Varmuutta vuokratyöntekijöille

julkaistu 30.7.2012 Vihreän Langan Ay-jyrä -blogissa.

Suomessa on keskusteltu paljon –ja aiheesta- erilaisten pätkä- ja silpputyöntekijöiden asemasta ja sen parantamisesta. Paljon on tehty mm. työttömyysturvan piiriin pääsyn helpottamiseksi, mutta edelleen riittää paljon tehtävää erityisesti työlainsäädännön kehittämisen puolella.

Eräs erityisen huomionarvoinen työntekijäryhmä ovat vuokratyöntekijät. Keväällä 2012 Helsingin yliopistossa tarkastetun Antti Tanskasen väitöskirjan mukaan nimenomaan vuokratyössä tiivistyvät monet työelämän ongelmat sääntelemättömyydestä, epävarmuudesta sekä työnantajien hegemonisesta asemasta suhteessa työntekijään. Vaikka vuokratyöntekijöiden osuus työllisestä työvoimasta on edelleen hyvin pieni, TEM:n mukaan vain n. 1%, ovat heidän kohtaamansa haasteet työmarkkinoilla usein laajempia ilmiöitä kuvaavia.

Vuokratyötä on usein perusteltu erityisesti työnantajien taholta sillä, että ihmiset nimenomaan haluavat tehdä vuokratyötä ja että vuokratyö tarjoaa väyliä pysyvämpään työllistymiseen työmarkkinoilla. Akateeminen tutkimus tarjoaa kuitenkin lohduttomamman näkökulman vallitsevaan tilanteeseen. Tanskasen mukaan vuokratyöntekijöiden työelämän laatu on keskimäärin selkeästi muita työntekijöitä huonompi. Taloudellinen korvaus työstä jää heikommaksi ja uralla eteneminen on vaikeaa.

Tanskanen paikantaa ongelmat ennen muuta löysään lainsäädäntöön. Työlainsäädäntö ei hänen mukaansa täytä tehtäväänsä heikomman osapuolen suojelemisesta vuokratyöntekijöiden kohdalla. Aihetta koskeva lainsäädäntö on hajallaan eikä muodosta kattavaa suojaa epävarmuudelta. Samalla työyhteisön puuttuminen heikentää työhyvinvointia ja jättää vuokratyötä tekevän usein vaille yhteisön tukea ongelmien ilmaantuessa.

Erityinen ongelma vuokratyöntekijöiden kohdalla koskee työn osittumista. Heidän toiveissaan olisikin saada työskennellä enemmän nykyistä pidempien työpäivien muodossa. Moni etsiikin samaan aikaan uutta työtä. Kyseessä on ennen muuta parempaan toimeentuloon liittyvä kysymys.

Toive siirtyä osa-aikaisesta työstä nimenomaan täysipäiväiseen työhön alleviivaa myös kehittämissuuntaa, jonka vaikeimmassa työmarkkina-asemassa olevat ihmiset kokevat omakseen. Vaikka periaatteessa yksilön toimeentulon turvaava ratkaisu voitaisiin saavuttaa myös perustulon kaltaisella etuudella joka korvaisi puuttuvaa tuloa, on ihmisten omana toiveena ennen muuta työllistyminen siten, ettei sosiaaliturvaa tarvittaisi vaan riittävä elanto saavutetaan nimenomaan työllä.

Näitä tuloksia silmällä pitäen onkin tärkeää pyrkiä korjaamaan alityöllisyyden ongelmaa. Erään vaihtoehdon tarjoaa malli, jossa vuokratyötä tekeville henkilöille taataan vakituinen työsuhde vuokratyötä tarjoavaan yritykseen sekä ns. takuupalkka. Tätä kautta riski päivästä ilman työtä siirtyy yritykselle yksilön sijasta – sinne minne se normaalissa markkinataloudessa kuuluu.

Tämänkaltaisen tilanteen oloissa yritykselle syntyy entistä vaikuttavampi intressi myydä työntekijän työpanos joka päivälle, eikä hänen itsensä tarvitse kärsiä epävarmuudesta. Ennakkotapauksia siitä, ettei ”käyttäjäyrityksen tilaus” ole riittävä syy määräaikaisuudelle, on olemassa jo nyt. Nyt on aika siirtyä asiassa eteenpäin ja kohti sitovaa lainsäädäntöä joka takaa turvalliset työsuhteet ja niihin kuuluvat oikeudet.

