Ian Morrisin Why the West Rules – for now – The Patterns of History and what they reveal about the Future tarjoaa upean aikamatkan Homo habiliksesta ensimmäisten maanviljelijäyhdyskuntien, Sumerin kaupunkien, Kiinan Kaifengin kaatumisen ja teollisen vallankumouksen kautta kohti singulariteettia. Morris tarkastelee maailmanhistoriaa ja pyrkii selittämään Lähi-idästä Euroopan kautta Pohjois-Amerikkaan ulottuvan lännen sekä idän eli Kiinan välisiä kehityseroja ja löytämään historiasta selittäviä tekijöitä sille miksi länsi hallitsee tämänhetkistä maailmaa ja sille, mitä tulevaisuudessa tapahtuu.
Morrisin menetelmä perustuu sosiaalisen kehityksen arviointiin. Hän osoittaa miten sosiaalista kehitystä voidaan mitata ja miten edistys perustuu usein siihen miten laiskat, ahneet ja pelokkaat ihmiset etsivät tapoja tehdä asioita helpommin, turvallisemmin ja taloudellisesti enemmän hyötyen. Hänen mukaansa maantiede selittää, ajasta riippumatta, sitä mitkä yhteiskunnat kehittyvät nopeimmin ja nousevat osaksi kehitystä määritteleviä keskuksia. Samalla maantieteen merkitys muuttuu sosiaalisen kehityksen myötä. Seikat, jotka ovat etuja nyt muuttuvat rasitteeksi tulevaisuudessa ja periferiat ovat aina ohittaneet vanhat keskukset opittuaan hyödyntämään keskusten uusinta teknologiaa vaikeammissa olosuhteissa.
Morris käyttää paljon aikaa yli 600-sivuisessa teoksessaan osoittaakseen, että rotuteoriat tai yksilöitä painottavat teoriat ovat väärässä. Historia todistaa, että ihmiset ovat lähes kaikissa asioissa hyvin samankaltaisia kulttuuritaustasta riippumatta. Maantiede määrittelee pitkälti historian pitkät kaaret, ja yksilöiden, vaikka vaikutusvaltaistenkin, merkitys on lähinnä historiallista, joka tapauksessa tapahtuvaa muutosta nopeuttavaa tai hidastavaa.
Energian talteenotto on keskeisessä osassa Morrisin edistysmääritelmässä. Hän katsoo, että suuret mullistukset ovat nimenomaan liittyneet tehokkaampaan energian talteenottoon ja hyödyntämiseen, ja ilman näitä innovaatioita vanhat edistyneet keskukset, kuten Rooma tai Song-dynastian Kiina, eivät kyenneet murtamaan sosiaalisen kehityksen ”kattoa”. Vasta teollinen vallankumous vapautti fossiilisiin polttoaineisiin sidotun energian ihmiskunnan käyttöön ja mursi vanhat katot. Kehitys nopeutui valtaisasti ilman yhteiskuntien kriisiytymistä ja sivilisaatioiden hajoamista.
Tulevaisuuden osalta Morris toteaa idän nousun lännen ohi olevan tulossa. Kyse on vain ajasta, hän itse ajoittaa idän nousun lännen ohi 2100-luvun alkuun. Uhkia, jotka tulevat vaikuttamaan tulevaisuuteen ovat ennen muuta jo aiemminkin muutoksia käynnistäneet ilmastonmuutos ja hallitsemattomat muuttoliikkeet. Skaala, jollaisia nämä uhat tulevaisuudessa ovat, on kuitenkin aivan uudenlainen. Ihmisen mahdollisuus tuhota elinympäristönsä ja koko elämä maapallolla on ensimmäistä kertaa maailmanhistoriassa todellinen mahdollisuus. Siksi hän katsoo, että tulevat 40 vuotta ovat maailmanhistorian tärkeimmät. Väärät valinnat voivat tuoda ihmiskunnalle ikuisen yön.
Martha C. Nussbaumin teos Talouskasvua tärkeämpää – miksi demokratia tarvitsee humanistista sivistystä esittää voimakkaan puolustuspuheen taideaineiden ja humanististen tieteiden opetuksen sekä humanistisen kasvatuksen puolesta. Nussbaum näkee humanistisen sivistyksen tarjoamisen olevan toimivan demokratian ja demokraattisen kansalaisen synnyn edellytys. Hän katsoo, että humanistinen koulutus on kaikkialla maailmassa uhan alla, kun talouskasvun itseisarvon nimissä putkitutkintoihin ohjaavat tekniset ja luonnontieteet valtaavat alaa aina varhaiskasvatuksesta korkea-asteen opintoihin.
