kolumni Demokraatissa 21.2.2013.
Hallituksen puolivälitarkastelun lähestyessä on tärkeää arvioida saavutuksia liittyen hallitusohjelman toteuttamiseen. Sosialidemokraattien vaatimuksesta yhdeksi tämän hallituksen päätavoitteeksi sovittiin köyhyyden, eriarvoisuuden ja syrjäytymisen vähentäminen. Kyseisen kokonaisuuden osalta onkin tehty paljon työtä niin veropolitiikassa, työllisyyspolitiikassa kuin sosiaali- ja koulutuspolitiikassakin.
Mitä enemmän perehtyy eriarvoisuutta ja sen syntyä selittävään tutkimukseen ja kirjallisuuteen, sitä enemmän huomio huono-osaisuuden lähteistä paikantuu elämän ensimetreihin. Sosiaalisen taustan merkitys lasten tulevaisuutta määrittävänä tekijänä on edelleen, myös Suomessa ja muissa pohjoismaissa, valtaisa. Duunarin lapsesta tulee edelleen keskimääräistä selkeästi useammin duunari, tohtorin lapsesta tohtori ja päihdeongelmaisen perheen jälkeläisen riski ajautua itse vastaaviin ongelmiin on selvästi muita ikätovereitaan suurempi. Yksilöt luonnollisesti murtavat kuvaa, mutta väestötasolla trendit ovat selkeät.
Se, että hyvin ratkaisevia kehityskulkuja tulevan elämän kannalta muodostuu jo varhaislapsuudessa, sekä se, että koulutuksen merkitys eroja tuottavana tekijänä lisääntyy, korostaa varhaiskasvatuksen ja sittemmin peruskoulun merkitystä. Näissä yhteiskunnan palveluissa voidaan omalta osaltaan paikata niitä eriarvoisuuksia, joita kotitausta saattaa tuottaa sekä varustaa lapset mahdollisumman tasa-arvoisilla mahdollisuuksilla ja näköaloilla tuleville työurilleen.
Opetus- ja kulttuuriministeriö julkaisi viime vuoden loppupuolella erittäin tärkeän selvityksen liittyen koulutuksellisen tasa-arvon edistämiseen. Sillä on erityinen merkitys juuri nyt, kun olemme havaitsemassa aiemman Pisa-menestyksemme peruspilarien hapertuvan. Kehitys 2000-luvulla on edennyt siten, että kaikkein heikoimpien suoritukset ovat entisestään huonontuneet ja koulujen väliset erot kasvaneet. Osa kouluistamme suoriutuu entistä huonommin tasa-arvoisten valmiuksien tuottamisessa.
Tärkein esitys liittyy valtionosuuksien uudistamiseen. Oppimistuloksiltaan eriytyvät koulut juontavat juurensa alueelliseen eriarvoisuuteen. Tietyille alueille on alkanut kasaantua toisaalla parempiosaisia, toisaalla huonompiosaisia väestöryhmiä. Sosiaaliset haasteet lähiympäristössä heijastuvat myös kouluihin. Tähän on puututtava rahoituksellisesti siten, että rahaa kanavoidaan entistä enemmän niille kouluille, joiden toimintaympäristö on muita vaikeampi ja odotettavissa olevian ongelmia on enemmän. Tätä kautta voidaan toisaalta parantaa palveluita siellä missä tarve on suurin, ja myös luoda kannusteita koulutusmotivoituneille perheille lähettää lapsensa toivon mukaan entistä monipuolisemmat vaihtoehdot tarjoavaan lähiökouluun.
Toinen, lukumääräisesti pientä mutta periaatteellisesti merkittävää ryhmää koskeva tärkeä esitys on esiopetuksen velvoittavuus. Tällä hetkellä esiopetuksesta syrjäytyvät tällä hetkellä juuri ne lapset, jotka tarvitsisivat eniten tukea koulutiensä aloittamiseen. Ongelma koskee erityisesti maahanmuuttajataustaisia lapsia. Velvoittavuus toisi palveluiden piiriin nimenomaan heidät. Heikommista sosiaalisista asemista ponnistavien lasten kannalta erityisen tärkeää olisi myös edistää heidän osallistumistaan aamu- ja iltapäivätoimintaan.
Kaiken kaikkiaan raportti on mitä parhaimmalla asialla ja sen ehdotukset tulisi toteuttaa täysimääräisesti. Samalla on pohdittava keinoja lisätä varhaiskasvatuksen vetovoimaa erityisesti niiden perheiden kohdalla joiden lasten syrjäytymisvaara on suurin. Päiväkoti tarjoaisi juuri näille lapsille tarpeellisia kontakteja, virikkeitä ja kulttuurista pääomaa, sekä myös aikaista puuttumista mikäli kotiolot heikkenevät. SDP:n puoluekokouksen kantaa päivähoidon maksuttomuudesta pitkän tähtäimen tavoitteena kannattaa pitää mukana.
Esa Suominen 