Kirjoja kevättä odotellessa

Jamrachs-MenagerieCarol Birchin romaani Jamrach’s Menagerie on seikkailuromaani paremmasta päästä. 1800-luvun Lontoon surkeimmassa slummissa syntyvä ja elävä, viemäreistä ja jätöksistä kolikoita keräilevä Jaffy Brown ”syntyy uudelleen”, kun hän kahdeksanvuotiaana jää eläinnäyttelystä karanneen tiikerin hampaisiin. Vastoin kaikkien odotuksia hän selviää tiikerin kidasta ja tutustuu eläimen omistajaan, herra Charles Jamrachiin. Herra Jamrach tarjoaa urhealle Jaffylle työtä eläinnäyttelystään jossa hän tutustuu Tim Linveriin josta tulee toisaalta hänen kilpailijansa ja esikuvansa, toisaalta paras ystävänsä.

Aikuisuuden kynnykselle varttuvat pojat saavat mahdollisuuden nousta merenkävijöiden joukkoon, kun herra Jamrach lähettää heidät valaanpyyntialus Lysanderin matkaan. Lysanderin määränpää on Kaukoidän saaristossa, josta on määrä saada kiinni lohikäärme ja tuoda se Lontooseen, eläinnäyttelyn vetonaulaksi. Pitkän matkan aikana laivan miehistö tulee tutuksi ja pojat tutustuvat merimiesten elämään. Valaanpyynti vetelee kuitenkin viimeisiään, uusi aika on tuonut maasta porattavan öljyn joka muuttaa merenkävijöiden elämää. Lysander alkaa olla viimeisiä lajissaan.

Kuukausien matkan jälkeen Lysander saavuttaa oudot vedet ja maat. Viidakossa Jaffy törmää mitä mielikuvituksellisimpiin eläimiin kuten toisiaan syöviin liskoihin joita hän kavahtaa niiden villin käytöksen ja epäinhimillisyyden vuoksi. Lopulta myös lohikäärme löytyy ja se vangitaan – ja purjeet nostetaan kohti kotimatkaa. Pitkä merimatka alkaa kuitenkin vaatia verojaan miesten mielissä, lohikäärme pääsee pakoon ja vanha alus kärsii suuressa myrskyssä haaksirikon vieden mennessään monia miehiä.

Haaksirikossa henkiin jääneet jäävät ajelehtimaan valtamerelle, toiveenaan päästä kotiin. Osalle tämä onnistuukin, mutta ei ilman valtaisia uhrauksia ja tekoja, jotka jäävät  elämään heidän mieliinsä. Miltä tuntuu nähdä toverinsa nääntyvän ilman ruokaa ja juomaa? Entä odottaa hänen silmiensä lopullista sulkeutumista, jotta se mitä hänestä on jäljellä, voisi antaa muille mahdollisuuden elää huomiseen päivään. Entä miten elää eteenpäin, kun ystävä pyytää tekemään jotain peruuttamatonta?

launonen_kunujakoTutkija Reima Launonen on julkaissut verotuksen oikeudenmukaisuutta käsittelevän, erittäin mielenkiintoisen kirjan Kuningasjako – miksi verotus on oikein. Launonen esittelee kattavasti erityisesti John Rawlsin filosofiaan nojaten taloudellisen uudelleenjaon perusteita, tekee hyvin egalitaristisen luennan Rawlsista ja tuo esiin poliittisesti mielenkiintoisen, mutta vähän tunnetun rawlsilaisen ajatuksen omaisuuteen perustuvasta demokratiasta. Tällä viitataan omaisuuden ja varallisuuden tasa-arvoiseen jakautumiseen yhteiskunnassa – poliittinen tehtävä joka sopisi erityisesti sosialidemokraateille, jotka voisivat tuloerojen lisäksi, ja ehkä jopa korostuneesti, puhua omistuksen laajapohjaistamisesta.

Kirja käy myös mielenkiintoisesti läpi oikeistolaisia, tai libertaristisia näkökulmia oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon erityisesti filosofi Robert Nozickin ajatusten kautta. Nozick kuuluu ajattelijoihin, joiden mukaan oleellista on proseduraalinen oikeudenmukaisuus: lähtökohtien tasa-arvon ensisijaisuus suhteessa lopputuloksiin. Tätä ajatusta on kuitenkin mahdollista kritisoida perusteiltaan ontoksi, on hyvä kysymys miksi yksilön omistusoikeuden tulisi olla perusihmisoikeuden kaltainen erottamaton oikeus, koska esimerkiksi verotus ei ole nollasummapeliä suhteessa kaikki tai ei-mitään, verrattuna vaikkapa oikeuteen elää väkivallasta vapaana. Lisäksi kyvykkyys ja lahjakkuus ovat merkittävissä määrin satunnaisesti ihmisille jakaantuneita ominaisuuksia, jonka vuoksi niiden tuomaa hyötyä ei voida automaattisesti olettaa vain yksilölle itselleen kuuluvaksi.