Advertisement

Kesän kaunokirjallisuutta

Erään vaikuttavimmista lukukokemuksistani on ollut Vasili Grossmanin suuri sotaeepos Elämä ja kohtalo. Lähes yhtä vaikuttavia elämyksiä tarjoaa teos The Road, joka on kokoelma hänen novellejaan ja artikkeleitaan. Ajallisesti kirjan osat jaottuvat 30-luvulta kirjailijan myöhäiseen tuotantoon 60-luvulle. Kirjan viisi osiota alkavat johdatuksella kirjailijan elämän tapahtumiin kirjoitusten aikana ja tuovat esiin totuutta rakastaneen ihmisen elämän vaikeudet Stalinin ajan Neuvostoliitossa. Niissä myös kuvataan sitä suurta surua, jota terrori, sota ja juutalaisvainot tuottivat niin hänelle itselleen kuin koko yhteiskunnalle. Grossman menetti holokaustissa äitinsä.

Kirjan teksteistä on vaikea nostaa toista toisen yli. Ne ovat omalla tavallaan kaikki vaikuttavia. Grossmanin läpimurtonovellissa In the Town of Berdichev puna-armeijan naiskomissaari Vavilova odottaa viimeisillään epätoivottua, isättömäksi syntyvää lasta. Hetken komissaari uskoo muuttuvansa äidiksi, kasvattavansa Aljosan elämään, mutta tempautuu mukaan vapaaehtoisten hyökkäykseen puolalaisia vastaan, jättäen lapsensa jälkeen.

Dokumentaarisimmat tarinat liittyvät Grossmanin reportaaseihin toisesta maailmansodasta. Artikkeli In the Hell of Treblinka on koskettavimpia ja raaimpia kuvauksia ihmisen julmuudesta, mitä itse olen lukenut. Kaunis, mutta pohjattoman surullinen Old Teacher puolestaan kuvaa epätoivon hetkiä miehitetyssä kaupungissa. Grossman kehittelee myös ajatuksia siitä, mistä fasismi, tai muut totalitaariset aatteet ovat saaneet alkunsa ja mihin niiden voima perustuu. Ajatus jalostuu myöhemmissä teoksissa: ”But the invisible force was crushing him. He could feel its weight, its hypnotic power: it was forcing him to think as it wanted, to write as it dictated. This force was inside him; it could dissolve his will and cause his heart to stop beating…” Natsismin ideologisen pohjan hän määrittelee tähänkin päivään sopivasti: ”What led Hitler and his followers to construct Majdanek, Sobibor, Belzec, Auschwitz and Treblinka is the imperialist idea of exceptionalism – of racial, national and every other kind of exceptionalism.

Myöhemmissä tarinoissa uppoudutaan neuvostokansalaisten elämään valvontayhteiskunnassa, pelon ja epävarmuuden keskellä. Samalla myös pyöveleistä voi tulla suosiosta pudonneita, jahdattuja ja sittemmin mestattuja. Näin käy tarinassa Mama vainojen vuoksi orvoksi jääneen pikkutytön tultua adoptoiduksi Stalinin pääteloittaja Nikolai Yezhovin perheeseen. Kokoelma päättyy novelliin Eternal rest, joka on mietteliäs tutkielma lohdullisesta kuolemasta sekä elävien ja kuolleiden suhteista, jotka ovat Grossmanin mukaan selkeitä ja molemmille hyviä. Kuolemassa toteutuu myös lopulta kaikkien ihmisten yhdenvertaisuus.

Uuden kirjallisen tuttavuuden, A.D. Millerin Snowdrops menee sekin parhaimpien kaunokirjallisten lukuelämysten joukkoon. Mukaansa tempaavassa tarinassa kertoja, englantilainen juristi Nicholas, avautuu aiemmasta elämästään Moskovassa brittiläiselle morsiamelleen. Nicholas on palannut villistä idästä, Venäjältä, jossa hän on ollut mukana muiden finanssihaiden kanssa takomassa rahaa. Tai, kuten hän kertoo kun häneltä kysyttiin miksi hän on Venäjällä: ”I wanted an adventure. But that wasn’t really true. The reason, I can see now, is that I found myself entering the thirty-something zone of disappointment, the time when momentum and ambition start to fade  and friends’ parents start to die. The time of ’Is this all there is?’… I ran away from London and how young I wasn’t any more.” Nicholaksen tarkka työ on ollut ”laittaa huulipunaa sioille”, toisin sanoen rahoittaa epämääräisten oligarkkien hämäriä bisneshankkeita suurten voittojen toivossa.

