SDP eteenpäin – sosialistiselta vai kristillis-sosiaaliselta pohjalta?

Artikkeli julkaistu Demokraatissa 4.4.2014.

sdp_vanhaPuolueen puheenjohtajakisa tulee tulevina viikkoina toivon mukaan etenevän nykyistä enemmän aatteelliseen ja poliittiseen linjapohdintaan. Tähän on myös hyviä aineksia nyt kun Jutta Urpilaisen kiertue käynnistyy ja Antti Rinne on julkaissut oman ohjelmapaperinsa. Yhtenä näkökulmana tähän keskusteluun tulisi nostaa mielestäni merkityksellinen ja tärkeä jaottelu, joka mielestäni havainnollistaa puolueen aatteellisen suuntakeskustelun juuria ja auttaa viemään keskustelua periaatteellisemmalle tasolle.

Kutsun tätä jännitteeksi toisaalta sosialistisesta arvopohjasta ja yhteiskunta-analyysista kumpuavan ajattelun sekä kristillis-sosiaalisen, edellistä voimakkaammin nimenomaan arvoihin liittyvän ajattelun välillä. Sosialistinen ajattelu tulee tässä yhteydessä ymmärtää eetoksena ja yhteiskunnan toiminnan dynamiikan ymmärtämisenä, ei näkemyksenä esimerkiksi tavoiteltavasta tuotantovälineiden omistusmuodosta, kristillis-sosiaalinen taas filosofisena lähtökohtana ja viitekehyksenä eikä viittauksella tiettyyn uskontoon tai sen sakramentteihin.

SDP on, ja toivon mukaan tulee aina olemaan sekä arvo-, että intressipuolue. Arvopohja ja yhteiskunta-analyysi kun tuottavat aina sellaisen näkökulman yhteiskuntaan, jossa tietyt ihmisryhmät näyttäytyvät vajaavaltaisina, syrjittyinä tai syrjäytettyinä. Sosialidemokratian arvopohjaan nojaavan puolueen on silloin luontevaa toimia näihin ryhmiin kuuluvien ihmisten yhteiskunnallisten intressien, eli konkreettisten etujen, ajajana. Mutta se, miltä pohjalta analyysi rakennetaan, vaikuttaa merkittävällä tavalla näiden ryhmien tunnistamiseen sekä yhteiskuntapolitiikan suuntaan ylipäänsä. Ja juuri tässä on nähdäkseni aidon suuntakeskustelun paikka.

Sosialististen arvojen ja yhteiskunta-analyysin pohjalle rakentuva sosialidemokraattinen puolue tarkastelee yhteiskuntaa ennen muuta ihmisten taloudellisten suhteiden ja materialistisen todellisuuden kautta. Se hahmottaa keskeisimmät yhteiskunnalliset ristiriidat talouden kentässä ja on siksi hakenut paikkansa ennen muuta suhteessa pääomaan ja siihen liittyvään valtaan. Kasaantuvat pääomat ja kapitalistinen yhteiskuntajärjestys antavat yhteiskunnassa suhteetonta valtaa omistajille suhteessa muihin. Taloudelliset resurssit nähdään ensisijaisiksi eriarvoisuuksien tuottajiksi ja sitä kautta yksilönvapauden asteen määrittäjiksi.

Tästä näkökulmasta tarkastellen yhdenvertaisen täyden kansalaisuuden saavuttamiseksi ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseksi on rakennettava paitsi tapoja jakaa talouden tuotokset oikeudenmukaisemmin kaikkien taloudelliseen tuotantoon ja vaihdantaan osallistuvien kesken, myös laajaa julkiseen vastuuseen perustuvaa hyvinvointivaltiota joka tarjoaa tasa-arvoisia elämän eväitä luokka-asemaan katsomatta kaikille. Tämä koituu luonnollisesti eniten heikoimmassa asemassa olevien hyväksi – ja kaventaa valtaresursseissa olevia eroja ihmisten välillä. Niin ikään (palkka)työ näyttäytyy tässä ajattelussa poliittisen kamppailun areenana, jonka puitteissa saavutetaan, tai ollaan saavuttamatta, tiettyjä vapaus- ja muita arvotavoitteita.