Uudelleenjaon voimakas peruste nimenomaan vapauden näkökulmasta liittyykin siihen, että vaikka se jossain määrin rajaa parhaiten toimeentulevien päätäntävaltaa, lisää se merkittävästi niiden ihmisten itsemääräämisoikeutta, jotka syystä tai toisesta jäävät markkinoilla tapahtuvassa jaossa osattomiksi. Tällä tavoin voidaan katsoa vapausasteen lisääntyvän yhteiskunnassa nimenomaan uudelleenjaon vuoksi.

Tärkeä on myös verotuksen hyötyvaikutuksen arvio. Toisin kuin usein kuvitellaan, verotus ei hyödytä vain väestön köyhintä osaa. Itse asiassa toimivasta infrastruktuurista kerää suurimman hyödyn kapitalisti koska tiet, satamat ja lentokentät edistävät pääoman muodostumista. Ansiokas on myös Launosen tekemä ruumiinavaus Suomessa valitettavan yleiselle ajattelumallille siitä, että rikkaita tulee kannustaa lisätuloilla, köyhiä taas rankaisemalla. Ihmisten yhteiskunnallinen asema, joka perustuu usein merkittävin osin sattumaan ja on seurausta lukuisista eri tapahtumista, muuttuukin osaksi ihmisen olemusta ja perustetta sille miten häntä kohdellaan. Kyseessä on moderni kastijärjestelmä. Hän myös kritisoi osuvasti, Rawlsiin ja G.A.Coheniin pohjaten, kannustinargumenttia jossa väitetään rikkaiden kannustamisen veronkevennyksillä koituvan köyhien hyödyksi.

Kirja on selkeä ja tervetullut puheenvuoro politiikan ja tulonjaon kysymysten moraaliseen puoleen. Se sisältää myös konkreettisia verotuksen kehittämisehdotuksia, mutta sen erottuvuus ja ansio liittyy nimenomaan filosofiseen pohdintaan ja eri argumenttien arviointiin. Juuri tällaista keskustelua tulisikin käydä, erityisesti puolueissa ja politiikan toimituksissa, paljon enemmän. Sloganien ja sutkautusten osuvuuden sijasta olisi hyvä pohtia sitä, millä ja miten erilaisia ulostuloja perustellaan ja kestävätkö nämä perusteet minkäänlaista kriittistä arviointia.

narrit

Helsingin Sanomien ulkomaantoimittaja Heikki Aittokosken Narrien laiva – matka pieleen menneessä maailmassa on ansiokas yritys ymmärtää maailman ongelmia ja niiden syitä. Lähes legendaarisen puolalaisjournalisti Ryszard Kapuscinskin veroinen kielenkäyttö sekä tutkivan journalismin ote kuljettavat Aittokoskea niin Somaliaan, Nicaraguaan ja Kabuliin kuin Lontoon rahassa kieriviin taidepiireihin kuin oligarkkien Kiovaan.

Aittokosken oppaina toimivat toisaalta 14o0-luvun lopun bestseller, Herr Sebastian Brantin kirjoittama Das Narren Schyff, moraliteetti joka kuvasi ihmiskunnan ajelehtimassa päämäärättömästi, mistään mitään ymmärtämättömien narrien tavoin kohti omaa tuhoaan, sekä Raamatun seitsemän kuolemansyntiä joiden kautta hän uppoutuu maailman mielettömyyteen. ”Olen liikaakin yrittänyt miettiä mitä maailmassa on viime vuosikymmeninä – omana elinaikanani – tapahtunut, enkä ole päässyt perille. On tapahtunut valtavasti. Muurin murtuminen Berliinissä, Neuvostoliiton luhistuminen, Kiinan nousu, euro, tornien romahdus New Yorkissa, Lehman Brothers, Venäjän näytösoikeudenkäynnit, halpa eurooppalainen populismi. Internet. Langattomat puhelimet. Geenitutkimus. HIV/Aids. Väestönkasvu. Ilmastonmuutos. Ja valtavan vähän. Ei mitään uutta auringon alla. Tappamista siellä, tappamista täällä. Afganistanissa, Jugoslaviassa, Syyriassa, Kongossa. Sortajat sortavat kaikilla mantereilla, Pohjois-Koreassa, Uzbekistanissa, Valko-Venäjällä, Venezuelassa. Nälänhätiä, tauteja, pakolaistulvia. Kalashnikovin ja malariasääsken valtakausi jatkuu.” 

Maailmaa tutkiva ja ymmärtämään pyrkivä toimittaja voi herätä kyynistymisestään. Somaliassa pieni päähänammuttu poika puristaa kylmää vesipulloa otsaansa vasten. Hänelle ei voi antaa tekaistua nimeä kuten jutuissa usein tehdään. Kiovan ulkopuolella, Babi Jarin muistomerkillä voi jäädä pohtimaan ihmisyyden aallonpohjaa – 33 000 juutalaista kuoli siellä saksalaisten ja heidän ukrainalaisten apulaistensa ampumina, mutta paikalla ei ole muuta kuin pieni patsas pikkutytöstä jonka jaloissa lepäävät rikotut lelut. Köyhän nicaragualaisperheen poika Jeovanny haaveilee omasta polkupyörästä. Aittokoski kiipeää hänen kanssaan ratsaille ja Jeovanny lohduttaa hevosta pelkäävää suomalaista. ”Jos kaadumme – kaadumme yhdessä.” Mutta he eivät kaadu. Heistä toisella on terveydenhuolto, vakuutus ja työttömyysturva. Toisella ei ole mitään, koska hänen maansa johtajat ovat myyneet maan ja lasten tulevaisuuden.

