumista. Laskun maksavat rehelliset yrittäjät menetettyinä urakoina ja palkansaajat korkeampina veroina ja maksuina.

Harmaata taloutta esiintyy erityisesti paljon työvoimaa käyttävillä toimialoilla. Usein siihen yhdistyvät myös ulkomaisten yritysten tai ulkomaisen työvoiman käyttöön liittyvät kysymykset. Eräs pahimmista ongelma-aloista on majoitus- ja ravitsemusala. Tämän alan yrityksistä jopa 90 prosenttia arvioi kilpailuhaittojen olevan vähintään kohtuullisen suuria joidenkin yritysten harjoittaman veronkierron vuoksi. Harmaan talouden arvioi alalla lisääntyneen yli puolet yrityksistä.

Mittakaavaa ongelman suuruuteen saadaan myös luvuista. Majoitus- ja ravitsemuselinkeinon osuus bruttokansantuotteesta on 1,6 prosenttia mutta sen osuus harmaasta taloudesta Suomessa on arvioiden mukaan 6 prosenttia, eli lähes nelinkertainen alan kokoon nähden. Laajalle levinneen harmaan talouden merkitys näkyy alan tuotannon ja työllisyyden kehityksen hidastumisena. Pimeäksi liikevaihdoksi on arvioitu peräti 670 miljoonaa euroa. Tämä on enemmän kuin valtion asumistukeen koko vuonna käyttämä summa.

Eräs erityisesti ravintola-alalla tapahtuva tapa kiertää lakisääteisiä veroja ja maksuja on paitsi pimeän työvoiman käyttö, myös kirjanpidon ohittava myynti, alkoholilainsäädännön rikkomukset tai alipalkkaus. Pahimmillaan erityisesti pimeän työvoiman käyttämiseen on liittynyt jopa ihmiskaupan piirteitä. Usein ulkomailta tulleita, oikeuksistaan tietämättömiä työntekijöitä käytetään häikäilemättä hyväksi. Kuitin saamisen vaikeus ravintolaostoksen yhteydessä on myös usein merkki veronkierrosta.

Mitä voidaan tehdä? Keinoja on monia. Lähtökohtana on kuitenkin kaikissa tilanteissa riittävien viranomaisresurssien turvaaminen. Vaikka rangaistuksia kovennettaisiin, ei tästä ole hyötyä mikäli kiinnijäämisriski on minimaalinen. Tämän vuoksi viranomaisilla tulee olla riittävä määrä voimavaroja tarkastusten tekemiseen.

Erityisesti majoitus- ja ravitsemusalalla tehokkaana keinona voitaisiin nähdä tyyppihyväksyttyjen kassakoneiden käyttöönotto Ruotsin mallin mukaan. Näillä koneilla kassatapahtumien manipulointi estettäisiin ja raportointi viranomaisille olisi helppoa. Ongelmaksi nousee ainoastaan kustannus, joka kohdistuisi myös rehellisiin yrittäjiin. Myös kuitinantopakko, jota tehostettaisiin rikesakkomenettelyllä, toisi myyntiä päivänvaloon.

Vastuuta on myös asiakkailla. Oletko sinä pohtinut miksi jotkut ravintolat kykenevät myymään tuotteitaan huomattavan edullisesti? Oletko sinä saanut kuitin ostoksistasi, tai voinut olla varma, että työntekijöitä kohdellaan inhimillisesti ja oikeudenmukaisesti? Silmien sulkeminen voi lämmittää mieltä pienen hetken tässä päivässä, mutta lasku voi kasvaa keittiön kautta nopeasti suureksi.

Ehdolla puoluekokousedustajaksi 2 – näkemyksiäni aloitevastauksiin

SDP:n puoluekokous lähestyy ja nyt julki ovat tulleet puoluehallituksen esitykset vastauksiksi puoluekokoukselle esitettyihin aloitteisiin. Aloitteita kokoukselle on jätetty kaikkiaan 220, ja ne käsittelevät yhteiskuntapolitiikan ja järjestötoiminnan koko kirjoa. Puoluekokousäänestyksen ollessa edelleen kesken, lienee mahdollisten äänestäjien kannalta oleellista kertoa, miten suhtautuisin aloitevastauksiin ja mitä pyrkisin niille tekemään, mikäli minut edustajaksi valitaan.

