Lapset hoitoon – aikuiset töihin

Kolumni Demokraatissa 14.6.2012. 

Suomalaisen työurakeskustelun kuuma peruna on kysymys pitkiksi venyvistä lasten kotihoidon jaksoista. Suomessa eletään tilanteessa, jossa huomattava osa parhaassa työiässä olevasta työvoimasta, käytännössä naisista, on pitkään poissa työelämästä.

Tilanne on pohjoismaisittain poikkeuksellinen. Vuonna 2008 Suomessa hoidettiin 42% 1-3-vuotiaista lapsista päivähoidossa. Vastaava luku Tanskassa on 90% ja Ruotsissakin 70%. Tilanne muuttuu, kun lapset lähestyvät kouluikää, mutta kun naapurimaissa hoitoluvut lähentelevät sataa prosenttia, on meillä joka neljäs lapsi edelleen –korostuneesti- äitinsä helmoissa.

Mitä tästä seuraa? Ensinnäkin epätasa-arvoa. Niin kauan kuin lasten hoidosta, erityisesti pitkistä vapaista ja tukijaksoista vastaavat pääasiassa naiset, jää heidän urakehityksensä miesten jälkeen. Tämä näkyy palkkaeroina ja säteilee aina eläkeikään asti. Toimeentulon pienuus tekee näistä naisista taloudellisesti riippuvaisia miehistään ja mahdollisen avioeron sattuessa riskiryhmää köyhyyden suhteen.

Pitkittyvät hoitojaksot kasaantuvat useimmiten naisille, joilla on vähän koulutusta ja heikko työmarkkina-asema. Tutkija Tapio Rissanen on arvioinut, että jopa 40% niistä naisista, jotka käyttävät kotihoidon tukea siihen asti kun lapsi täyttää kolme vuotta, jää työttömiksi. Merkittävä syy on osaamisen vanhentuminen pitkän hoitojakson aikana.  Tämä korostuu jos työkokemustakin on kertynyt aiemmin vain vähän.

Työnantajille pitkät hoitojaksot näyttäytyvät erityisesti nuoriin naisiin liittyvänä riskinä. Tämä voi olla osasyynä siihen, miksi heidän on vaikea saada pysyvää työtä. Riski siitä, että mies jäisi hyvin pitkäksi aikaa pois työstä, on tilastojen valossa pienempi. Tämä on merkittävä ongelma, joka koskee myös niitä naisia, joilla ei ole aikomusta jäädä hoitamaan lastaan kotiin.

Monet kunnat maksavat kuntalisiä ajatuksenaan säästää päivähoitokuluissa. Lisäksi lisät ovat poliittisesti suosittuja. Samalla ne kuitenkin tekevät tehokkaasti työn vastaanottamisesta kannattamatonta osalle vanhemmista. Näitä kustannuksia ei ole laskettu. Laskematta on myös se, mitä tapahtuu verokertymälle, joka jää pysyvästi saamatta alhaisemman ansiokehityksen myötä.

Edellä mainitut seikat ovat toki lähinnä taloutta teknokratialla silattuna. Tärkeintä on kuitenkin lapsen ja perheen hyvinvointi. Mutta kotihoidon tukeminen julkisista varoista ei tuota todistettavasti edes sitä. Vanhemmat voivat toki tarjota lapsilleen mitä parhainta hoivaa, mutta kiistatonta tutkimuksellista näyttöä vaikkapa oppimiseen tai tunne-elämän kehittymiseen liittyvistä eduista, joita tämä toisi yhden vuoden jälkeen verrattuna laadukkaaseen päivähoitoon, ei ole. Pikemminkin päinvastoin. Perheen kiristynyt taloudellinen tilanne ja äidin yksipuolinen riippuvaisuus puolisonsa tuloista eivät myöskään ole omiaan parantamaan parisuhdetta tai lasten hyvinvointia. Onkin traagista, että moni perhe tekee suuria taloudellisia uhrauksia oletetun lapsen edun eteen – liian usein turhaan.

Mitä siis tulisi tehdä? Ensinnäkin työllisyyttä on vahvistettava, jotta mahdollisimman monella olisi työpaikka johon palata. Toiseksi vanhempainvapaita on jaettava tasaisemmin, tarvittaessa kiintiöillä, sekä panostettava työelämän laatuun. Kolmanneksi päivähoitomaksuja on laskettava, ryhmiä pienennettävä ja mahdollistettava osa-aikaisen hoidon ja työn joustava yhdistely perheiden näkökulmasta.

