Kesää kohti kirjallisuudella

peopleofforeverNuoren israelilaisen kirjailijan Shani Boianjiun The People of Forever Are Not Afraid on kertomus kolmesta koulunsa päättävästä juutalaistytöstä, Yaelista, Leasta ja Avishagista, jotka astuvat suorittamaan asevelvollisuuttaan Israelin armeijaan. Ennen palvelukseen astumistaan armeijasta jo palannut Dan, Avishagin veli ja Yaelin ihastus, saa surmansa ”venäläisessä ruletissa”. Mutta kaikki tietävät, että Dan on ampunut itsensä.

Lea partioi tiesululla, jonka kautta palestiinalaiset vaeltavat aamuisin töihin miehittäjän puolelle, tehtävänään havaita mahdolliset itsemurhapommittajat – tai sellaiset, jotka eivät palaisi työpäivän päätteeksi omalle alueelleen. Pitkästyneenä hän kuvittelee erään palestiinalaisen miehen elämän ja kurjan kohtalon, vain nähdäkseen tämän loukatun ylpeyden purkautuvan sotilastoverinsa puukotuksena. Ronski, mutta pohjimmiltaan epävarma Yael opettaa poikia ampumaan paremmin – ja pettää on-off poikaystäväänsä.  Avishag puolestaan partioi Siinain rajalla, valvoen piikkilanka-aitaa, jota vasten sudanilaiset pakolaiset, matkalla Israeliin ja parempaan elämään, heittäytyvät kuolemaan ja jonka läpi korruptoituneet ja kyynistyneet israelilaisupseerit päästävät niin piraatti-DVDt kuin ihmiskaupan uhrit.

Nuorten naisten asepalvelus on sotaa ilman taistelua, epävarmuutta, epäluuloa ja aseiden taakse piilotettua pelkoa. He oppivat myös käyttämään hyväkseen rinnallaan piipahtavia nuoria miehiä, joista osa lähtee tehtäviin joista he eivät koskaan palaa. Mutta lopulta pahimmat viholliset löytyvät omista riveistä, ja tilanteista jossa aseet eivät auta.

hotakainen

Kari Hotakaisen uusin teos Luonnon laki on taattua laatua – upeaa sanankäyttöä jossa lyhyisiin lauseisiin tiivistyy valtava määrä tunnelmia. Henkilöauto joutuu vakavaan tieliikenneonnettomuuteen, kyydissään maalämpöyrittäjä Rautala. Rautala on elämänsä veroja kiertänyt hyvinvointivaltion ideologinen vastustaja, joka joutuu nyt toisten armoille, hoidettavaksi ja kokoon kursittavaksi. Häntä hoitaa kutsumusammatissaan toimiva, mutta vaatimuksiin ja kiireeseen uupuva sairaanhoitaja Laura, jota seuraavat kotiin vaativat potilaat ja joita hän hetkeksi pakenee hevimusiikkiin.

Rautala on leski ja innokkaasti vihreitä kannattavan tyttären, Miran, isä. Mira on viimeisillään raskaana, mutta osallistuu silti erittäin aktiivisesti vihreiden presidenttiehdokkaan kampanjaan. Maailmankuvien yhteentörmäys on vääjäämätön, sillä yhtä aktiivisesti kuin isä pyrkii irti veroistaan, tytär vaatii suvaitsevaisuutta ja avoimuutta, joka ei tosin vaikuta kohdistuvan eri mieltä oleviin. Toisaalla ovat Rautalan isä ja äiti, sotaveteraani Väinö sekä sairastunut, pyörätuoliin sidottu Kerttu. Muistin ja ymmärtämisen ongelmista kärsivän Väinön ja Kertun hiljaiseksi ja pieneksi hiutuneen elämän kuvaus kuuluu romaanin viiltävimpiin:

”Väinö on joutunut tekemään vaikeita palveluksia. Tuntuu hankalalta pestä paikkoja, joihin liittyy kiihkeitä muistoja. Ja tuntuu pahalta ottaa näitä palveluksia vastaan. Ennen he laskivat ja nostivat toistensa housuja ja hameita ihan toisesta syystä. Elämä antoi heille viimeisiksi ajoiksi uudet roolit: omaishoitaja ja sairas. Väinö oli kuulevinaan muminaa. -Sanoitko sinä jotain? -En. Lämmitäpä se kaalikeitto. -Eilinen? -Sehän meillä on. Eilinen.”