Moskovassa Nicholas tutustuu kahteen nuoreen naiseen, Mashaan ja hänen sisareensa Katyaan. Heistä Mashan kanssa hän aloittaa intohimoisen suhteen.  Kirja kuvaa tarkkanäköisesti uuden Venäjän elämää puolirikollisista bisnesmoguleista ja öljyteollisuuden vallasta  katurikollisuuteen sekä mallimittaisiin ja päämäärätietoisiin nuoriin venakoihin, joiden tavoitteena on nopea nousu lähiöiden ja provinssikaupunkien unohduksesta Moskovan jetsetiin ja hyvään elämään vailla rahahuolia. Yhteiskuntamoraali on löyhässä – tai sitä ei ole. Kuten eräs kirjan hahmoista toteaa: ”In Russia there are no business stories. And there are no politics stories. There are no love stories. There are only crime stories.”

Mashan ja Katjan kautta Nicholas tutustuu heidän tätiinsä Tatjana Vladimirovnaan, herttaiseen babushkaan, joka haaveilee paluusta nuoruutensa maisemiin Moskovan ulkopuolelle, josta hän muistaa kauniit metsät, ladut ja marjastus- ja sienestysmaat. Tatjanan koti sijaitsee hyvällä paikalla Moskovan keskustassa, asunto, joka on hänen miesvainajansa, arvostetun tiedemiehen, perintöä. Nicholaksen juristintaitoja tarvitaan, kun tytöt auttavat tätiään vaihtamaan vanhan asunnon uuteen kauniiseen kotiin lähellä sienimetsää. Mutta mikään ei olekaan miltä lopulta näyttää.

Paljon huomiota julkisuudessa saanut ja jo 11 maahan käännettäväksi myyty Katja Ketun romaani Kätilö on upea kirjallinen teos. Värikäs, aito ja raakakin kieli loihtii esiin villin sota-ajan pohjoisen ja maailmansodan viimeiset hetket kylmillä tuntureilla. Kätilö on pienessä yhteisössä hyljeksitty ”vikasilmä”, punikin tytär, mutta taitojensa vuoksi siedetty nainen. Hän tapaa miehen, SS-upseerin, Johann Angelhurstin, johon rakastuu tulisesti ja jonka aikoo voittaa itselleen keinoja kaihtamatta: ”Jumalani, tuon miehen mie haluan. Jos Jumalani tuon saan niin toista en vaadi.”

Kätilön murheeksi SS-upseeri on haluttua seuraa myös muiden suomalaisnaisten keskuudessa. Häneen iskee silmänsä myös Näkkälän Lispet, kaunis tyttö, uusi Greta Garbo Petsamon Parkkinasta. Upseeri kärsii myös sotamasennuksesta, joka pohjautuu aikaisempiin tapahtumiin Ukrainassa, jossa Angelhurst on ottanut osaa Babi Jarin verilöylyyn. Hänet on siirretty kevyempiin tehtäviin pohjoiseen, mutta Saksan sotaonnen kääntyessä on jälleen kaivettava kuoppa, pimitettävä historia ja kohdattava omat demoninsa.

Kirja kuvaa raa’asti sodan todellisuutta myös naisten näkökulmasta. Mitä tapahtuukaan Operaatio Navetassa Titovkan internointileirillä, jossa naisten työ jatkuu kun miehet pääsevät edes yöksi lepoon? Ja miten elämän antaja ja auttaja muuttuu rakkautensa vuoksi Kuoleman enkeliksi. Asemat voivat myös muuttua, kun aseiden piiput kääntyvät entisten aseveljien suuntaan ja kunnioitetut ja pelätyt muuttuvat halveksituiksi sekä julmuuksien toteuttajista niiden uhreiksi.

Kohti osallisuustakuuta

Kolumni Demokraatissa 11.7.2012.

