Ammattiyhdistysliike ja politiikka

julkaistu Vihreän Langan Ay-jyrä -blogissa 15.5.2012.

Aina silloin tällöin, erityisesti vaalien alla, julkisessa keskustelussa aktivoidutaan pohtimaan ay-liikkeen ja poliittisten puolueiden, erityisesti vasemmistopuolueiden, välisiä suhteita. Keskustelussa pyritään usein kyseenalaistamaan liittojen aktiivisuus tai tuki vaaleissa joidenkin ryhmien puolesta, tai sitten ylipäätään esittämään näkemyksiä, ettei niiden olisi suotavaa olla tekemisissä puolueiden kanssa lainkaan, sen uhatessa ”edunvalvontaa”.

Viimeiset vuodet ovat monessa suhteessa olleet tärkeitä suomalaisen poliittisen kulttuurin avoimuuden lisäämisen näkökulmasta. Tämä on hyvä asia ja toivottava kehityskulku. Samalla se toivottavasti rohkaisee niin ihmisiä kuin järjestöjäkin ottamaan politiikan osaksi omaa toimintaansa. Tämä koskee myös ay-liikettä.

Usein kuulee kysyttävän miksi erityisesti monet SAK-laiset ammattiliitot tukevat pääasiassa sosialidemokraatteja, vaikka ”jäsenistössä on muitakin mielipiteitä”. Tämä argumentti lähtee siitä, että mahdollisia tukia pitäisi jakaa jäsenistölle tehtävien gallupien perusteella.  Ammattiliitoissa uskotaan kuitenkin enemmän jäsenistön käyttämään ääneen liittojen omissa vaaleissa.

Useissa liitoissa on käytössä avoimen puoluepoliittinen vaali. Näin on esimerkiksi viime aikoina ollut Metallissa, JHL:ssa ja SEL:ssa, jotka edustavat yhdessä satoja tuhansia suomalaisia työntekijöitä. Näistä kahdessa sosialidemokraatit saavuttivat ehdottoman enemmistön, yhdessä taas Vasemmistoliitto.

Koska liitoissa järjestetään vapaita vaaleja, ovat ne monessa suhteessa huomattavasti demokraattisemmin toimivia kuin suurin osa kansalaisjärjestöistä, jotka valitsevat johtonsa esimerkiksi vuosikokouksissa. Niissä valtaa käyttävät äänekkäät paikalle pääsijät, eivät koko jäsenistö. Listoja voi myös perustaa kuka tahansa, ja siksi mm. JHL:n vaaleissa pystyi äänestämään myös Keskustaa, vihreitä tai perussuomalaisia. Se, että kovin harva teki näin, johtui joko laiskasta vaalityöstä tai luottamuksen puutteesta. Muita siitä on turha syyttää.

Suomalainen ay-kenttä on myös poliittisesti jakaantuneempi kuin mitä julkisesta keskustelusta voisi päätellä. STTK-laisissa liitoissa Kokoomus on vahva toimija, akavalaisissa selkeästi suurin. Siellä myös vihreillä on paikka paikoin huomattavaa kannatusta ja myös ay-aktiivisuutta aina liittopuheenjohtajuuksia myöten. Jostain syystä kuitenkaan tämä liikehdintä ei aiheuta kuohuntaa sen paremmin ay-liikkeen poliittisuutta arvostelevissa yhteiskunnallisissa aktiiveissa kuin mediassakaan. Onko politiikka paha vain, jos sitä tekee duunari, vai kun sitä tehdään muiden kuin oman itsen hyväksi?

Kysymys edunvalvonnan kärsimisestä on myös tärkeä. Voi olla, että osa mahdollisista jäsenistä kokee ongelmalliseksi poliittisen toiminnan läheisyyden monissa liitoissa. Moni taas ei koe, tai kokee pikemminkin päinvastoin. Politiikkaa pidetään luonnollisena osana edunvalvontatoimintaa, ja ilman selkeää yhteiskunnallista näkemystä liittojen tai keskusjärjestöjen edunvalvonta olisi nykyistä heikommalla tasolla. Edunvalvonnan kohteena kun ovat paitsi työehtosopimukset, myös lainsäädäntö ja vaikkapa budjetteihin liittyvät päätökset.

Yhteyksien pitää olla luonnollisesti hyvät ja toimivat, sekä asiaan perustuvat kaikkiin suuntiin. Hyvät ideat ovat kaikkien käytössä tasapuolisesti ja ilman korvausta. On kuitenkin niin, että jotkut yhteiskunnalliset voimat ovat näkemyksiltään lähempänä työtä tekevien yhdessä omassa liitossaan määrittämiä tavoitteita kuin jotkut muut. Tämä voidaan havaita helposti jo vertailemalla puolueiden tavoitteita toisiinsa. Tältä, sekä jäsenten itse vaaleissa ilmaisemalta arvopohjalta, rakentuu ay-liikkeen yhteiskunnallinen linja, jota edistetään kaikissa mahdollisissa tilanteissa, jäsenten eduksi.

Lopuksi; myös ay-liike tarvitsee politiikkaa. Ammattijärjestötoiminnassa ja –identiteetissä on kyse paljon muustakin kuin työpaikkaedunvalvonnasta tai työehtosopimuksista, vaikka ne ovatkin tärkeimpiä yksittäisiä tehtäviä. Ay-liike on paitsi edunvalvontaliike, myös kansanliike joka lähtee arvoista ja yhteiskunnallisesta visiosta. Siihen liittyy ihanne tasa-arvosta ja osallisuudesta. Niitä taas voidaan edistää vain tiettyyn pisteeseen sopimuspolitiikalla. Siksi laajempi yhteiskuntapolitiikka – ja sitä kautta puolueet – tulevat mukaan piiriin.

Mainokset

Yksi kommentti artikkeliin ”Ammattiyhdistysliike ja politiikka

  1. Hyvin kirjoitettu. Metallin osalta tuesta on vielä mainittava, että Metalliliitto antoi viime eduskuntavaalien alla tukea kaikille metallin jäsenille puoluekantaan katsomatta. Tätä saivat myös Kokoomuslaiset, Keskustalaiset ja muut karvoihin katsomatta. Tämäkin on unohdettu varmaan tasa-arvon nimissä. Asiaa voi verrata myös tilanteeseen jossa duunari tienaa enemmän kuin on yleinen taso on, esim Metallimies tai paperimies. Tälläinen tapaus nostetaan oikeistolehdissä heti HYI HYI osastoon, että miten ne kehtaa ammattitaidostaan vielä vaatia lisää rahaa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s