Nussbaum hakee esimerkkinsä ennen kaikkea Yhdysvalloista ja Intiasta sekä esittelee laajalti kasvatusteoreetikkoja, jotka ovat pyrkineet ennen muuta laaja-alaiseen kasvatukseen ja humanististen tieteiden, taiteen ja leikin korostamiseen koulutuksessa. Paljon huomiota saavat mm. sokraattiset menetelmät kasvatuksessa ja koulutuksessa, Jean-Jaqcues Rousseaun näkemykset sekä intialainen kasvatusfilosofi Rabindranath Tagore, jonka on nähty vaikuttaneen valtaisasti 1900-luvun alussa mm. taidekasvatuksen kehittämiseen sekä sen kautta demokratian ja erityisesti sukupolven välisen tasa-arvon vahvistamiseen. Tärkeää on myös Nussbaumin voimakas tuki amerikkalaiselle yleissivistävän koulutuksen perinteelle. Hän näkee, että Euroopassa yliopistolaitos on valjastettu huomattavasti USA:ta vahvemmin palvelemaan pelkkää talouskasvua; kehityskulku, jota hän pitää vaarallisena.
Demokratia tarvitsee humanistista sivistystä siksi, että se mahdollistaa ihmisten asettumisen toistensa asemaan, tukee kriittistä itsenäistä ajattelua sekä tarkastelemaan maailmaa maailmankansalaisen näkökulmasta, vapaana perinteiden ja paikallisten lokaliteettien rajoituksista. Kyseessä on toisten, erilaisten ihmisten ymmärtäminen, joka purkaa antagonismeja. Hän katsoo, ettei demokratia ole milloinkaan turvattu, mikäli se ei saa tukea kansanvaltaan kasvatetuilta kansalaisilta. Tätä taas yksin tiedollinen osaaminen ei takaa, vaan tarvitaan mielikuvitusta, luovuutta ja herkkyyttä. Nussbaumin mukaan kaikelle koulutukselle olisi asetettava selkeät, demokratian vahvistamiseen liittyvät, tavoitteet. Koulutuksen tulisi vahvistaa niitä kykyjä, joita demokratiassa eläminen vaatii. Ryhmäpaineen vastustamisen kyky sekä auktoriteettien epäily ovat näiden konkreettisia lopputulemia.
Tutkija Matti Ylönen on kirjoittanut mielenkiintoisen katsauksen Maailmanpankin ja IMF:n toimintaan. Innon tietokirjasarjassa ilmestynyt Mahti kukkarossa on tiivis ja kansantajuinen johdatus järjestöjen historiaan, politiikkaan sekä niissä käytävään poliittiseen kamppailuun. Ylönen kiinnittää asiallisesti huomiota siihen, miten vähän Suomessa käydään keskustelua siitä millaista linjaa Suomen hallitus vetää kyseisissä järjestöissä.
Teoksessa käydään läpi mielenkiintoisella tavalla järjestöjen kehittymistä. Ideologiset linjanmuutokset ovat liittyneet ennen kaikkea hallitseviin akateemisiin diskursseihin ja hegemonisiin ajattelutapoihin taloudesta ja sen toiminnasta. Politiikka seuraa usein näiden perässä. Erityisesti valtion rooli taloudessa sekä rahoitukseen sekä pääomien liikkuvuuteen liittyvä keskustelu on ollut tärkeää. 80-luvulla alkanut rakennesopeutusohjelmien aikakausi toi mukanaan vaatimukset markkinoiden ensisijaisuudesta. Valtion aktiivista roolia pidettiin järjestöissä ongelmallisena, vaikka juuri sen kautta mm. Etelä-Korea ja muut Aasian taloudet olivat menestyneet hyvin.