Puoluekokouksen aloitekirja on pedagoginen dokumentti, koska puoluehallitus antaa aloitteisiin paitsi vastauksen, myös lausunnon, jossa vastausta perustellaan. Vastaukset ovat lähes aina erittäin tasokkaita ja taustoittavat käsiteltyjä aiheita. Näin tälläkin kertaa. Puoluekokous ei kuitenkaan puutu lausuntojen sisältöön, vaan vaikuttaa päätöksiin. Siksi huomio kannattaa, vaikuttamismielessä, suunnata nimenomaan päätösesityksiin koska niitä on mahdollisuus kokouksessa muuttaa.

Suurin osa aloitevastauksista on erittäin perusteltuja, eivätkä vaadi muutoksia. Erityisen myönteisesti on suhtauduttava mm. kiinteistöveron kehittämislinjauksiin, joissa puoluehallitus esittää veron ulottamista myös kaivosten maapohjaan, kotiopetuksen luvanvaraisuuteen sekä harmaan talouden torjunnan vahvaan tahtotilaan. Arvopaperilainsäädännön uudistamisen kannalta päätösesitys, jonka mukaan veronkierron mahdollisuudet kitketään, antaa selkeää suuntaa jatkotyölle. Myös sopimusshoppailuun kiinnitetään tärkeää huomiota. Paperittomien maahanmuuttajien asema nousee esiin hyvässä kulmassa, tavoite päivähoidon maksuttomuudesta vahvistetaan, ja tasokkaisiin EU-poliittisiin aloitteisiin mm. parlamentin aseman vahvistamisesta ja vahvasta komissiosta yhdytään. Varovaisia avauksia löytyy myös valtion otteen vahvistamiseen liittyen kuntien toimintaan – tärkeä signaali tasa-arvosta kiinnostuneille.

Joissain kohdissa lausunnot ja päätösesitykset eivät  sitovuudessaan vastaa toisiaan. Tällaiset aloitteet koskevat mm. kulutuksen funktionaalista rahoitusta, jossa lausunto suhtautuu varsin myönteisesti EKP:n mandaatin muuttamiseen, mutta päätösesitys ei viittaa asian edistämiseen. Tätä keskustelua olisi tärkeää pyrkiä edistämään yhteiskunnassa laajalti, joka olisi syytä myös vastauksessa todeta jos, ja kun, ajatusta pidetään periaatteessa oikeansuuntaisena. Jotkut valitut keinot eivät taas vastaa parhaalla tavalla tarkoitustaan. Vuoden 2011 eduskuntavaaleissa SDP esitti lapsilisien etuoikeuttamista toimeentulotuessa, ja siksi perustellusti aloitteeseen annettu vastaus vahvistaa tätä linjaa. Asia on tärkeä ja kohde oikea, mutta etuoikeutus sellaisenaan ongelmallinen tapa toteuttaa tavoite köyhimpien lapsiperheiden toimeentulon parantamisesta. Tilanteessa, jossa lapsia on paljon, etuoikeutus syö tehokkaasti taloudellisen järjen työn vastaanottamisesta. Olisikin pohdittava parempia tapoja toteuttaa sama tavoite.

