Kevätkirjallisuutta

Ukrainan historiaAjankohtaiseen kansainväliseen tilanteeseen liittyen hyvän johdatuksen Ukrainan tilanteen taustoihin ja alueen historiaan tarjoaa Johannes Remyn tuore perusteos Ukrainan historia. Kirja kuljettaa lukijan läpi maan ja kansan traagisen historian lähtien liikkeelle muinaisesta Kiovasta ja Kiovan Rusista ja kasakoiden sotilasluokan syntymisestä  Dneprin alajuoksulle, Puola-Liettuan ja Krimin kaanikunnan väliselle valtiottomalle alueelle. Kasakoiden yhteisöt ja heidän atamaani-, myöhemmin hetmaanin valtaan perustuneet valtionsa olivat ensimmäisiä ukrainalaisia valtiorakenteita. Painopiste on kuitenkin modernissa historiassa ja erityisesti Ukrainan kansallisen liikkeen syntymisessä ja toisaalta vuoden 2004 Oranssissa vallankumouksessa ja viime aikojen sodassa.

Huomionarvoisia, nykyistäkin tilannetta ymmärtämään auttavia havaintoja on mm. yhteisen ukrainalaisen valtion ja kansallisen identiteetin historiallinen heikkous. Kun nykyisen Ukrainan alue on läpi historian ollut tavalla tai toisella jakautunut itäosaltaan Venäjän, toisaalta länsiosaltaan Puolan ja Itävallan vallan alle, avaa se historiallisen näkökulman maan alueiden erilaisuuteen ja tämän poliittiseen merkitykseen. Ukrainalaisten jakautuminen historiallisesti eri valtioihin näkyy kansalaisten affiliaatioissa ja on yhteisen ”ukrainalaisen” identiteetin heikkous horjuttaa uskoa itsenäiseen, yhtenäiseen Ukrainaan. Ukrainalaista identiteettiä on historian varjossa rakennettu milloin ”demokraattisena lännen etuvartiona” ”moskovalais-aasialaista, kollektivistista orjamentaliteettia” vastaan, milloin nojaten vapaaseen kasakkakulttuuriin omaleimaisena ukrainalaisuutena. Tästä huolimatta erityinen suhde Venäjään ja venäläisyyteen on Ukrainan historian ja itseymmärryksen kannalta oleellisin kysymys. Vanha nimitys ”Vähä-Venäjästä” onkin havainnollinen – Ukraina määrittyy suhteessa Venäjään.

On myös mielenkiintoista nähdä suhteen toimivan myös toiseen suuntaan – toisin sanoen sen suhteen miten tärkeä Ukraina on Venäjän oman identiteetin ja ymmärryksen kannalta. Muinainen Kiovan Rus on maailmanhistorian ensimmäinen slaavilainen/venäläinen merkittävä valtio, jota pidetään venäläisen sivilisaation lähtöpisteenä. Tätä kautta Ukrainan merkitys venäläisen identiteetin kannalta on merkittävä. Toisaalta kirjasta löytyvä saksalainen sotilasarvio Ukrainan merkityksestä Venäjälle on tätä päivää ajatellessa kiinnostava: ”Isovenäjä voi olla olemassa vain hallitessaan rikasta Ukrainaa. Jos meidän onnistuu muuttaa Ukraina itsenäiseksi valtioksi, annamme samalla varman kuoliniskun Venäjälle. Ukrainan hallitseminen tekee Venäjästä eurooppalaisen suurvallan. Venäjästä erotettu Ukraina muodostaa muurin varsinaisen Venäjän, keskusvaltojen ja Balkanin väliin – sulkien Venäjän pääsyn Mustallemerelle.” Tämä arvio on ensimmäisen maailmansodan ajalta, mutta voisi olla tästä päivästä -ja voisi selittää Venäjän aggressiivista asennetta Ukrainan länsisuuntautumista vastaan.

Kirja on mielenkiintoinen, mutta itse olisin toivonut poliittisten järjestöjen lyhenteiden ja näiden liikkeiden henkisten johtajien lomaan hieman kulttuurihistoriallisempaa poljentoa ukrainalaisesta yhteiskunnasta, ihmisistä ja sen järjestäytymisestä. Ukrainan historian hirvittävimpiin jaksoihin kuulunut Stalinin hallinnon aiheuttama nälänhätä, Holodomor, ohitetaan muutamalla sivulla ja ohimenevällä toteamuksella miljoonista uhreista, toisaalta Euroopan historian kannalta tärkeän Kiovan kaupungin kehittymiseen, sen kulttuurista ja saamista tai antamista vaikutteista eurooppalaiselle sivistykselle ei myöskään saa juurikaan tietoa kirjasta saa. Näistä puutteista huolimatta kyseessä on oivallinen katsaus joka kannattaa erityisesti näinä aikoina lukea.

