Vuodenvaihteen kirjoja

Rosa Liksomin Hytti nro 6 on kuvailevan kielen ja ikuisen liikkeen juhlaa, jossa sulkeutunut suomalainen, Moskovassa opiskeleva tyttö matkustaa Trans-Siperian rautatiellä pääkaupungista Mongolian pääkaupunkiin Ulan Batoriin. Hänen hyttikumppanikseen sattuu katujen kasvatti, törkypuheinen misogyyni, rakennusmies ja pikkurikollinen Vadim. Kirja kuvaa murroksen keskellä olevaa, henkisesti ja fyysisesti sortuvaa maata ja sen kansaa, jossa juna kiitää kohti itää ja kaikki odottavat aamua.

Vadim kertoo matkan ajan tytölle tarinoita, jotka vaihtelevat lapsuuden ajan kohtaloista katukokemusten kautta perheväkivaltaan. Välillä hän vonkaa seksiä, välillä muka katuu puheitaan ja pyytää tyttöä lyömään häntä, iskemään pukin kallon paskaksi.  Hiljainen tyttö puolestaan tutkii itseään ja suhdettaan Moskovaan jääneeseen poikaystäväänsä, hullujenhuoneeseen suljettuun Mitkaan. Perillä Mongoliassa hän lopulta löytää itsensä ja on valmis uuteen.

Kuten mainittua, Liksomin kieli on soljuvaa ja upeaa, mutta onko se lopulta melko tavanomainen, tai jopa kulunut, tapa kuvata Neuvostoliittoa/Venäjää? Hyvä kansa, huonot johtajat, surkea köyhyys, kaikki nämä ovat totta mutta moneen kertaan luetut. Joka tapauksessa kauniin ja elävän kielen ystävä saa kirjasta paljon.

Euroopan historiaan sekä kadonneisiin kuningaskuntiin retkahtaneen romantikon kannattaa lisätä lukulistaansa Norman Daviesin uroteko Vanished Kingdoms – the History of Half-Forgotten Europe, jossa hän käy läpi Euroopassa vaikuttaneiden, mutta sittemmin kadonneiden valtakuntien historiaa. Davies seuraa lähes 700-sivuisessa järkäleessä yksityiskohtaisesti sellaisten aikansa suurvaltojen kuin Aragonian (1137-1714), Burgundin (411-1795), Liettuan (1253-1795) tai sitten pienten mutta omalla tavallaan huomionarvoisten valtakuntien kuten Karpaatti-Ukrainan päivän kestäneen tasavallan (15.3.1939) historiaa ja kytköksiä nykypäivään.

Daviesin tarjoama aikamatka on huikea ja osoittaa miten lyhyitä tämän päivän suurvaltojen historiat vieläkin ovat. Ja miten kaikki imperiumit ovat aina olleet ajalliset ja rajalliset. Daviesin sanoin moderni maailma on rakentunut ”rikkoutuneiden kuvien pinon” päälle. Kadonneet valtakunnat ovat näitä ”rikkonaisia kuvia”, joiden merkitykset muuttuvat, mutta jotka vaikuttavat siihen millainen maailma tänään on. Se myös osoittaa miten historialla tehdään politiikkaa, ja miten historian peittämisellä tavoitellaan poliittisia päämääriä. Kuka tiesi, että Englannin kuninkaallisen perheen kohtuullisen julkisestikin käyttämä kieli oli ensimmäiseen maailmansotaan asti saksa, ja että ensimmäinen korostuneesti englantilaiset sukujuuret omaava henkilö, joka on perheeseen liittynyt oli eräs Diana Spencer?

Kirjasta löytyy myös koskettavan karuja kertomuksia ajoista jolloin valta on vaihtunut. Tähän on usein liittynyt historian tuhoaminen, paikkojen ja ihmisten identiteetin murskaaminen. Muinaisen Preussin valtakunnan tärkein kaupunki Königsberg koki tämän toisen maailmansodan jälkeen, kun neuvostojoukot valtasivat Immanuel Kantin synnyinkaupungin ja muuttivat sen Kaliningradiksi. Erään pakolaisen mukaan: ”It was one of the few places where Stalin succeeded completely in what he set out to do. He exterminated the East Prussians … He destroyed the houses, churches and the trees and put concrete blocks in their place. He obliterated the past. If I were dropped in this town with aa parachute and asked where I was, I would answer: Perhaps Irkutsk?”

Pilvi Torsti julkaisi viime vuoden loppupuolella paljon huomiota saaneen teoksen Suomalaiset ja historia, joka summaa Historiatietoisuus Suomessa -tutkimushankkeen havainnot. Tutkimuksessa selvitettiin ennen kaikkea tavallisten suomalaisten käsitystä historiasta, siitä miten he historiaa ymmärtävät ja millaista merkitystä sillä heille on.

Kirja on monella tapaa mielenkiintoinen kokonaisesitys, joka antaa aihetta yleisempäänkin yhteiskunnalliseen ja poliittiseen pohdintaan. Se osoittaa, että Suomessa on edelleen olemassa hyvinkin poikkeavia historian luentatapoja, jotka palautuvat erityisesti erilaisten sukujen historiaan. Poliittisilla näkemyseroilla on merkitystä, kun ihmiset kertovat näkemyksistään vuoden 1918 tapahtumista. Kokonaiskuvaksi asettuu historiaan monipuolisesti ja varsin asiantuntevasti suhtautuvasta, lähdekritiikin merkityksen ymmärtävästä kansasta.