Suomalainen hyvinvointivaltio on Hotakaisen tekstissä kriisissä. Kaikesta julkisesta ja yhteisesti kaikille kuuluvasta säästetään, karsitaan ja kiristetään, koska veronmaksuhalukkuutta ei enää yksinkertaisesti ole. Tämä tarkoittaa omaishoitajien tuesta leikkaamista, teatterin ovea turhaan nykivää Väinöä sekä sairaanhoitajaharjoittelijoiden irtisanomista ja saman työn tekemistä vähemmillä käsipareilla. Sairaanhoitajat ja potilaat katsovat televisiosta pääministeriä, joka luettelee säästökohteita.

”Laura oli kitkutellut vähän yli kahdentonnin palkalla koko ikänsä ja nyt hän halusi sisään televisioon. Viisi minuuttia riittäisi. Siinä ajassa hän ehtisi kertoa sen mikä ei näy viivan alla. Minä pyyhin paperilla suupielet, korvantaustat, selät ja niskat , minä jynssään kostealla, korkeatasoisella pyyhkeellä perseet, teen kaiken tämän kutsumuksesta ja hyvällä mielellä mutta nyt hyvä mieleni on poissa ja se tulee takaisin vain jos kuulen suorassa lähetyksessä seuraavat sanat: emme leikkaa Lauran osastolta A2, koska siellä laitetaan kuntoon paperimiehiä, kuittimiehiä, pukumiehiä, liikemiehiä ja rakennusmiehiä mahdolliseen luonnevikaan katsomatta ja riippumatta siitä, onko heidät itse valitun elämäntavan seurauksena osastolle kärrätty vai ovatko he siellä siksi, että he uupumattomalla tarmolla ovat muuttaneet metsämme yhteisiksi seteleiksi, niin tai näin, sairaanhoitajat laittavat kuntoon kaikki, ja kun viimeisellä tuomiolla katsotaan mitä jää numeroiden lisäksi viivan alle, niin sieltä löytyy kirkkautta ja kiitollisuutta, joka loistaa sairaalasta kotiin päässeiden potilaiden silmistä.” 

Hotakaisen kirja on ”persoonattoman” hyvinvointivaltion ja universalismin puolustuspuhe. Veroista valittaminen on helppoa niin kauan kun on itse vahva ja omasta mielestään voittamaton. Mutta hetkellä millä hyvänsä kaikki voi olla toisin, kenen tahansa kohdalla. Miten silloin pärjäisi ilman toisia ihmisiä? Olisiko meillä sittenkin varaa – ja moraalinen velvoite – pitää toisistamme huolta?

talousjatuopiaSixten Korkmanin Talous ja utopia on äärimmäisen helppolukuinen ja yleistajuisena erinomaisen suositeltava lukuteos taloudesta, talouspolitiikasta ja niiden suhteesta hyvinvointivaltioon kiinnostuneelle lukijalle. Korkman erittelee tiiviisti mutta kattavasti julkisuudessa käytäviä talouspolitiikan aiheita tarjoten niihin useamman näkökulman. Vahvana punaisena lankana läpi kirjan kulkevat hyvinvoinnin, oikeudenmukaisuuden, luottamuksen ja demokratian kantavat teemat – siitä huolimatta, että Korkman vaikuttaa suhtautuvan poliittisiin päätöksentekijöihin ja heidän talouspoliittiseen kaukonäköisyyteensä varsin epäluuloisesti.

Korkmanin talouspoliittista näkemystä voisi kirjan perusteella luonnehtia keskustavasemmistolaiseksi tai markkinaystävälliseen sosialidemokratiaan nojautuvaksi. Hän on säädellyn markkinatalouden kannattaja ja John Maynard Keynes selvästi teoksen siteeratuin teoreetikko. Korkman tunnustaa markkinoiden ja kilpailun merkityksen dynaamisessa taloudessa, mutta joka näkee toimivaltaisen ja vahvan valtion tärkeän roolin toisaalta yksilönvapauden takaamisessa hyvinvointipalveluiden kautta, toisaalta markkinaepäonnistumisten korjaajana ja talouden aktivoijana. Korkman perustelee lyhyesti, mutta kattavasti niin automaattisten vakauttajien kuin pakollisen sosiaalivakuutuksenkin olemassaolon, ja korostaa suhdannepolitiikan ja kysynnän tärkeyttä työllisyyden ylläpidossa. Hän myös korostaa, että julkisen sektorin koon ja taloudellisen kasvun suhde ei niinkään liity verojen tasoon vaan siihen mitä verovaroilla tehdään.