LaihiriJhumpa Lahirin Tulvaniitty kertoo haikeankauniin tarinan Kalkutan slummeissa kasvaneista veljeksistä sekä heidän kohtaloistaan. Hillitty isoveli Subhash sekä kiihkeä pikkuveli Udayan kasvavat yhdessä , täydentävät toistensa leikit ja lauseet kunnes ajautuvat erilleen. Vanhempi veli lähtee Yhdysvaltoihin opiskelemaan, nuoremman veljen vie mennessään 60-luvun lopun vasemmistoradikalismi ja naksaliittiliike. Köyhien puolesta käytävä poliittinen taistelu muuttuu kohta väkivaltaiseksi, ja nuoren Udayanin elämä päättyy lapsuuden tulvaniitylle. Jäljelle jäävät valjuiksi haihtuvat vanhemmat ja raskaana oleva vaimo, Gauri.

Veli palaa kotiin, vain lähteäkseen uudelleen Amerikkaan. Nyt hän vie mukanaan veljen lesken, toimiakseen isänä hänen syntymättömälle tyttärelleen. Subhash toivoo, että heistä voisi tulla perhe. Mutta Gauri ei koskaan hyväksy häntä täysin lähelleen; ”Gauri ei koskaan ilmaissut tyytymättömyyttä eikä koskaan valittanut. Mutta hymyileväisyys ja huolettomuus – ne ominaisuudet, jotka olivat välittyneet ensimmäisiksi Udayanin lähettämästä valokuvasta ja jotka Subhash oli toivonut houkuttelevansa esiin – niitä puolia Gaurista Subhash ei ollut nähnyt milloinkaan.” Udayanin kuolema vei Gaurilta myös hellyyden lasta, Belaa, kohtaan. ”Aluksi hän oli sanonut itselleen, että hänen elämästään puuttuva sisältö oli kuin hukkaan mennyt esine, kuin lempikynä joka löytyisi muutamien viikkojen jälkeen sohvatyynyjen välistä tai paperipinkan takaa. Gauri vakuutti itselleen, että jos hän odottaisi tarpeeksi pitkään, se mikä puuttui, ilmaantuisi. Ei se kuitenkaan ilmaantunut. Viisi vuotta oli kulunut, mutta se rakkaus jota Gauri oli kerran tuntenut Udayania kohtaan ei syttynyt millään uudelleen. Sen sijaan Gauria haittasi ja heikensi yhä laajemmalle leviävä turtumus.”

Belasta tulee kiertolainen, kuten äidistään ja isästäänkin. Levoton sielu, joka ei pysy paikoillaan. Mutta joka kantaa mukanaan vuosien painoa ja paikkoja. Meihin vaikuttavat nekin ihmiset, joita emme ole koskaan tavanneet. Lopulta kyse on siitä, miten yhden ihmisen kuolema vaikuttaa muihin ihmisiin, yli maantieteellisten rajojen ja aikojen, sukupolvienkin yli.

YKSIME~1Norjalaisen kirjailijan Åsne Seierstadin Yksi meistä – kertomus Norjasta on matka massamurhaaja Anders Behring Breivikin sielunelämään. Teoksen alku nostaa palan kurkkuun. Silminnäkijän kertomuksen perusteella käydään läpi miten laukauksien kajahdellessa nuorten ryhmä törmäilee paniikissa polulla. Piiloon ei pääse, juostakaan ei uskalla. He päättävät tekeytyä kuolleiksi ja jäädä maahan makaamaan. Paikalle kävelee mies, joka on tuohon mennessä surmannut muutamassa minuutissa kaksikymmentäkaksi ihmistä. Hetken vaikuttaa siltä, että huijaus onnistuu. Kunnes mies alkaa ampua. Yhden kerrallaan. ”Laukaus kiiti vaaleamman tytön päälaen, pääkallon, otsalohkon läpi. Hänen ruumiinsa tärähteli ja tärähtelyt ulottuivat lopulta käteen. Käden ote irtosi. Seitsemäntoista vuotta ei ole pitkä elämä, jälkeenjäänyt ajatteli. Sitten pamahti taas… Polulla oli sykkinyt yksitoista sydäntä. Nyt sykki enää yksi.”

