SDP eteenpäin – sosialistiselta vai kristillis-sosiaaliselta pohjalta?

Artikkeli julkaistu Demokraatissa 4.4.2014.

sdp_vanhaPuolueen puheenjohtajakisa tulee tulevina viikkoina toivon mukaan etenevän nykyistä enemmän aatteelliseen ja poliittiseen linjapohdintaan. Tähän on myös hyviä aineksia nyt kun Jutta Urpilaisen kiertue käynnistyy ja Antti Rinne on julkaissut oman ohjelmapaperinsa. Yhtenä näkökulmana tähän keskusteluun tulisi nostaa mielestäni merkityksellinen ja tärkeä jaottelu, joka mielestäni havainnollistaa puolueen aatteellisen suuntakeskustelun juuria ja auttaa viemään keskustelua periaatteellisemmalle tasolle.

Kutsun tätä jännitteeksi toisaalta sosialistisesta arvopohjasta ja yhteiskunta-analyysista kumpuavan ajattelun sekä kristillis-sosiaalisen, edellistä voimakkaammin nimenomaan arvoihin liittyvän ajattelun välillä. Sosialistinen ajattelu tulee tässä yhteydessä ymmärtää eetoksena ja yhteiskunnan toiminnan dynamiikan ymmärtämisenä, ei näkemyksenä esimerkiksi tavoiteltavasta tuotantovälineiden omistusmuodosta, kristillis-sosiaalinen taas filosofisena lähtökohtana ja viitekehyksenä eikä viittauksella tiettyyn uskontoon tai sen sakramentteihin.

SDP on, ja toivon mukaan tulee aina olemaan sekä arvo-, että intressipuolue. Arvopohja ja yhteiskunta-analyysi kun tuottavat aina sellaisen näkökulman yhteiskuntaan, jossa tietyt ihmisryhmät näyttäytyvät vajaavaltaisina, syrjittyinä tai syrjäytettyinä. Sosialidemokratian arvopohjaan nojaavan puolueen on silloin luontevaa toimia näihin ryhmiin kuuluvien ihmisten yhteiskunnallisten intressien, eli konkreettisten etujen, ajajana. Mutta se, miltä pohjalta analyysi rakennetaan, vaikuttaa merkittävällä tavalla näiden ryhmien tunnistamiseen sekä yhteiskuntapolitiikan suuntaan ylipäänsä. Ja juuri tässä on nähdäkseni aidon suuntakeskustelun paikka.

Sosialististen arvojen ja yhteiskunta-analyysin pohjalle rakentuva sosialidemokraattinen puolue tarkastelee yhteiskuntaa ennen muuta ihmisten taloudellisten suhteiden ja materialistisen todellisuuden kautta. Se hahmottaa keskeisimmät yhteiskunnalliset ristiriidat talouden kentässä ja on siksi hakenut paikkansa ennen muuta suhteessa pääomaan ja siihen liittyvään valtaan. Kasaantuvat pääomat ja kapitalistinen yhteiskuntajärjestys antavat yhteiskunnassa suhteetonta valtaa omistajille suhteessa muihin. Taloudelliset resurssit nähdään ensisijaisiksi eriarvoisuuksien tuottajiksi ja sitä kautta yksilönvapauden asteen määrittäjiksi.

Tästä näkökulmasta tarkastellen yhdenvertaisen täyden kansalaisuuden saavuttamiseksi ja oikeudenmukaisemman yhteiskunnan rakentamiseksi on rakennettava paitsi tapoja jakaa talouden tuotokset oikeudenmukaisemmin kaikkien taloudelliseen tuotantoon ja vaihdantaan osallistuvien kesken, myös laajaa julkiseen vastuuseen perustuvaa hyvinvointivaltiota joka tarjoaa tasa-arvoisia elämän eväitä luokka-asemaan katsomatta kaikille. Tämä koituu luonnollisesti eniten heikoimmassa asemassa olevien hyväksi – ja kaventaa valtaresursseissa olevia eroja ihmisten välillä. Niin ikään (palkka)työ näyttäytyy tässä ajattelussa poliittisen kamppailun areenana, jonka puitteissa saavutetaan, tai ollaan saavuttamatta, tiettyjä vapaus- ja muita arvotavoitteita.