Korjattavaakin löytyy. Poliittisista sisältöaloitteista vanhempainvapaan jakamisesityksiin otetaan turhan varovainen kanta. Isien ”kannustaminen” ja ”rohkaiseminen” ei valitettavasti riitä, ja miten puolue sitä tekisikään? Lainsäädäntöä tulisi kehittää kiintiöityjen vapaiden suuntaan ja tämä tavoite tulisi ilmaista. Tarkkoihin kuukausimääriin tuskin on aihetta sitoutua, mutta suunnan tulisi olla selvä. Selkeä tahtotila puuttuu myös kotihoidontuen kehittämistä koskevan aloitteen vastauksesta. SDP:n tulisi ottaa selkeä kanta, jossa tasa-arvo- ja työllisyyssyistä painotetaan laadukkaan  päivähoidon merkitystä lastenhoidon pääjärjestelynä. Yksityisen hoidon Kela-korvauksiin ei edelleenkään löydy yksiselitteistä vastausta. Samaten translain muuttamista koskeva aloitevastaus on vesitetty mitäänsanomattomaksi ja se tulee muuttaa toteamaan selkeästi, että SDP tiedostaa ongelman ja toimii sen korjaamiseksi.

Eniten tekemistä on kuitenkin järjestötoiminta-aloitteiden vastauksissa. Vastausten taso ja laajuus ovat muihin aloitteisiin verrattuna kehno ja myös päätösesitykset heikkotasoisia. Kansalaispaneelin perustamista koskeva vastaus on suoraan virheellinen, koska aloitteen kuvaamaa toimintaa ei ole tällä hetkellä olemassa. Vaihtoehdottomuusretoriikan kritiikkiä koskeva aloite on ymmärretty väärin ja tasa-arvoista puoluerahoitusta koskeva vastaus jää puolitiehen. Vastaus Nuorsosialidemokraattien aloitteeseen palkansaajatoiminnan vahvistamisesta antaa turhan ruusuisen kuvan nykytilanteesta, ja on myös vaikea ymmärtää miksi SDP ei voisi ottaa omaan käyttöönsä esimerkiksi opasta epäasiallisen käyttäytymisen tunnistamisesta ja kitkemisestä, joka olisi ollut vastaus SONKin aloitteeseen seksuaaliseen häirintään entistä vahvemmaksi puuttumiseksi. Tällaisia oppaita on jo nyt käytössä mm. useissa liitoissa.

Säännöt eivät ole kokouksessa auki, jonka vuoksi useat aloitteet jäsenäänestyksistä tai puoluekokouskauden muuttamisesta eivät tässä kokouksessa etene. Samoihin aiheisiin tultaneen kuitenkin palaamaan jälleen seuraavassa kokouksessa.

Kehysriihessä huomio työllisyyteen ja tulojen lisäämiseen

Kirjoitus julkaistu Vihreän Langan Ay-jyrä -blogissa 1.3.2012.

Viime päivien talousuutisointi on keskittynyt hallituksen strategiaistuntoon, jolla pohjustetaan tulevan kehysriihen talousratkaisuja. Tavoitteena on ollut löytää haarukkaa talouden sopeuttamistoimien koolle, seikka, josta eri asiantuntijatahot ovat olleet huomattavan erimielisiä. Arviot tarvittavista toimenpiteistä vaihtelevat alle kahdesta miljardista yli viiteen miljardiin.

Keskustelussa on tärkeää erottaa toisistaan lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet. Budjettitalouden tasapainotus on yksi asia, ja yhteiskunnan pitkän aikavälin taloudellinen kestävyys toinen. Jälkimmäinen vaatii ennen kaikkea tehdyn työn määrän lisäämistä yhteiskunnassa.

Keskustelu tässä asiassa on keskittynyt pääasiassa työssä jo olevien työurien pituuteen. Tätä tarvitaan kipeästi, mutta sen lisäksi pitäisi keskustella huomattavasti aktiivisemmin siitä, miten yli 200 000 työtä vailla olevaa saataisiin työllistettyä ja vajaatyöllisten potentiaali nykyistä täydempään käyttöön. Tämän lisäksi erityisesti onnistunut rohkea kuntauudistus olisi tärkeä resurssien tehokkaamman ja tarkoituksenmukaisemman käytön varmistaja.

Pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttaminen on aidosti merkityksellistä ja tärkeää. Ongelmaksi vain koituu, että tarpeettomilla julkisen talouden kiristämistoimenpiteillä, joilla halutaan paikata lyhyen aikavälin vajeita, saatetaan aiheuttaa vaikeuksia varsinaisille tavoitteille.