Korkman erittelee myös uusklassisen ja keynesiläisen talousteorian eroja sekä korostaa rationaalisia odotuksia ja markkinoiden erehtymättömyyttä painottaneiden teorioiden uskottavuuden kärsineen kolauksen vuoden 2008 finanssikriisin jälkimainingeissa. Hän myös purkaa globalisaatioon liittyviä negatiivisia käsityksiä ja katsoo verokilpailupaineen liittyvän korostuneesti yritysten verokohteluun, samalla kuitenkin tunnustaen politiikan tilan laajentamisen välttämättömyyden, mikäli globalisaatiota haluttaisiin nykyistä paremmin hallita ja ohjata.

Korkmanin näkemys julkisesta velasta on maltillinen, mutta kertaa ne huolet, joita julkisessa keskustelussa paljolti pidetään esillä. Periaatetasolla niihin on helppo yhtyä, käytännössä lienee vaikea määritellä ”kestävää” julkisen velan tasoa tai ”keskipitkää” aikaväliä, jolla menojen ja tulojen tulee olla tietynlaisessa tasapainossa. Tämän hän myös tunnustaa. Uskottavina keinoina julkisen talouden vakauttamiseen hän esittää ennen muuta hyvinvointipalveluiden tuottavuuden lisäämistä ja työurien pidentämistä. Lisäksi hän raottaa, hyvin maltilla ja varovaisesti tosin, ovea periaatekeskustelulle menokohteiden priorisoinnista ja universalistisen periaatteen mukaisesti toimivan palvelutarjonnan rajoittamisesta.

EU:n talouspolitiikan osalta on mielenkiintoista, että Korkman nostaa EMUn erääksi merkittäväksi ongelmaksi paitsi rahaliittoon kuuluvien talouksien erot, myös EKP:n säännöt, joissa valtion viimekätinen lainoitus on kielletty. Tämä, yhdessä liittovaltion budjetin koon kanssa, ovat syitä miksi Kreikan kriisi uhkaa koko euroaluetta ja unionia, mutta konkurssitilassa horjuvan Kalifornian kykyä selvitä veloistaan ei epäile kukaan. Hän edustaa myös kantaa, jonka mukaan erityisesti rahoitusmarkkinoiden tuottamaan epävakauteen on puututtava, vaikka sitten toiminnan tehokkuuden ja innovaatiokyvyn kustannuksella, sen sisältämän systeemisen riskin vuoksi. Tällä perusteella hän lukeutuu pankkiunionin kannattajiin – mm. eurobondijärjestelmän kustannuksella.

megachangeDaniel Franklinin ja John Andrewsin toimittama, The Economist -lehden julkaisema teos Megachange – The World in 2050 on monipuolinen artikkelikokoelma, jossa kurkotetaan yli kolmenkymmenen vuoden päähän. Verrattuna moniin teknologiaan keskittyviin tulevaisuuskirjoihin Megachange on yleisemmällä ja sosiokulttuurisemmalla tasolla. Luvut käsittelevät mm. väestönmuutoksia, uskonnon asemaa tulevaisuudessa, naisten asemaa ja kulttuurin kehitystä, ilmastonmuutosta, sodan tulevaisuutta sekä nousevia markkinoita.

