Nollakorotukset ja keskiluokan kuolema

julkaistu Iltalehden blogissani 17.12.2012. 

zeroAjankohtaisessa työmarkkinakeskustelussa on erityisesti elinkeinoelämän suunnalta esitetty kriisilääkkeeksi nollakorotuksia palkkoihin tai jopa palkanalennuksia. Ajatuksena ilmeisesti on, että alentuneet palkkakustannukset säteilisivät suomalaisten vientituotteiden hintaan ja siten piristäisivät hiipuvaa ulkomaankauppaa ja pitäisivät yllä työllisyyttä.

Idean taustalla on ajatus, jonka mukaan suomalaisen viennin ongelmana olisi ennen kaikkea liian kovat työvoimakustannukset. Tämä tuskin kuitenkaan pitää paikkaansa. Vienti ei vedä lähinnä kysynnän puutteen vuoksi. Kysynnän puute ei johdu Suomesta tai suomalaisista duunareista, vaan lähes maailmanlaajuisesta taantumasta joka lähti liikkeelle vuoden 2008 rahoitusmarkkinoiden kriisistä ja jota julkisten talouksien kiristämistoimenpiteet syventävät erityisesti Euroopassa.

Jotta suomalainen vienti alkaisi uudelleen vetää, ei tarvita palkanalennuksia, vaan vientimarkkinoidemme kysynnän elpymistä, luottamusta tulevaan ja elvyttävämpää otetta koko talouspolitiikkaan. Palkka-alet niin meillä kuin muualla toimivat päinvastaiseen suuntaan.

Toinen ongelma nollakorotus/palkanalennuslinjassa on sen tuhoisuus kotimaisen kysynnän ja tavallisten kansalaisten taloudellisen turvallisuuden kannalta. Vaikka palkankorotukset olisivatkin nollassa, kohoavat kustannukset tästä huolimatta. Tällöin ostovoimaa, siis sitä rahaa joka siirtyy palkansaajien kukkaroista kaupan kassalle, ravintolaan tai muihin palveluihin, jää vähemmän.

Palkat ovat pääasiallinen mekanismi joka levittää tuotettua lisäarvoa yhteiskuntaan. Eikä tarvitse olla kummoinenkaan ekonomisti, jotta ymmärtää tämän olevan erittäin tärkeää taloudellisen aktiivisuuden kannalta. Euro tavallisen työntekijän lompakossa siirtyy vikkelästi kiertoon paikallisyhteisössä. Euro markkinajohtajan osakkaan lompakossa ei niinkään.

Kun nollakorotuslinjaan yhdistetään kohoava veronkorotuspaine mm. julkisen talouden tasapainottamisen sekä hoivalupauksesta selviämisen vuoksi, tullaan todelliseen keskiluokan loukkuun. Yritysten verotuksen nostaminen on hankalaa, sillä siihen kohdistuu merkittävä kilpailupaine ulkomailta. Pääomat liikkuvat vikkelästi yli rajan, työvoima, harvoja poikkeuksia lukuunottamatta, ei. Siten ollaan helposti tilanteessa, jossa valtio täyttää verokirstujaan tavallisiin ihmisiin kohdistuvilla tasaveroilla kuten arvonlisäveron korotuksilla. Tavallinen työntekijä maksaa, ja omistajat pesevät kätensä yhteisten asioiden hoidosta.

Lopputuloksena on alaspäin vievä kierre, jossa palkkojen ostovoima pienenee, kotimainen kysyntä sakkaa ja tavallisen työtä tekevän väestönosan vastuu koko hyvinvointivaltion rahoituksesta lisääntyy. Samalla jo valmiiksi vaurain, pääomatuloilla elävä yläluokka, nauttii kohoavista tuotoista kun yhä pienempi osa tuotoista jaetaan ulos palkkoina. Lopputuloksena kasvavat erot ja eriarvoisuus sekä hidastuva kasvu.

Tärkeää onkin huomata, ettei nollakorotus tarkoita nykytilanteen betonoitumista, vaan suhteellista köyhtymistä. Kyse on aivan samasta ilmiöstä kuin talouskasvun putoamisesta nollaan. Sekään ei tarkoittaisi elintason jäämistä tälle tasolle, vaan sen heikentymistä.

Keskiluokan ajautuminen kriisiin juuri kohoavien verojen, liian matalien palkankorotusten ja turvattomien työolosuhteiden ansiosta on arkipäivää monissa eurooppalaisissa yhteiskunnissa. Vain harvoin vaihtoehtona on nousta eliittiin. Suurin osa putoaa alempiin desiileihin. Länsimaissa on olemassa pitkäaikainen trendi, jossa yhteiskunnan keskituloinen 60% on menettänyt osuuttaan tuloista – jotka ovat valuneet rikkaille. Viimeisimmättutkimustulokset tulevat Saksasta, jossa keskiluokka on kutistunut 5,5 miljoonalla kansalaisella vuodesta 1997, ja palkkaköyhien määrä on puolestaan lisääntynyt 4,4 miljoonalla.

Toisin sanoen: puhe palkkojen leikkaamisesta tai korottamatta jättämisestä ei ole puhetta kilpailukyvyn parantamisesta, vaan ainoastaan omien voittojen lisäämisestä ja maksimoinnista. Suomen ongelmat eivät ole liian korkeassa palkkatasossa, vaan vientiin kelpaavien tuotteiden vähyydessä ja liian alhaisessa jalostusasteessa. Näitä ongelmia ei palkkaleikkuri ratkaise, lähinnä päinvastoin.

Kuvalähde: Wikimedia Commons

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s