Maan hallituksen ohjelmaan on rakennettu tiukat kirjaukset velkasuhteen ja alijäämän suuruuden osalta. Sama ohjelma kuitenkin toteaa myös tavoitteenaan, että kasvun on oltava ennusteita nopeampaa, työllisyysasteen vaalikauden lopussa 72 prosenttia ja työttömyys painunut viiteen prosenttiin. Selvää lienee, että mikäli kestävyysvajetta halutaan aidosti hoitaa, ovat sen kannalta jälkimmäiset tavoitteet selkeästi oleellisempia.

Koska suhdannekuva on edelleen heikko, on kasvu- ja työllisyystavoitteet nostettava etusijalle. Talouspolitiikalla pitää pyrkiä tasoittamaan suhdanteita, ei voimistamaan niitä. Tiukka jarrutus valtion menoissa ilman merkittävää yksityiseltä sektorilta tai ulkomailta tulevaa kasvupyrähdystä, jollaista ei ole näköpiirissä, johtaisi mitä todennäköisimmin tilanteeseen, jossa kotimainen taloudellinen toimeliaisuus edelleen vähenisi, työttömyys kasvaisi ja sosiaalimenot tätä myötä paisuisivat. Seurauksena olisi taantuman syventäminen omin päätösperäisin toimin.

Edellä mainitusta riskistä, oman haudan kaivuusta ovat viime aikoina varoitelleet useat tahot. Suomalaista taipumusta myötäsykliseen talouspolitiikkaan on kotimaassa viime päivinä ihmetellyt muun muassa Osmo Soininvaara. Kansainvälisesti vyönkiristyksen vaaroista ovat puhuneet niin IMF, OECD kuin jopa epäjumalan asemaan nostettu luottoluokittaja Standard & Poor’s. Luottoluokittajan näkemyksen mukaan uudistukset, jotka perustuvat vain säästöihin, ovat luonteeltaan ”self-defeating”.

Sopeutustoimia tulee toki tehdä, kunhan ne sekä säästöjen että veronkorotusten osalta suunnataan kohteisiin jotka eivät heikennä työllistävän kulutuksen mahdollisuuksia. Veronkiristysten suhteen se tarkoittaa niiden suuntaamista ennen kaikkea pääomatuloihin tai suuriin varallisuuksiin muun muassa kiinteistöissä.

Paljon porua aiheuttanut suuriin palkkatuloihin suunnattu määräaikainen solidaarisuusverokin toisi kassaan arvioiden mukaan noin 50 miljoonaa euroa. Tämäkin tippa kannattanee valuttaa lasiin, koska se on a) rahaa sekin ja b) poissa ei-välttämättömästä kulutuksesta, joka merkittävällä todennäköisyydellä ei hyödytä kotimaista työllisyyttä.

Huomattavan paljon tärkeämpää kuitenkin kuin tämän sekunnin sopeutus on varmistua rakenteellisten uudistusten onnistumisesta ja läpiviennistä, pitää huolta Suomen tärkeimmästä kasvupotentiaalista eli osaavista työntekijöistä sekä pitää elinkeinoelämän rattaat käynnissä yli vaikean ajan. Tässä työmarkkinakeskusjärjestöt ovat merkittävässä roolissa – ja myös etsivät toimivia ratkaisuja.

Paitsi säästöjä ja verotuloja, myös uusia tulonlähteitä pitää pohtia rohkeasti. Tässä yhteydessä katse tulee kääntää – valtion omistusten myymisen sijasta niiden lisäämiseen.

Erään mielenkiintoisen esimerkin merkittävistä mahdollisuuksista tarjoaa Ruotsi, jonka valtiollinen kaivosyhtiö LKAB jauhaa rahaa yhteiseen kassaan. Voisivatko myös Suomen Lapin malmivarat tarjota särvintä ulkomaisten kaivosyhtiöiden omistajien lisäksi entistä enemmän myös kotimaisille veronmaksajille? Toivottavasti.