Häkämies arvostelee omia päätöksiään

Budjettiehdotus puhuttaa, ja eilen saimme nauttia myös Elinkeinoelämän keskusliitto EK:n tiedotteesta aiheeseen liittyen. On hieman metkaa, että kyseisen tahon vaatimukset ovat toistaiseksi perustuneet lähes täysin rajujen leikkausten vaatimiseen, mutta nyt pääasiassa yritystukiin kohdistuva leikkausesitys ei nyt sitten olekaan hyvä asia. EK:ssakin voitaisiin pohtia oman viestin koherenssia – tai sitten tulisi esittää suoraan sitä mitä halutaan sanoa eli leikkaukset köyhien sosiaaliturvaan ja säästyneet rahat bisneksen tukemiseen tai verolahjoihin varakkaille. Joskus sitä vaan ajattelee että olikohan maassa joskus sellainen aika että siellä oli rehellisiä markkinatalousporvareita eikä pelkkiä oman edun ajajia.

TEKESin mahdolliset leikkaukset ovat sinällään ikäviä ja niistä tulee voida keskustella, mutta tiedotteessa erityishuomion ansaitsee EK:n toimitusjohtajan ja entisen ministerin Jyri Häkämiehen lausunto Aalto-yliopiston ylimääräisen rahoituksen purusta. Häkämies toteaa, että:

Aalto-yliopiston rahoitukseen esitetään roimaa yli 20 miljoonan euron leikkausta. Tämä aiheuttaisi yliopiston toimintaan suuren loven ottaen huomioon, että valtiovallan rahoitus ei ole alun alkaenkaan toteutunut luvatulla tavalla, muistuttaa Elinkeinoelämän keskusliiton EK:n toimitusjohtaja Jyri Häkämies.

– Aaltoa perustettaessa valtiovalta ja elinkeinoelämä sopivat yliopiston rahoituksesta, ja elinkeinoelämä kokosi hankkeeseen 200 miljoonaa euroa. Jos valtiovalta yhä jatkaa oman rahoitusosuutensa supistamista, se vaarantaa tämän Suomelle tärkeän hankkeen tulevaisuuden. Siihen ei ole varaa.

Tämä on aivan legitiimi mielipide, ei siinä mitään. Metkaksi sen tekee kuitenkin se, että Aallon lisärahoituksen purusta sovittiin jo edellisen porvarihallituksen aikana. Valtiontalouden kehyspäätöksessä 2009-2012 todetaan, että Aalto-yliopiston ylimääräinen rahoitus puretaan vuoteen 2020 mennessä ja se aloitetaan vuonna 2015.

Tätä päätöstä on ollut tekemässä myös valtioneuvoston jäsen Jyri Häkämies. Joka nyt siis vaatii tiukkaan sävyyn oman päätöksensä perumista syyttäen siitä SDP:tä ja valtionvarainministeri Rinnettä.

Ainahan sitä politikoida saa, mutta ei nyt pitäisi sentään ihan näin härski olla. Toki vaihtoehtona on se, ettei muista mitä on tullut itse aikoinaan päättäneeksi. Tosin en tiedä kumpi nyt sitten lopulta on yhteiskunnan kannalta huonompi.

Advertisement

Yliopistojen rahoitus ei heikkene

Budjetin ympärillä kihisee, ja erityisesti koulutuspolitiikan. Luvut jäävät helposti elämään omaa elämäänsä ja niiden taakse on aina syytä kurkistaa ennen kuin vetää kovinkaan suuria johtopäätöksiä. Tästä on kyse, kun Kokoomuksen Verkkouutiset uutisoivat ”Rinteen budjetin leikkaavan eniten yliopistoilta ja tutkimuksesta”. Juttu antaa harhaanjohtavan käsityksen yliopistojen rahoitustilanteesta vuonna 2015. Artikkelissa on käsitelty säästöjä unohtaen samanaikaisesti tehtävät määrärahalisäykset ja toimet yliopistojen perusrahoituksen vahvistamiseksi.

Opetus- ja kulttuuriministeriö teki toukokuussa talousarvioehdotuksensa vuodelle 2015, johon saatiin elokuun alussa valtiovarainministeriön kanta. Valtiovarainministeriön kantaan sisältyy eri hallinnonaloille uudelleenkohdentamissäästöjä, joista yliopistoille ja tieteelle on kohdennettu mainittu 6 miljoonaa euroa. Opetusministeri Kiuru ehdottaa näistä säästöistä luopumista, sillä koulutukseen tehtävät leikkaukset eivät ole parhaita säästökohteita. Erityisesti Verkkouutisten laskujen maksaja Kokoomus on vaatinut voimakkaita toimia julkisen talouden menojen vähentämiseksi.

Vaikka olisikin mukavaa, että korkeakoululaitosta voitaisiin kehittää jatkuvasti lisääntyvän rahoituksen vallitessa – eikä näin ikävä kyllä ole, ei yliopistojen ensi vuodelle hahmoteltu rahoitustilanne ei ole kokonaisuutena tarkastellen laisinkaan niin huono kuin Verkkouutisten artikkelista voisi päätellä. Hallitusohjelman mukaisen kertaluonteisen 10 miljoonan euron lisäksi yliopistojen rahoitukseen on tulossa 22,3 miljoonan euron määrärahalisäys täysimääräisen kustannustason huomioon ottamisen perusteella. Tämä selittyy sillä, että Antti Rinteen VM on hyväksynyt osaksi omaa esitystään OKMn esityksen indeksileikkausten perumisesta.

