Työttömyys on suomalaisen yhteiskunnan pahin ongelma. Viimeisimmät tilastot osoittavat ongelmien edelleen pahentuneen taantuman pitkittymisen seurauksena. TEMin mukaan helmikuun lopussa Suomessa oli yli 355 000 ihmistä ilman työtä. Heistä pitkäaikaistyöttömiä on yli 100 000. Yli vuoden työttömänä olleiden määrä on kasvanut lähes viidenneksellä viime vuodesta.
Työttömyyden pitkittyminen on paitsi taloudellinen, myös potentiaalinen sosiaalinen ongelma. Työ on paljon muutakin kuin toimeentuloa, se on osallisuutta, sosiaalisia suhteita ja yhteenkuulumista. Työn saamisen merkitys näkyykin paitsi rahatilanteen helpottumisena, myös yleisen hyvinvoinnin ja onnellisuuden lisääntymisenä. Erityisen totta tämä on suomalaisessa työkeskeisessä kulttuurissa, jossa uudelta ihmiseltä tavataan helposti kysyä nimen jälkeen ”mitä sinä teet työksesi?”.
Vaikkei työn menettämisessä olekaan mitään häpeämistä, varsinkaan heikon taloudellisen tilanteen aikana jolloin tilanne voi kohdata ketä tahansa, stigman riski on suuri ja suurenee työttömyyden pitkittyessä. Suurin osa työnsä menettävistä löytää kyllä nopeasti uuden työn jopa matalasuhdanteessa, mutta aina on heitä jotka eivät yrityksistä huolimatta löydä uutta paikkaa. Riski pettymyksiin työnhaussa kasvaa sitä mukaa mitä iäkkäämmästä ja vähemmän koulutetusta työnhakijasta on kyse.
Mitä pidempään työnhaku ilman tulosta kestää, sitä vaikeammaksi tilanne käy. Työkyky kärsii, kun taidot ja tiedot eivät ole aktiivisessa käytössä – tai kääntäen, työkykyä pitää yllä parhaiten tehty työ. Työttömyys ei sinällään tuota kenellekään sosiaalisia ongelmia, mutta riskit kasvavat ja kasautuvat. Yhtä kaikki – työttömyyden pitkittyminen uhkaa usein muuttua pysyväksi asiantilaksi.
Kun yli vuoden työttömänä olleita on maassa sata tuhatta ja määrä kasvaa joka kuukausi, tarvitaan vakavampia toimia. Tarjontatoimista ei vaikuta olevan riittävää hyötyä, joten on pohdittava miten lisätä tämänkaltaisen työvoiman kysyntää sekä ylläpitää nykyistä paremmin työkykyä. Osaratkaisua voidaan hakea taatun työn suunnalta.
SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne esitti ratkaisuksi erilaisten avustavien töiden takaamista pitkäaikaistyöttömyyden uhkaamille ihmisille. Ideana on katkaista pitkittyvä työttömyys takaamalla (osa-aikainen) työpaikka, josta maksetaan asiaankuuluva palkka. Työtä voisivat järjestää kunnat, järjestöt tai yksityiset sosiaaliset yritykset. Työjakso voisi kestää muutamia kuukausia, tavoitteena työelämävalmiuksien ylläpito, avoimille työmarkkinoille palaamisen helpottaminen sekä toimeentulon parantaminen. Taattuun työhön liittyisi velvoite ottaa työ vastaan.
Esimerkkejä eräänlaisista mahdollisuuksista tarjoavat jo nyt mm. Tampere ja Vaasa, jossa pitkäaikaistyöttömiä on työllistetty erilaisiin avustaviin tehtäviin pientä, mutta kuitenkin ihmisarvoista palkkaa vastaan. Rinne käytti esimerkkinä vanhustenhoidon avustavia tehtäviä, kuten esimerkiksi kaupassa käyntiä, pieniä korjaustöitä sekä ulkoilussa avustamista, mutta yhtä lailla kyse voi olla teknisemmistä töistä, nuorten tai lasten kanssa tehtävästä työstä, puhtaanapidosta ja kierrätyksestä ja niin edelleen. Arvokkaista ja tärkeistä töistä, jotka nyt jäävät osin tekemättä. Vantaalla on kokemusta vanhustenhuollon ”kumppaneista”, jotka toimivat varsinaisen henkilöstön apuna ja tukena.
Tärkeä kysymys on luonnollisesti se, ettei ihmisiä velvoiteta töihin, jotka eivät heille sovi tai joihin he itse eivät sovellu. Tästä tulee luonnollisesti huolehtia ja kunnioittaa ihmisten erilaista osaamista. Mutta kuten Tampereen ja Vaasan esimerkkien haastateltavat työllistetyt kertovat, heidän tekemiään täydentäviä töitä ei suinkaan tule pitää ”vähäarvoisena” työnä, vaan osana kokonaisuutta – alalla kuin alalla. Samaten tärkeää on, ettei olemassa olevaa työtä korvata, vaan takuutyönä teetettävä työ esim. kunnan hyvinvointipalveluihin liittyvissä tehtävissä on täydentävää lisää varsinaisten ammattilaisten työlle.
Kolmas tärkeä kysymys koskee korvaustasoa jolla työtä teetettäisiin. Reilusta työstä kuuluu reilu palkka. Esityksiä, jossa matalan sosiaaliturvan eteen teetetään työtä palkatta, ei tule hyväksyä. Niissä on kyse orjatyöstä. Sen sijaan työ, josta maksetaan asiaankuuluva tuntikorvaus josta jää aina enemmän käteen on aidosti osallistavaa ja työntekijää kunnioittavaa.
Uudistuksen kustannus julkiselle taloudelle riippuu siitä, mikä olisi tarjottavan taatun työn tuntimäärä, työsuhteen kesto sekä toimiin osallistuvien määrä. Mikäli työttömyysturvaa voitaisiin käyttää pohjana, jonka päälle maksettaisiin tuntien mukaan asiaankuuluvaa palkkaa, voidaan päästä eteenpäin maltillisilla kustannuksilla. Tarjottava työmäärä voisi vastata osa-aikaista työpäivää, jotta työnhakuun avoimelta sektorilta jää myös aikaa. Tällä hetkellä kunnat maksavat huomattavia sakkoja puuteellisesta aktivoinnista – tämänkin rahan voisi varmasti suunnata järkevämmin myös esimerkiksi kehittämällä välityömarkkinoita.
Myös saamapuolelle jäisi rahaa – ja mikä tärkeintä, hyvinvointia. Pienituloisten ihmisten käteen jäävien tulojen lisääminen tuo kysyntää kotimarkkinoille, vähentää muita sosiaalimenoja – ja tehdyn työn tulos näkyy parempana elinympäristönä meille kaikille. Mikäli takuutyöt auttaisivat ihmisiä työllistymään uudelleen avoimelle sektorille, säästäisi tämä työttömyysmenoissa pitkällä aikavälillä. Lisäksi työstä kokonaan syrjäytymiseen silloin tällöin liittyvät lieveilmiöt vähenisivät ja mikä tärkeintä – moni nyt tekemättä jäävä tärkeä työ tulisi tehdyksi.
Lopulta tärkeintä on omanarvontunnon palauttaminen ja oikeus osallistua yhteiskuntaan myös työn kautta. Jokaisella on annettavaa yhteiseksi hyväksi. Jos markkinat eivät kykene ihmisille riittävissä määrin työtä tarjoamaan, on yhteiskunnan velvollisuus auttaa ihmisiä mahdollisimman hyvään uuteen alkuun ja kiinni työn syrjään.
Esa Suominen 