Ottakaa varas kiinni!

kirjoitus julkaistu Vihreän Langan Ay-jyrä -blogissa 28.8.2012.  

Media on nostanut hiljattain esiin useita tapauksia ns. alipalkkaukseen liittyen. Viimeksi syyniin joutui länsimetron työmaa, jossa AKT raportoi useista kuorma-autonkuljettajista, joille ei maksettu työehtosopimuksen mukaista palkkaa. Tilannetta protestoineet kuljettajat joutuivat usein irtisanomisten kohteeksi ja tilalle palkattiin uutta työvoimaa.

Alipalkkaus on merkittävä harmaan talouden muoto, eikä rajoitu kuljetus- tai rakennuspuolelle. Mm. Palvelualojen ammattiliitto PAMin tiedossa on yli 600 tapausta, jossa työnantaja on tietoisesti maksanut työntekijöilleen sopimuksia heikompaa palkkaa. Usein kyse on erilaisten lisien kuten ylityökorvausten maksamatta jättämisestä, tai tuntipalkkojen alimitoituksesta. Myös sosiaaliturvamaksuja jätetään usein maksamatta, heikentäen näin työntekijän ansaitsemaa turvaa työttömyyden varalta.

Mikä merkillepantavaa, kyseessä ei ole kriminalisoitu toiminta siten, että siitä seuraisi minkäänlaista tuntuvaa rangaistusta. Asiansa riitauttanut –ja sen voittanut- työntekijä on kyllä oikeutettu palkkasaataviinsa, mutta mitään rangaistusta sääntöjä rikkonut työnantaja ei saa. Kyse on korkeintaan viivästyskoroista, jotka ovat mitättömän pieniä ja hyvin laiha lohtu. Työntekijälle kuuluvien varojen varastaminen ei siis ole lain näkökulmasta yhtä rangaistavaa kuin varastaminen ylipäänsä.

Tähän asiaan vaaditaan muutosta. Eduskunnassa on tällä hetkellä käsittelyssä kansanedustaja Antti Lindtmanin (sd.) aloite alipalkkauksen kriminalisoinniksi. Sen puitteissa ehdotetaan rikoslain täydentämistä siten, että työnantaja, joka tahallaan tai huolimattomuuttaan rikkoo palkanmaksuvelvoitettaan, tuomitaan palkkarikoksesta sakkoon tai vankeuteen.

Aloitteelle on toivottava menestystä ja kaikkien poliittisten ryhmien tukea. Alipalkkauksen kriminalisointi on osa laajempaa harmaan talouden vastaista toimintaa, joka on ensiarvoisen tärkeää niin rehellisen elinkeinotoiminnan ja yrittäjyyden tukemisen, rikollisuuden torjunnan sekä julkisen talouden vahvistamisen näkökulmasta. Yhdessä tilaajavastuun vahvistamisen kanssa alipalkkauksen kielto tuo uuden, tärkeän osan työpaikoilla tapahtuvan harmaan talouden kitkemiseen.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s