Aittokoski kritisoi kirjassaan voimakkaasti paitsi korruptoituneita eliittejä ja ahneita, piittaamattomia riistäjiä, myös kehitysyhteistyötä. Hänen mukaansa hyvää tarkoittavien ihmisten kehitysyhteistyöhön lahjoittamia varoja on toisaalta käytetty väärin ja tehottomasti, toisaalta niillä on peräti tuettu ja pönkitetty epädemokraattisia hallintoja – haluten suojella väärinkäyttäjiä ideologisista syistä. Suomalainen vasemmisto saa tuomionsa erityisesti koskien Nicaraguan sandinistihallintoa. Kritiikki osuu monessa kohtaa kipeästi maaliinsa. Tosin samalla jää kysymään onko ”hyödyllisten idioottien” etsiminen pakostakin aina jälkiviisastelua? Kansainvälisellä yhteistyöllä nousi myös Kabulin skeittihalli, jossa Fazila-tyttö oppi nauttimaan vauhdin riemusta. Ja niin edelleen.

Koti-Suomi on epätodennäköisyyksien summa. Suurin osa maailman asukkaista elää pieleen menneessä maailmassa. Samalla sulkeutuvaa Suomea voi uhata itseriittoisuuteensa ja kansalliseen omahyväisyyteensä tukehtuminen. Impivaaran Imperiumia voi uhata Grönlannin skandinaavisiirtokuntien kohtalo – joustamattomuus ja haluttomuus omaksua muuttuvan ympäristön elintapoja ja vaikutteita voi johtaa tuhoon.

teknoelämää

Elina ja Kari Hiltunen ovat kirjoittaneet mielenkiintoisen kokonaisesityksen tulevaisuuden teknologioista teoksessaan Teknoelämää 2035 – miten teknologia muuttaa tulevaisuuttamme? Luettelonomaisesti etenevä teos esittelee laajalti erilaisia teknologisia innovaatioita energiantuotannosta ja liikenteestä biotieteiden uusiin sovellutuksiin, robotiikkaan ja lääketieteeseen. Samalla kirja tarjoaa katsauksen keskeisiin tulevaisuuden teknologiaennusteisiin sekä kuvaa kolmen skenaarion kautta elämää vuoden 2035 maailmassa.

Teknologian mahdollisuudet tuntuvat kirjaa lukiessa lähes rajattomiltaa ja niitä on valtava määrä eri aloilla. Valtaisimpia mahdollisuuksia tuntuu kätkeytyvän muun muassa  hyperloop-juniin, jotka ovat magneettien leijuttamia junia jotka etenevät tyhjiöputkessa tuhansien kilometrien tuntinopeudella, nanomateriaali grafeeni, joka on 300-kertaa terästä vahvempi, äärimmäisen hyvin sähköä johtava ja joustava materiaali joka mullistaa niin elektoniikan kuin akkuteknologian, geeneillä jalostetut kasvit, jotka saadaan vaikkapa tuottamaan lääkkeitä tai valoa joka korvaisi katuvalaistuksen tai ajatuksilla ohjattavat tietokoneet. Ns. ajatuskäyttöliittymä on jo testikäytössä.

Monet uskomattomiltakin tuntuvista innovaatioista ovat olleet jo jonkin aikaa tutkijoiden pöydillä, ja osa jo käytössä. Automaattiliikenne, jossa auto ei tarvitse kuljettajaa on edennyt jo prototyyppivaiheeseen, geeniterapiaa on harjoitettu onnistuneesti ja 3D-tulostus leviää jo harrastajapiireihin. Suomen kansantalouden ja teollisuuden kannalta erityisesti viimeksi mainittuun mahdollisuuteen kannattaisi ottaa täysillä kiinni. Automaattisesta liikenteestä ja sen mahdollisuuksista Helsingin seudulla on jo ilmestynyt pitkälle mietitty raportti, joka osoittaa valtavat taloudelliset, ekologiset ja yhdyskuntarakenteelliset hyödyt joita automaattiseen liikenteeseen siirtyminen voisi tuottaa. Ja niin edelleen.

Kaiken kaikkiaan kirja tarjoaa kiehtovan matkan ihmiskunnan tulevaisuuteen, joka näiden innovaatioiden myötä voisi olla paljon valoisampi kuin mitä nykyään usein ymmärretään. Teknologiaan liittyy riskejä, mutta paljon enemmän mahdollisuuksia joilla voitaisiin turvata paljon nykyistä vauraampi, mukavampi ja turvallisempi elämä entistä useammalle – ekologisesti kestävällä tavalla. Se, mikä on varmaa on se, että tässä kehityksessä kannattaa kaikin puolin olla mukana eturintamassa.

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s