Tämänkaltaisen ajattelun rinnalla on, viime vuosina voimistuen, kulkenut ajattelutendenssi jota nimitän tässä kristillis-sosiaaliseksi ajatteluksi ja analyysiksi. Tässä ajattelussa käsitys työn ja pääoman välisestä suhteesta ja ristiriidasta antaa tilaa erityisesti kristillisestä perinteestä ammentavalle käsitykselle velvollisuusetiikasta erityisesti yhteisöä kohtaan, lähimmäisyydestä sekä hyvyydestä köyhiä ja osattomia kohtaan. Moraalin merkitys poliittisen mobilisaation lähteenä korostuu työmarkkina-asemaan (”luokkaan”) ja valta-asetelmiin perustuvan rakennekritiikin sijasta. Tämä ajattelu ei tietenkään hylkää yhteiskunnallisia rakenteita ja niiden merkitystä, mutta painottaa niiden sijasta enemmän eettisiä ja moraalisia hyveitä sekä yksilön vastuuta.

Kristillis-sosiaalisiin hyveisiin liittyy ennen muuta anteliaisuus ja hyväntekeväisyys sekä voimakas moraalinen ulottuvuus jonka puitteissa tuomittavaksi käyttäytymiseksi yhteisöä kohtaan lasketaan yhtä lailla ahneus kuin laiskuus. Luokkapohjainen vastakkainasettelu ja sen merkitys politiikassa vähenee, koska tämänkaltainen kollektiivispohjainen edunvalvonta-ajattelu yhdistyy huonosti ajatukseen yhteiseen moraaliin sitoutuneista ihmisistä.

Tässä ajattelussa esimerkiksi sosiaalipolitiikan painopiste siirtyy ”viattomien köyhien” tukemiseen esimerkiksi työmarkkinoilla vaikeassa asemassa olevien sijasta. Sosiaalipolitiikka on apua köyhille ja heidän asemansa parantamista, ei niinkään kamppailua sellaisten olosuhteiden puolesta joissa köyhyys tulee mahdottomaksi. Myös työ nähdään toisin, kristillis-sosiaalisessa ajattelussa työ on ennen kaikkea moraalista vastuunkantoa yhteiskunnasta johon jokaisella on velvollisuus. Kapitalismin rakenteiden ja logiikan kritiikki muuttuu kapitalismin toimintatapojen kritiikiksi ja vaatimus ”muutoksesta” vaihtaa sisältöään. Sen sijaan että vaadittaisiin esimerkiksi laajapohjaisempaa omistusta, vaaditaankin yritysjohtajilta sosiaalista vastuuta työntekijöistään.

Näiden sosialidemokraattisten aatesuuntien laaja tavoite on sama: parempi ja ihmisläheisempi talous ja yhteiskunta. Sen sijaan niiden keskeinen erottava tekijä on analyysi siitä miten markkinavetoinen kapitalistinen yhteiskuntamalli muutetaan nykyistä oikeudenmukaisemmaksi, vakaammaksi ja välittävämmäksi. Varmaa on toki se, että molempia tarvitaan, mutta onko puolueen ensisijainen strategia muuttaa talouden toiminnan logiikkoja ja rakenteita, vaiko vedota ihmisissä asuvaan laupeuden- ja oikeudentuntoon sekä yhteiskunnan ja taloudellisten toimijoiden yhteisöllisen moraalin kohotukseen? Tästä painopistevalinnasta tämän ajan sosialidemokraattisessa linjakeskustelussa tulisi mielestäni olla kyse.

Kyse ei ole kahdesta toisiaan poissulkevasta teoreettisesta rakennelmasta, koska molemmat ovat tärkeitä ja tarpeellisia osia laajassa  työväenliikkeessä jossa parempaa yhteiskuntaa rakennetaan monesta suunnasta. Lisäksi molemmat kohtaavat osin samoja haasteita kulttuurisesti yksilökeskeistyvässä maailmassa puhuttelevan identiteetin rakentamisessa. Painopistevalinta on kuitenkin oleellinen, ja se on syytä tehdä tietoisesti.

Mainokset