Viimeiseksi tulisi ottaa käteen poliittinen rohkeus ja todeta tarve panostaa yhteiset resurssit ennen kaikkea yhteisen hoidon tukemiseen. Tämän jälkeen kotihoito on edelleen jokaisen oikeus, mutta yhteiskunta käyttäisi varansa ennen muuta mahdollisuuksia tasa-arvoisesti luovaan päivähoitoon ja varhaiskasvatukseen.

2 kommenttia artikkeliin ”Lapset hoitoon – aikuiset töihin

  1. Yhtenä niistä naisista, joilla on vähän koulutusta ja heikko työmarkkina-asema vastaan kirjoitukseesi, että ethän ole puhumassa kuntalisiä vastaan? Perustuen tutkimuksiin ja omaan mutuun aion kasvattaa vielä toisenkin lapsen kolmivuotiaaksi kotona, tietenkin perhekerhoja, puistoyhteisöllisyyttä ja kaveriperheiden tarjoamaa sosiaalista lisää hyödyntäen.
    Kysynkin, keneltä se on pois, että pidän lapset halvemmassa ja yksilöllisemmässä hoidossa kotona, kun itselläni ei vielä edes ole ammattitaitoa, joka tällä välin vanhentuisi? Yliopistoon käy tie, kunhan lapset ovat riittävästi kasvaneet, jotta hoitoon voin heidät hyvin omintunnoin laittaa ja siitä sitten alkaa ura, jos on alkaakseen.
    Perheemme taloudellisessa tilanteessa kuntalisät ovat varsin merkittävä osa selviytymistämme, mutta vaikka emme niitä, tai muutakaan tukea yhteiskunnalta saisi, valintani olla lasten kanssa kotona pysyisi samana, vaikkakin sitten vähemmin ylellisyystuottein. Selviäisimme mieheni palkalla, mutta emme varmaankaan näin suuressa ja kalliissa asunnossa (700e/kk) voisi asua, tai ostaa mitään ikinä uutena, mitä käytettynäkin voi löytää. Eli tunnelma olisi kireämpi varmasti, mutta uskon silti kotikasvatuksen tuoman turvallisuudentunteen tärkeyteen.

  2. Hei Suvi! Mukavaa kun kommentoit.

    Tutkimuksia sen suhteen, että lasten ”paras paikka” olisi kolmevuotiaaksi asti kotona on vain vähän. Tutkimus on verrattain yksimielinen siitä seikasta, että vuoteen asti näin on. Tämän jälkeen näyttöjä kotihoidon paremmuudesta suhteessa laadukkaaseen päivähoitoon ei ole. Edes suomalainen ”aiheen pioneeri” Liisa Keltikangas-Järvinen ei tarkalleen ottaen väitä niin.

    On toki niin, että vanhemmat voivat tarjota lapsilleen mitä parhainta hoivaa kotona ja että ratkaisut näyttäytyvät oikein hyviltä ja järkeviltä yksilön näkökulmasta. Yhteiskunnan näkökulmasta tilanne voi kuitenkin olla toinen. Ja väittäisin, että kotihoidon tukeminen tuottaa enemmän ongelmia – siis yhteiskunnallisesta näkökulmasta – kuin ratkaisee.

    On hyvä muistaa, että kotihoidon tuki on erittäin harvinainen etuus koko maailmassa. Ei ruotsalaisista tai tanskalaisista lapsista tule huonompia ihmisiä, vaikka heistä miltei kaikki hoidetaan vuoden iän jälkeen päiväkodissa. Itse asiassa lasten hyvinvointi on noissa maissa Suomea paremmalla tasolla.

    Minusta jokaisella on ilman muuta oikeus hoitaa lapsiaan kotona, mutta en katso yhteiskunnan tehtävänä olevan sen subventointi. Toivoisin, kuten tuossa lopussa pyrin summaamaan, että Suomessa siirryttäisiin kohti muissa pohjoismaissa vallitsevaa tilannetta, jossa pienten lasten vanhemmat voisivat helpommin yhdistää lyhyemmät työpäivät ja osa-aikaisen päivähoidon. Näin pystyttäisiin yhdistämään parhaat puolet molemmista maailmoista.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s