Kirjan parhaaseen antiin kuuluvat erityisesti pohdinnat viidestä eri historiallisesta sukupolvesta sekä koulutustason merkityksestä historian tulkintoihin. Vasemmistolaisesti ajattelevaa pohdituttaa pienituloisten ja vähemmän koulutusta saaneiden ihmisten muita useammin ilmaisema  kaipuu voimakkaaseen johtajaan, uskomus suomalaisten erityiseen kansanluonteeseen työteliäänä ja ahkerana, muista erottuvana kansana sekä muita torjuvampi asenne monikulttuurisuuteen ja kansainväliseen yhteistyöhön. Samalla kuitenkin nähdään, että samat henkilöt suhtautuvat epäilevästi viralliseen ”kansalliseen tarinaan”, joka vaikuttaa puhuttelevan erityisesti oikeistolaisesti suuntautunutta keskiluokkaa. Tästäkö historiakäsityksestä nousee perussuomalaisten menestystarina; ”hyvä kansa, jota johtavat huonot johtajat”?

Tutkimuksen havainnot nuorista ikäluokista ovat nekin erittäin mielenkiintoisia. Suomessa kasvaa alle 20-vuotiaita, jotka ovat varsin työkeskeisiä, isänmaallisia mutta suhtautuvat avoimesti kansainväliseen yhteistyöhön ja joiden sukupolvikokemukseen liittyy, kaikista muista poiketen, turvattomuuden kokemus. Eräs hätkähdyttävin havainto liittyy kouluampumisiin ja niiden nousuun määrittäväksi kokemukseksi koko nuorimmalle tutkitulle ikäluokalle. Tärkeä havainto on myös hyvinvointivaltion ja erityisesti peruskoulun merkityksen korostuminen suomalaisten historiakäsityksessä erityisen tärkeänä elementtinä.

Pidin kovasti Tommi Uschanovin ”trilogian” ensimmäisestä teoksesta Mikä vasemmistoa vaivaa, eikä uutuusteos Miksi Suomi on Suomi tuottanut sekään pettymystä. Uschanov ruotii riemullisesti suomalaisia kliseitä ja osoittaa monia kansallisia erityispiirteitä – jotka eivät välttämättä lainkaan ole niitä, jotka yleisesti mielletään sellaisiksi.

Uschanovin teksti liikkuu sujuvasti kulttuurista politiikkaan ja talouteen sekä historiallisiin hahmoihin ja tapahtumiin. Keskeisimmät huomiot suomalaisista erityispiirteitä liittyvät mm. totuuden käsittelyyn. Uschanov lainaa Risto Alapuroa kirjoittaessaan suomalaisesta ”totuudenkaipuusta”. Suomi on maa, jossa kirjallisuudelta vaaditaan todellisuuspaon sijasta tinkimätöntä totuudessa pysymistä. Suomessa dekkarista tekee hyvän se, että sen on kirjoittanut oikea poliisi ja että sen tapahtumat ovat realistisia. Suhtautuminen muissa maissa vaikkapa kirjallisuuteen on usein aivan toisenlainen. Uschanov luettelee samankaltaisia esimerkkejä aina Jouko Turkan Seitsemän veljestä -tulkinnasta, uskosta lakiin ja oikeusjärjestykseen sekä kansallisesta keskustelusta, jossa lakien ”tulkintaa” pidetään yleisesti ongelmallisena ajatuksena.

Vetävimmillään kirja on taloutta käsittelevässä luvussa. Uschanov osoittaa miten hyvinvointivaltio Suomi on itse asiassa toiminut pitkässä talouspoliittisessa linjassaan lähes aina hyvin epäkeynesiläisellä tavalla. Aiheesta kirjoittivat aikoinaan klassikossa ”Suomen talouspolitiikan pitkä linja” myös Jukka Pekkarinen ja Juhana Vartiainen. Suomelle on ollut ominaista liioitteleva talouspessimismi ja itse luotuihin ”pakkoihin” alistuminen. Uschanov tekeekin hieman populistisen, mutta omalla tavallaan mielenkiintoisen tulkinnan, jonka mukaan koko hyvinvaltioprojekti oli aikoinaan suomalaisille ulkoa tuotu ”pakko”, joka oli hyväksyttävä taloudellisena rationaliteettina.

Viimeinen luku koskee suomalaisen yhteiskunnallisen keskustelun historiattomuutta. Kun edellä mainittu Pilvi Torstin tutkimus luo kuvaa aktiivisesti historiaa harrastavasta kansasta, ei tämä Uschanovin tulkinnan mukaan välity ainakaan julkiseen tai yhteiskunnalliseen keskusteluun. Media syyllistyy hänen mukaansa usein erilaisiin harhoihin ja välittää epätodenmukaista kuvaa historiasta. Esimerkit ovat samaan aikaan havainnollisia, mutta myös hykerryttäviä.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s