Kotihoidontuen erinomainen uudistus

Kuten tiedettyä ja analysoitua, hallitus teki budjettiriihen yhteydessä merkittäviä päätöksiä rakennepoliittisen ohjelman muodossa. Erääksi julkisuudessa keskustelluimmaksi nousi nopeasti kotihoidontuen jakaminen molempien vanhempien kesken. Oppositiopuolueet perussuomalaiset ja Keskusta intoutuivat jopa välikysymykseen asiasta.

Itse olen sitä mieltä, että kotihoidontuen jakaminen puoliksi molemmille vanhemmille on parhaita poliittisia päätöksiä pitkään aikaan ja on itse asiassa eräs harvoista aidosti rakenteellisista uudistuksista joita kyseinen ohjelma pitää sisällään. Linjauksen vieminen käytäntöön lisää merkittävällä tavalla työmarkkinoiden tasa-arvoa naisten ja miesten välillä, muokkaa merkittävällä tavalla käsitystä vanhemmuudesta sekä pidentää erityisesti naisten työuria. Tällä tulee olemaan myös huomattavan myönteisiä taloudellisia seuraamuksia niin yksilöille kuin yhteiskunnalle.

Kotihoidontuen piirissä olevat henkilöt ovat tällä hetkellä lähes poikkeuksetta naisia. Naisten pitkät poissaolot työelämästä keskellä työuraa aiheuttavat urakehityksen pysähtymistä, osaamisen vanhentumista ja sitä kautta pysyvästi hitaampaa ansiokehitystä joka säteilee aina eläkkeisiin asti. Lisäksi nuorehko nainen, lapsilla tai ilman, suunnitelmilla perheellistyä tai ilman, näyttäytyy työnantajan näkökulmasta erittäin potentiaalisena riskinä: jos tuon tuosta palkkaan niin liekö heti pitkään poissa töistä perhevapaalla? Seuraus: nuoret miehet kirivät usein koulutetumpien nuorten naisten ohi pysyvämpiin työsuhteisiin, paremmille palkoille ja nopeampaan herrahissiin.

Tasajako tuottaa tilanteen, jossa toivon mukaan yhä useampi mies käyttää oman osuutensa tukiajasta mikäli perhe haluaa hoitaa omaa lastaan kotona. Tämä tasapainottaa paitsi vanhemmuutta ylipäänsä ja korjaa vikuuntunutta tilannetta jossa hoivavastuun katsotaan kuuluvan enemmän äidille, myös tervehdyttää työmarkkinoita. Riskit nuorten miesten ja naisten välillä tasaantuvat: on aina vain luonnollisempaa että molemmat vanhemmat kantavat vastuuta jos lasta ylipäänsä kotona hoidetaan. Yhteiskunta antaa tukimuodon uudistamisen kautta vahvan viestin tasa-arvoisen vanhemmuuden puolesta: myös isät ovat arvokkaita vanhempia.

On oletettavaa, että päivähoidon käyttö tulee lisääntymään ja sitä kautta kuntien kustannukset kasvavat. Kaikilla pitkää kotihoitoa suosivilla perheillä ei ole halua tai mahdollisuutta tilanteeseen jossa isä jäisi puoleksitoista vuodeksi hoitamaan lasta kotiin. Tämä lisää päivähoidon kysyntää kunnissa ja siten myös kuluja. Toisaalta tilanne myös lisää, pysyvästi, verotuloja. Jos lapset siirtyvät nykyistä aikaisemmin varhaiskasvatuksen palveluiden piiriin nousee pienten lasten vanhempien, erityisesti äitien, työllisyysaste (edellyttäen, että on olemassa työ johon palata tai jonka löytää), tulot kohoavat nopeammin koska poissaolot jäävät lyhyemmiksi ja siten myös verokertymä kasvaa. Tällä hetkellä pienten lasten äitien työllisyysaste on Suomessa matala ja sitä tulisi nostaa jo julkisen taloudenkin kannalta.

Myös myyttinen ”lapsen etu” on käsiteltävä tässä yhteydessä. Uudistuksen vastustajat vetoavat kotona tapahtuvan hoidon ylivoimaisuuteen varhaiskasvatukseen ja päiväkoteihin verrattuna. Heidän kannaltaan ikävää on kuitenkin se, ettei mitään tutkimuksellista näyttöä kotihoidon ylivoimaisuudesta laadukkaaseen varhaiskasvatukseen verrattuna ole olemassakaan kun puhutaan yli 1-vuotiaista lapsista. Vertailun vuoksi, Tanskassa 90% ja Ruotsissa reilusti yli 70% lapsista on päivähoidossa 1-2 vuoden iässä. Suomessa vastaava luku on 41%. En usko, että kukaan voi väittää, että pohjoismaisissa naapurimaissa lapset voisivat erityisen pahoin verrattuna Suomeen, pikemminkin päinvastoin. Itse asiassa varhaiskasvatuksella on havaittu olevan erittäin myönteisiä vaikutuksia erityisesti heikoimmista asemista tuleviin lapsiin.

Uudistuksen myötäkään kukaan ei pakota viemään lastaan päivähoitoon eikä tuen aika tai taso edes lyhene, se vain jaetaan uudella tavalla. Ja ennen kuin menee huutamaan vanhempien ohjailusta ja perheiden valinnanvapauden rajoittamisesta on hyvä ymmärtää että koko kotihoidontuki on etuusmuotona kansainvälisesti hyvin harvinainen. Hyvin harvassa maassa erikseen tuetaan yhteiskunnan varoilla sitä, että parhaassa työiässä oleva väestönosa jää kotiin eikä osallistu työmarkkinoille. Toisin sanoen Suomen järjestelmä, muutetussakin muodossa, on perheille erittäin antelias.

On toki selvää, ettei tasajako tuessa ole yksin autuaaksitekevä ratkaisu. Edelleen tarvitaan samapalkkaisuuden eteen tehtävää työtä esimerkiksi palkkapolitiikassa, kustannusten tasaisempaa jakamista, myös alkupään perhevapaiden tasaisempaa jakautumista, parempia mahdollisuuksia osa-aikatyöhön siirtymiseen, joustavaa hoitorahaa ja niin edelleen. Mutta yksi, merkittävä pala loksahtaa kohdalleen tämän uudistuksen myötä ja siitä, sen logiikalla, on erittäin hyvä jatkaa.

Koska nykymuotoinen kotihoidontuki on ongelmallinen järjestelmä niin tasa-arvon kuin talouden kannalta, on erittäin hienoa että hallituksella on ollut rohkeutta ottaa voimakas linjaus asiaintilan korjaamisen puolesta. Sen sijaan erityisesti oppositiopuolue Keskusta saisi hävetä. Samaan aikaan kun puheenjohtaja Sipilä esiintyy Suomen talouden asiantuntijana hänen puolueensa pyrkii kaatamaan hallituksen asiaan joka lisäisi sekä työn tekemistä Suomessa että sukupuolten välistä tasa-arvoa. Uudistuksellisen imagon takaa vaikuttaakin nousevan ihan tavallinen, vanhanaikainen konservatiivikepulainen. Erityisesti nuorten naisten tulisikin aina muistaa, Keskusta on aina ollut ja näyttää aina tulevan olemaankin, sinun tasa-arvoisten mahdollisuuksiesi ykkösvihollinen.

Kuva: Wikimedia Commons