Suomalainen salto mortale

Suomea on totuttu, viimeisimmistä PISA-pudotuksista huolimatta, pitämään koulutuksen suurvaltana ja suomalaisia poikkeuksellisen osaavana ja koulutettuna kansakuntana. Monin paikoin tämä onkin totta. Tuloksemme ovat monessa suhteessa huippuluokkaa, ja suomalaisen aikuisväestön osaamistaso maailman kärkeä. Mutta eräs nopeasti tapahtunut muutos koskee suomalaisten koulutustasoa sekä akateemisten määrän kasvua. Tilastojen valossa suomalaisten korkea koulutustaso on myytti, johon uskominen voi vahingoittaa merkittävällä tavalla Suomen taloutta ja tulevaa kilpailukykyä.

Vielä 1990-luvun alussa Suomi oli OECD-vertailuissa maailman kärkeä, kun puhuttiin korkeakoulutettujen väestöosuudesta. Alla olevasta taulukosta käy ilmi, että niiden 25-34-vuotiaiden kansalaisten osuus, jotka olivat suorittaneet korkea-asteen tutkinnon, oli Suomessa maailman huippua vuonna 1991. Mutta se, mitä tämän jälkeen on tapahtunut, kertoo karua kieltä Suomen suhteellisen koulutustason syöksystä muihin maihin verrattuna. Suhteellinen koulutustasomme on romahtanut, koska muut maat ovat lisänneet korkeakoulutuksen tarjontaa merkittävästi Suomea enemmän. Viime vuonna meidät ohitti koulutustasossa Puola.

oecdkoulutustaso

Peruslähestymiskulma asiaan on korostaa, sinällään aivan oikein, tutkintojen merkityksettömyyttä suhteessa siihen mitä aidosti osataan. Tärkeää on myös muistuttaa korkeakoulutuksen laadun takaamisesta sekä siitä, että volyymin merkittävä lisääminen ilman vastaavia taloudellisia panoksia koulutuksen järjestämisen edellytyksiin saattaa laskea koulutuksen tasoa. Ja niin edelleen. Usein nostetaan vielä akateeminen työttömyys- ja ”liikakoulutus”-kortit.

Kaikkia edellä mainittuja argumentteja voidaan sinällään pitää valideina, mutta niitä voidaan myös erittäin hyvin kritisoida. Ensinnäkin ensiluokkaisetkaan korkea-asteen suorittaneet ammattilaiset eivät välttämättä tuota toivottua työllisyyshyötyä tai korkean osaamisen teollisuuden tai palvelutuotannon sijoittumista alueellemme, mikäli korkeakoulutuksen suorittaneiden määrä ei ole riittävän korkealla tasolla. Osaavaa työvoimaa ei suhteellisen niukkuuden vallitessa riitä kaikille. Totta on myös se, että tutkinnot voivat olla riittämätön tae sille, että työntekijät aidosti osaavat asiansa, mutta jonkinlainen vakuutus ne yleensä kuitenkin ovat. Suomessa ei muutamia poikkeusaloja lukuunottamatta, ole syntynyt tilannetta jossa jonkin korkeakoulun antama tutkinto olisi katsottu selkeästi jotain toista laadukkaammaksi.

Tulevaisuuden talous tulee mitä todennäköisimmin olemaan entistä osaamis- ja koulutusintensiivisempi. Vaikka keskiluokan katoamisella pelotellaan, on siinä kyse paljon enemmän palkkapolitiikalla hoidettavasta kysymyksestä kuin työmarkkinoiden muutoksesta. Sen sijaan on helppo ennustaa automaation kehittymisen hävittävän nimenomaan vähäistä koulutusta vaativaa työtä kuten esimerkiksi kassalla tehtävää asiakaspalvelutyötä, siivousta tai myöhemmin kuljetusalan ammatteja. Tämä tarkoittaa, että vähäisellä koulutuksella tai ammattitaidolla pärjää tulevaisuudessa entistä heikommin.

Eikä tilanne tälläkään hetkellä näytä hyvältä. Sillä vaikka akateeminen työttömyys onkin olemassaoleva ongelma ja erityisesti työllisyyspalveluiden osaamista suhteessa akateemisten kohtaamiseen olisi kehitettävä paljon, on havaittava se selkeä ja kiistaton fakta, että mitä korkeampi koulutus, sitä parempi työllisyys, pidempi työura ja korkeammat ansiot. TEMin tilasto osoittaa kovan faktan: ero työurien pituudessa perusasteen varaan jäävien sekä korkea-asteen tutkinnon suorittaneiden välillä on jopa 15 vuotta.

TEMtilasto

Toisin sanoen (korkea)koulutus kannattaa, niin  yksilölle kuin yhteiskunnalle.

Tätä taustaa vasten on erittäin huolestuttavaa, että Suomessa koulutustason nousu on käytännöllisesti katsoen pysähtynyt ja paikoin kääntymässä jopa laskuun. Kun samalla perusasteen varaan jäävien osuus on jämähtänyt arviolta 10%:iin ikäluokasta, tarvitaan voimakkaita korjausliikkeitä mikäli maamme haluaa pitää kiinni suhteellisen korkeasta koulutustasostaan verrattuna keskeisiin verrokkimaihin sekä samalla turvaamaan työmarkkinoille kiinnittymisen perusedellytykset jokaiselle nuorelle.

Hallitus on rakennepoliittisessa ohjelmassaan sitoutunut purkamaan korkeakoulujen hakijasumaa määräaikaisella sisäänottojen lisäyksellä. Tällä pyritään kuitenkin ennen muuta nopeuttamaan nuorten siirtymistä työmarkkinoille, sillä nyt kasaantuvat välivuodet aiheuttavat kalliiksi käyvää tyhjäkäyntiä. Merkittäväksi yleistä koulutustasoa nostavaksi uudistukseksi siitä tuskin yksin kuitenkaan on. Onkin tärkeää, että myös korkeakoulujen opiskelijavalintauudistus katsoo kansallisesti tärkeässä aiheessa riittävän kauas ja että sen puitteissa saadaan aikaan aidosti vaikuttavia ratkaisuja jotka lisäävät pysyvästi akateemisesti koulutettujen ihmisten määrää Suomessa.

Edellä mainittua taustaa vasten olisikin tärkeää että koulutusmäärillä politikointi kyettäisiin asettamaan oikeisiin mittasuhteisiinsa sekä ymmärtämään sellaisena mitä se on – edunvalvontapuheena. Joka on sinällään täysin legitiimiä, mutta joka ei välttämättä aja takaa yhteistä etua. Vääränlaiseen duunariromantiikkaankaan ei tule syyllistyä, sillä vaikka ammatillista osaamista tarvitaan aina ja paljon, eivät nuo alat tule, muutamia poikkeuksia lukuunottamatta, tuottamaan huomattavia määriä uusia lisätyöpaikkoja joita talouteen kipeästi kaivataan. Havainnollista onkin, että valmistumisen jälkeinen työllistyminen on samalla tasolla yliopistokoulutettujen heikoimmin työllistäviltä aloilta kuin ammatillisten alojen parhailta.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s