Tämänkaltaisen ajattelun rinnalla on, viime vuosina voimistuen, kulkenut ajattelutendenssi jota nimitän tässä kristillis-sosiaaliseksi ajatteluksi ja analyysiksi. Tässä ajattelussa käsitys työn ja pääoman välisestä suhteesta ja ristiriidasta antaa tilaa erityisesti kristillisestä perinteestä ammentavalle käsitykselle velvollisuusetiikasta erityisesti yhteisöä kohtaan, lähimmäisyydestä sekä hyvyydestä köyhiä ja osattomia kohtaan. Moraalin merkitys poliittisen mobilisaation lähteenä korostuu työmarkkina-asemaan (”luokkaan”) ja valta-asetelmiin perustuvan rakennekritiikin sijasta. Tämä ajattelu ei tietenkään hylkää yhteiskunnallisia rakenteita ja niiden merkitystä, mutta painottaa niiden sijasta enemmän eettisiä ja moraalisia hyveitä sekä yksilön vastuuta.

Kristillis-sosiaalisiin hyveisiin liittyy ennen muuta anteliaisuus ja hyväntekeväisyys sekä voimakas moraalinen ulottuvuus jonka puitteissa tuomittavaksi käyttäytymiseksi yhteisöä kohtaan lasketaan yhtä lailla ahneus kuin laiskuus. Luokkapohjainen vastakkainasettelu ja sen merkitys politiikassa vähenee, koska tämänkaltainen kollektiivispohjainen edunvalvonta-ajattelu yhdistyy huonosti ajatukseen yhteiseen moraaliin sitoutuneista ihmisistä.

Tässä ajattelussa esimerkiksi sosiaalipolitiikan painopiste siirtyy ”viattomien köyhien” tukemiseen esimerkiksi työmarkkinoilla vaikeassa asemassa olevien sijasta. Sosiaalipolitiikka on apua köyhille ja heidän asemansa parantamista, ei niinkään kamppailua sellaisten olosuhteiden puolesta joissa köyhyys tulee mahdottomaksi. Myös työ nähdään toisin, kristillis-sosiaalisessa ajattelussa työ on ennen kaikkea moraalista vastuunkantoa yhteiskunnasta johon jokaisella on velvollisuus. Kapitalismin rakenteiden ja logiikan kritiikki muuttuu kapitalismin toimintatapojen kritiikiksi ja vaatimus ”muutoksesta” vaihtaa sisältöään. Sen sijaan että vaadittaisiin esimerkiksi laajapohjaisempaa omistusta, vaaditaankin yritysjohtajilta sosiaalista vastuuta työntekijöistään.

Näiden sosialidemokraattisten aatesuuntien laaja tavoite on sama: parempi ja ihmisläheisempi talous ja yhteiskunta. Sen sijaan niiden keskeinen erottava tekijä on analyysi siitä miten markkinavetoinen kapitalistinen yhteiskuntamalli muutetaan nykyistä oikeudenmukaisemmaksi, vakaammaksi ja välittävämmäksi. Varmaa on toki se, että molempia tarvitaan, mutta onko puolueen ensisijainen strategia muuttaa talouden toiminnan logiikkoja ja rakenteita, vaiko vedota ihmisissä asuvaan laupeuden- ja oikeudentuntoon sekä yhteiskunnan ja taloudellisten toimijoiden yhteisöllisen moraalin kohotukseen? Tästä painopistevalinnasta tämän ajan sosialidemokraattisessa linjakeskustelussa tulisi mielestäni olla kyse.

Kyse ei ole kahdesta toisiaan poissulkevasta teoreettisesta rakennelmasta, koska molemmat ovat tärkeitä ja tarpeellisia osia laajassa  työväenliikkeessä jossa parempaa yhteiskuntaa rakennetaan monesta suunnasta. Lisäksi molemmat kohtaavat osin samoja haasteita kulttuurisesti yksilökeskeistyvässä maailmassa puhuttelevan identiteetin rakentamisessa. Painopistevalinta on kuitenkin oleellinen, ja se on syytä tehdä tietoisesti.