Teoksen faktalaatikot mm. inflaatiosta, pääomakontrolleista ja sen merkityksestä sekä suorien ulkomaalaisten sijoitusten vaikutuksista taloudessa ovat erinomaisen informatiivisia. Konkreettisten case-esimerkkien kautta käy selväksi pelkkien vapautettujen markkinoiden kyvyttömyys tuottaa kasvua tai hyvinvointia, varsinkaan köyhimmissä maissa. Ylönen käy läpi myös velkasaneerausten historiaa ja nostaa esiin tarpeen luoda pysyvä, riippumaton velkasovitteluelin. Onnistuneesta velkasaneerauksesta hän nostaa esiin toisen maailmansodan jälkeisen Saksan, joka nousi sodan tuhkasta nopeasti erittäin kilpailykykyisenä taloutena. Tuoreemmista esimerkeistä, joissa IMF:n ja Maailmanpankin esityksistä poikkeava linja on tuonut hyvää tulosta on Islanti.
Ylösen mukaan uusliberalistisen ajattelun hegemoninen asema on viime vuosina ollut murtumassa myös IMF:ssä ja Maailmanpankissa. Siten onkin hyvin erikoista, että nyt kyseisiä lääkkeitä, vyönkiristyskuuria ja yksityistämistä talousongelmissa olevilta valtioilta vaatii ennen muuta EU. Kasvupolitiikan merkitystä on aiemmin, ja edelleen, aliarvioitu. Toivottua kasvua ei synny ilman riittävää kysyntää sekä mahdollisuuksia taloudelliseen aktiviteettiin. Taloushistoria tarjoaa tästä lukuisia konkreettisia esimerkkejä, siksi onkin hyvin erikoista ja valitettavaa, että kasvupolitiikka ei EU:n politiikassa ole kriisin ratkaisuvaihtoehtona toistaiseksi saanut asianmukaista huomiota.
Alkukesän kaunokirjallisesta sadosta on vastannut venäläisen Viktor Pelevinin teos Viides maailmanvalta – yli-ihmisen tarina. Pelevin on Venäjän tunnetuimpia nykykirjailijoita, joka luo absurdeja ja uskomattomia tarinoita, jotka eivät säästä ketään, vähiten vallanpitäjiä. Viidennen maailmanvallan päähenkilö on nuori Roma, joka asuu kotonaan ja työskentelee dead-end-jobissa lastausfirmassa. Eräänä iltana hän näkee jalkakäytävään liidulla piirretyn nuolen ja tekstin: ”Tositilaisuus päästä eliittiin. Toista ei tule koskaan.” Hetken mielijohteesta, tai näin hän kuvittelee, hän lähtee seuraamaan nuolta. Pian häntä puree tuhoon tuomittu, kohta kuoleva vampyyri Brahma, ja hänestä itsestään tulee vampyyri, Rama II.
Pelevinin tarinassa vampyyrit muodostavat maailman yläluokan, joka hallitsee ihmiskuntaa lakeijoidensa välityksellä ja käyttää heidän elinvoimaansa ravinnokseen. Mutta konkreettisesta verestä on siirrytty erilaisiin elämännesteisiin eli rahaan ja sen merkityksiin. Tämä puolestaan vaatii tietynlaisen kulttuurin, diskurssin, ylläpidon, joka pitää ihmiset kahlittuina rahan valtaan ja pakottaa heidän pyrkimään nimenomaan kohti rahaa. Kirjan merkityksellisyys syntyykin sen luomasta ajankuvasta niin Venäjän vallitsevaan todellisuuteen kuin muuhunkin maailmaan. Hajanaisista pohdinnoista ja vampyyrin elämään oppimisesta siirrytään tummiin sävyihin, jossa surumielisestä ja kapinallisesta Ramasta kuoriutuu Imperiumin palvelija, jota luonnehtivat viidennen maailmanvallan arvot; klassisen kulttuurin katoaminen populaarikulttuurin tieltä sekä rahassa mitattava valta, oligarkian glamour.
Rahoitusmarkkinavero sai toivottua vauhtia, kun yhdeksän EU-maata sopi 22.6. lähtevänsä mukaan toteuttamaan veroa EU:n komission esittämällä tavalla. Suomi kuitenkin puuttuu joukosta. Näin on siitä huolimatta, että tuki rahoitusmarkkinaveron toteuttamiselle on mainittu niin SDP:n ja Kokoomuksen ennen hallitusneuvotteluiden alkamista saavuttamassa sovussa koskien kriisiin ajautuneiden euromaiden tukemisperiaatteita sekä hallitusohjelmassa.
Esa Suominen 