Seierstadin kirja käy läpi Breivikin ankean ja vaikean elämän aina lapsuudesta hirvittävään joukkomurhaan ja terroritekoon asti. Hermoherkkä, masennukseen taipuvainen äiti, joka välillä veti lapsen lähelleen, välillä toivoi hänen kuolemaansa, nousee keskeiseksi hahmoksi. Hän kasvattaa yksin huomionkipeäksi, hyväksyntää janoavaksi mutta tunnekylmäksi kasvavaa poikaansa. Isä katoaa kuvioista jo varhain, diplomaatti ei halua pitää yhteyttä vaikeaan entiseen vaimoonsa ja etäiseen poikaan. Neljävuotias Anders oireilee tavalla johon sosiaalityöntekijät kiinnittävät huomiota. ”Andersilla on silmiinpistävän puutteellinen kyky eläytyä leikkeihin… vaikea ilmaista tunteitaan mutta esiin tulevat reaktiot ovat silmiinpistävän voimakkaita.” Nuoruuden graffitiharrastuksella Anders, nyt taitelijanimeltään Mork, pyrkii piireihin, mutta ”kingit” halveksivat ”leluna”, amatöörinä, pitämäänsä Andersia. Jatkuvien pettymysten ja hylkäämisen, kelpaamattomuuden kokemuksien jälkeen Anders sulkeutuu tietokonepelien maailmaan ja löytää kutsumuksensa kristikunnan esitaistelijana, temppeliherrana joka haluaa antaa elämälleen tarkoituksen ”Norjan ja Euroopan pelastajana” monikulttuurisuutta vastaan. Alkaa huolellinen valmistautuminen.

Toisaalla kirjassa kulkevat nuorten tarinat. Bano on pakolaisena Norjaan tulleen Rashidin perheen vanhempi tytär. Hän kohtaa pikkusisarensa kanssa raakaa rasismia lasten kesken. Mutta hän sisuuntuu, haluaa nousta täysiveriseksi norjalaiseksi. Hän ihailee Työväenpuolueen menestyvää naispoliitikkoa ja haluaa seurata hänen jalanjälkiään. Toisaalla pohjoisen pikkukylän Simon, lahjakas ja johtajanominaisuuksia omaava nuori mies, löytää AUF:n toiminnan, värvää koulun kauneimman tytön nuorisoliiton jäseneksi, edustaa Tromssaa puoluekokouksessa nuorimpana osallistujana. He molemmat odottavat innolla ystäviä, iloa ja kesän huippuhetkeä AUF:n kesäleirillä Utoyan saaressa.

Lopulta jäljelle jää epäusko, tilinteko ja jäljelle jääneiden työ elämän palauttamiseksi raiteilleen. Tyrmistys poliisin laiminlyönneistä, lasten ja lähimmäisten menettämisestä, katkeruus, mutta toisaalta myös selviytyminen.

imageJean-Philippe Toussaintin TV on absurdi tarina kesäleskenä Berliinissä asuvasta, tutkimustyötä aloittelevasta taidehistorian professorista. Hän päättää luopua kokonaan television katselusta, joka taas käynnistää syvälliset pohdinnat milloin television asemasta ihmisen elämässä, milloin mistäkin. Yhteinen nimittäjä on se, että pohtiessaan muita merkityksiä itse kirjoitustyö lykkääntyy lykkääntymistään.

Toussaint tekee nykyiseen internet- ja sosiaalisen mediankin aikaan soveltuvia havaintoja kertojansa kautta. Milloin lyhytjännitteisyydestä, milloin pisteärsykkeistä, jotka estävät rauhallisen ja kokonaisvaltaisen pohdinnan sekä pitkäjänteisen ajatustyön. Mutta herkullisimmillaan kirja on myös siinä, miten se osoittaa itseään kulttuurisena eliittinä ja ”vastavirran kriittisinä kulkijoina” pitävien ihmisten oman sijaistoiminnan; oma työ jää tekemättä, kun on keskityttävä muiden maallisten tekemisten arvostelemiseen ja ylemmyydentunnon kokemiseen

Mainokset