Nuorten syrjäytyminen ja työttömyys on tällä hallituskaudella vihdoin alkanut saada ansaitsemaansa huomiota. Yhteiskunnalliset keskustelijat laidasta laitaan ovat nostaneet ongelman esille, ja SDP:n kärkitavoitteisiin vaaleissa kuulunut yhteiskuntatakuu on toteutumassa. Tämän voidaan toivoa auttavan niitä tuhansia nuoria, jotka joka vuosi jäävät ilman opiskelu- tai työpaikkaa ja siten altistuvat ongelmille.

Työmarkkinat ja yhteiskunta ovat kuitenkin jatkuvassa muutoksessa. Osaamisvaatimusten kasvu työssä, jatkuvan työn ohessa tapahtuvan oppimisen nousu keskeiseksi turvaa luovaksi tekijäksi sekä lisääntyvä tarve omata paitsi ammattitaito, myös sosiaalisia ja eri kulttuurien kohtaamiseen liittyviä kykyjä asettavat vaatimuksia koulutusjärjestelmälle.

Jo nyt voidaan todeta, että vähintään toisen asteen koulutuksen suorittaminen on ennakkoedellytys työmarkkinoille sijoittumiselle. Pelkän peruskoulun varaan jäävät nuoret ovat hyvin todennäköisiä työelämästä ja siten myös kohtuullisesta toimeentulosta syrjään jääviä. Tämä kehitys jatkuu ja syvenee tulevaisuudessa.

Tätä taustaa vasten on oleellista, että yhteiskuntatakuu nuorten osalta laajenee erityisesti koulutuksen puolella. Motivaation puutteesta kun ei nuorten kohdalla todistettavasti ole kyse. Ylivoimaisesti suurin osa niistä nuorista, jotka jäävät ilman jatkopaikkaa, ovat kuitenkin hakeneet toisen asteen koulutukseen.

Tutkinnon suorittaminen on myös paras vakuutus koskien kaukaisempaa tulevaisuutta – se on pääomaa, joka on aina mukana. Samalla on huolehdittava, että ne työ- ja harjoittelupaikat, joita takuun piirissä luodaan, ovat aidosti eteenpäin vieviä ja laadukkaita – eikä niitä käytetä aloilla jo olevien työntekijöiden työtä korvaamaan.

Pidemmälle vietynä nuorten yhteiskuntatakuuta voitaisiin kehittää yleisemmän osallisuustakuun suuntaan. Nuorten osalta tämä voisi tarkoittaa oppivelvollisuusiän pidentämistä 18 ikävuoteen sekä sen varmistamista, että jokaiselle järjestyy jonkinlainen kontakti työelämään oppivelvollisuuden päättyessä, mikäli jatko-opintoihin ei ovi suoraan avaudu. Ensimmäinen työpaikka on usein tärkein, jonka vuoksi sen saamisen merkitystä ei tule väheksyä.

Laajemmin osallisuustakuu voisi tarkoittaa joustavia, jokaiselle kuuluvia aikuiskoulutusmahdollisuuksia työn ohessa tutkintojen suorittamisen jälkeen. Kolmen päivän koulutusoikeus on merkittävä periaatteellinen askel tähän suuntaan, nyt tätä tietä on jatkettava kohti mallia, jossa työ ja jatkuva oppiminen limittyvät sujuvasti ammatissa kuin ammatissa. Tämä lisäisi joustavuutta niin työntekijän kuin –antajan näkökulmasta, lisää tuottavuutta ja hyvinvointia sekä pitää mielen virkeänä.

Osallisuutta on myös oikeus niihin valmiuksiin joita täysimääräinen kansalaisuus edellyttää – sekä välineisiin joiden kautta näitä valmiuksia voi vaikuttavasti käyttää. Tätä kautta aukeaa pohdinta demokratian vahvistamisesta avaamalla hallintoa edelleen kansalaisten ideoille ja palautteelle, kohti aitoa vastavuoroisuutta. Osallisuustakuun idea avaisi sosialidemokratian ohjelmatyölle mielenkiintoisia näköaloja, kohti hyvinvointivaltion seuraavaa vaihetta, jossa panostetaan kollektiivisten vakuutusten ohella myönteisten elämänmahdollisuuksien ja yhteisvastuullisen yksilönvapauden maksimointiin.