Suuriin huomioihin lukeutuu demografisen muutoksen nopeus. Vaikka maailman väestö kasvaa edelleen nopeasti, on tilanne kokonaishedelmällisyyden osalta Afrikkaa lukuunottamatta tasaantumassa. Aasian väestöylivoima, joka pitää yllä talouskasvua, kääntyy parinkymmenen vuoden päästä haitaksi väestön ikääntyessä nopeasti. Uskonnot säilyvät merkittävinä, ja ennusteiden mukaan selkeästi uskonnottomien osuus maailman väestöstä tulee vuosisadan puoleen väliin mennessä suorastaan romahtamaan – mutta samanaikaisesti suurin osa maailman uskonnollisista ihmisistä kääntyy poispäin fundamentalismista. Tämä on totta jopa USA:ssa, joka ainoana maana maailmassa on toistaiseksi ylläpitänyt sekä voimakasta uskonnollisuutta että taloudellista vaurautta. Euroopassa vaurastuminen on tarkoittanut myös maallistumista. Uskovien osuuden kasvu selittyy pitkälti Kiinan uskonnollisella vapautumisella sekä uskonnollisten ihmisten muita suuremmalla lapsiluvulla.

Mielenkiintoisia ovat myös kirjan osuudet poliittisista vapauksista. Demokratia jatkaa voittokulkuaan ja etenee niissä maissa joissa poliittiset vapaudet ovat rajattuja – mutta samaan aikaan tyhjenee merkityksestä monissa niissä maissa, joissa on perinteisesti luotettu oikeusvaltioon ja jossa poliittiset oikeudet ovat jo laajoja. Kirjassa kannetaan oikeutettua huolta erityisesti oikeusjärjestelmän politisoitumisesta länsimaissa – ja sen seurauksena lain ja demokratian legitimiteetin kärsimisestä. Korruption, kaupallisen median ja bisneksen läpitunkemat järjestelmät, kuten Berlusconin Italia, ovat varoittavia esimerkkejä, kuten myös Venäjä,  jossa muodollinen demokratia toimii mutta jossa hämärän bisneksen muodostamat syndikaatit käyttävät huomattavaa tosiasiallista valtaa.

Kehittyviä markkinoita koskeva osuus kiinnittää huomion taloudellisen kasvun eksponentiaalisuuteen. Aasian nousevien markkinoiden todellinen nousu on vasta alkamassa. Mikäli ennusteet pitävät edes lähimain paikkansa, on nykyisestä G7stä vuoden 2050 G7ssä enää USA. Aasia tulee nousemaan takaisin historialliseen asemaansa, tuottamaan lähes puolet maailman BKT:sta, vuoteen 2050 mennessä, ja tältä osin palauttamaan tilanteen joka oli voimassa lähes koko historian ajan 1800-lukuun asti.

Megachange painottaa koulutuksen merkitystä tulevaisuuden eriarvoisuuden luojana. Vaikka absoluuttinen köyhyys vähenee, eriarvoisuus ei katoa. Sillä missä asut ei ole enää juurikaan merkitystä, sillä köyhimpiinkin maihin syntyy korkeasti koulutettu ja hyvin toimeentuleva eliitti. Oletus onkin, että tulonjaon rakenteet konvergoituvat maiden välillä, ja että suuren enemmistön elinolot tulevat muistuttamaan paljon enemmän toisiaan eri maissa kuin mikä nykyisin on tilanne. 1% on ottanut irti ja valtioiden sisällä erot ovat kasvussa – sen sijaan niiden välillä ne vähenevät. Odotusarvona on, että vuonna 2050 keskimääräisen intialaisen suhteellinen tulotaso suhteessa amerikkalaiseen on nelinkertaistunut – nykyisestä 7%sta 35%iin. Maiden sisäisten erojen kasvu on sekin valinta – Brasilia osoittaa, että on mahdollista yhdistää nopea muutos, kasvu ja tuloerojen kapeneminen mikäli poliittista tahtoa on.

Markkinoiden tulevaisuuteen liittyy myös mielenkiintoinen, Schumpeterin luovaan tuhoon pohjautuva artikkeli, jossa osoitetaan yritysten elinkaaren dramaattinen lyhentyminen. Yritysmuodot muuttuvat verkostoiksi, teollinen valmistus kokee uuden vallankumouksen 3D-tulostuksen myötä, ja etäisyydet menettävät merkitystään kun verkkoon kytkeytyminen mahdollistaa innovaatioiden teon – ja markkinoille pääsyn- lähestulkoon missä tahansa maapallolla.

  • Kirjan toisen toimittajan esittely keskeisistä havainnoista.
Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s