Advertisements

2 kommenttia artikkeliin ”SDP eteenpäin – sosialistiselta vai kristillis-sosiaaliselta pohjalta?

  1. Erinomainen ja syvällinen teksti. Kiinnitän kuitenkin huomiota yhteen lauseeseen:

    ”Taloudelliset resurssit nähdään ensisijaisiksi eriarvoisuuksien tuottajiksi”

    Kuten itsekin huomautat, sosialistinen ajattelu pyrkii rakentamaan oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa jakamalla talouden tuotokset tasaisemmin yhteiskunnan jäsenten kesken. Näin ollen ensisijaisia eriarvoisuuden tuottajia eivät niinkään ole taloudelliset resurssit, kuin yhteiskunnallista epätasa-arvoa pönkittävät rakenteet. Rakenteiden (piilevien) paljastaminen ja muuttaminen on sosialistisen ajattelun pääasiallinen tarkoitus.

    Lisähuomiona ehkä, että mainitset sosialistisen mallin päävastustajaksi kapitalistisen maailmanjärjestyksen. Näin ehkä marxilaisen luennan kautta onkin ollut, mutta ehkä 2000-luvun päivitys tuohon dialektiikkaan olisi se, että sosialismin päävastustajaksi näyttää yhä vahvemmin asettuvan globaali markkinatalous, ei niinkään enää kapitalistinen järjestys, joka on (omasta mielestäni) turhankin helposti purematta nielty ja hyväksytty lähtökohdaksi myös sosialistisessa hyvinvointiyhteiskunnassa. Toisaalta, onhan meillä vielä osuuskunnat.

  2. Tunnistan tuon ”kristillis-sosiaalisen ajattelumallin” pikemminkin katolisen subsidiariteettiperiaatteen pohjoiseksi sovellukseksi kuin luterilaiseksi malliksi. Katolisessa mallissa ei koskaan ole yritettykään köyhyyden poistamista vaan, kuten Tuomas Akvinolainen sen ilmaisi, köyhät ovat olemassa, jotta rikkaat voivat antaa almuja ja saada pisteitä taivaspaikkaansa varten. Siinä sosiaaliapujen painopiste on yksilöiden välisessä suorassa auttamisessa.
    Luterilaisuuden (kuten anglikanisminkin) eräänä merkittävänä tavoitteena on ollut köyhyyden poistaminen. Luther itse siteerasi Vt:sta ”köyhiä ei tulisi olla lainkaan keskuudessanne” ja tämän pohjalta uudisti Pohjois-Saksan kaupunkien kaupunkijärjestykset. Hän yhdisti vanhat kiltojen, sääntökuntien ja seurakuntien rahastot ja antoi ne ao. kaupunkien raatien hallinnoitavaksi luoden samalla mallin kunnalliselle sosiaalihuollolle.
    Myöhemmin pietismi lähti poistamaan köyhyyttä koulutuksen avulla – ja tuli luoneeksi modernin koululaitoksen. Hallen laitoksissa Pohjois-Saksassa koulutettiin Preussiin ja Tanskaan vrkamiehistö, joka käynnisti ensimmäiset hyvinvointivaltioprojektit.
    Kun tuo alussa mainittu ”almuilla taivaaseen” – malli oli ehdottomasti ei-ei luterilaisuudessa (pelastuuhan ihminen yksin armosta), niin ratkaisuksi luterilaisissa pohjoismaissa tuli se, että valtio tulee anonyymisti kansalaisen taskulle ja jakaa avun anonyymisti. Silloin kukaan ei saa taivaspaikkapisteitä. Tämä selittää osaltaan pojoismaiden korkeaa verotasoa.
    Siten tuon sosialismi vs. kristillis-sosiaalinen ajattelu -dikotomian väliin tulisi liittää myös tuo luterilainen malli.
    Siitä olen yhtä mieltä, että eri ajattelumallien juuria olisi itse kunkin tarpeen tarkastella syvemminkin.Eri hyvinvointivaltiomallien uskonnollisista juurista olen joskus pitänyt tällaisen konferenssiesitelmän: http://marttimuukkonen.pp.fi/Muukkonen_Religious_roots_of_the_European_Welfare_models.doc

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s