Yliopistojen kesken kohdennettava rahoitus on säästöistä huolimatta itse asiassa lisääntymässä kuluvasta vuodesta. Tämä selittyy pitkälti sillä, että Aalto-yliopistolle kohdennettua lisärahoitusta ollaan aiempien linjausten mukaisesti asteittain purkamassa. Molempien ministeriöiden esityksissä Aalto-yliopiston lisärahoituksesta ollaan siirtämässä 21,5 miljoonaa euroa osaksi yliopistojen perusrahoitusta. Näin Aalto-yliopiston lisärahoituksen taso olisi vuonna 2015 48,5 miljoonaa euroa aiemman 70 miljoonan euron sijaan.

Siis: päinvastoin kuin Verkkouutisten artikkelissa väitetään, yliopistojen rahoitus ei ole vähentymässä kuluvasta vuodesta 24 miljoonalla eurolla, vaan lisääntyy 8 miljoonalla eurolla. Yliopistojen perusrahoitus tulee lisääntymään kuluvasta vuodesta kaikilla yliopistoilla Aalto-yliopistoa lukuun ottamatta edellyttäen, että toiminnan tuloksellisuudessa ei ole tapahtunut heikentymistä suhteessa muihin yliopistoihin.

 

Kokoomus ja ”verovarojen tuhlaus”

Budjettineuvotteluiden alusaikaa on leimannut ajoittain jopa harvinaisen raivokkaaksi yltynyt hallituspuolueiden keskinäinen vääntö vanhuspalvelulaista. Huomion on varastanut yksi lain yksityiskohta, sitova henkilöstömitoitus, jolla tulisi toteutuessaan olemaan merkittäviä kustannusvaikutuksia. Asian erityisyys näkyy siinä, että Kokoomus on jopa puheenjohtajansa, pääministeri Kataisen, suulla ilmoittanut vastustavansa mitoitusta. Tähän asti Katainen on pysynyt kaukana hallituksen sisäisistä väännöistä ja korostanut nimenomaan rooliaan koossapitävänä johtajana.

Kataisen takki, jos nyt ei kääntynyt niin ainakin koki uudelleensovituksen, sillä aiemmin hän oli pitänyt sitovaa mitoitusta ”mahdollisena”. Osa Kokoomuksen edustajista on kuitenkin vastustanut muiden hallituspuolueiden kannattamaa mitoitusta määrätietoisesti. Toistaiseksi kovimman laidallisen ampui Kokoomuksen nouseva tähti, kansanedustaja Lasse Männistö, joka  syytti SDP:tä ”valtion varojen tuhlaamisesta” ja piti mitoituksen vaatimista ”kuntavaalikiimana”.

Mitä tulee itse vanhuspalvelulakiin, niin selvää on, ettei mitoitus yksin ratkaise ongelmia. Kukaan ei myöskään ole niin väittänytkään. Samalla kaikki lienevät samaa mieltä siitä, että hoitajien määrää on lisättävä, niin kotihoidossa kuin laitoshoidossa. Tämä on tarpeen, jotta kotona asumista voidaan tukea mahdollisimman pitkälle, ja ettei kenenkään tarvitsisi pelätä laitoshoitoon joutumista. Vanhustenhuollon epäkohdat erityisesti riittämättömän henkilöstön osalta ovat olleet tiedossa jo kauan ja niiden korjaamista on pidettävä suomalaisen hyvinvointivaltion keskeisimpänä tulevaisuuden haasteena, yhdessä terveyspalveluiden vahvistamisen kanssa. Myös tästä vallitsee jos nyt ei täydellinen, niin verrattain laaja konsensus yli puoluerajojen.

Ymmärrän, että mitoituksen tarkoituksellisuudesta voidaan olla eri mieltä, vaikka itse sitä kannatankin. Mutta se, johon tulisi kiinnittää huomiota, on Kokoomuksen nuorten toivojen, ja koko puolueenkin, käsitys asioiden tärkeysjärjestyksestä sekä siitä, miten yhteiskuntaa heidän mielestään tulisi kehittää.

Männistön mukaan:

Sidottu henkilöstömitoitus maksaisi kunnille ja valtiolle arvioijatahosta riippuen ensi vuonna 145-525 miljoonaa euroa. Hintalappu kuitenkin nousee vuosi vuodelta vanhusten määrän lisääntyessä ja tarkoittaa tulevien vuosikymmenten aikana kymmeniä miljardeja euroja.

Suomella ei ole sidottuun henkilöstömitoitukseen varaa.

Helsingin Sanomien mukaan lisäsumma olisi 290 miljoonaa euroa vuodessa, kun mukaan lasketaan kunnat.

Summa on suuri, ja todennäköisesti tulevaisuudessa kasvava, no question about it. On myös totta, että kuntien kantokyky on kovilla. Mutta vertailun vuoksi on katsottava, mihin kokoomuslaiset itse ovat olleet valmiita sitoutumaan.

Kokoomus, Männistö mukaanlukien, on ollut kannattamassa kotitalousvähennyksen kasvattamista. Vähennyksen kasvatus Kokoomuksen esittämällä tavalla vähentäisi verotuloja arviolta sata miljoonaa euroa. Kyseisen vähennyksen hyödyt kohdentuisivat korostuneesti paremmin ansaitseville, koska he käyttävät vähennystä muita enemmän. Korotusta perustellaan työllisyyssyillä, mutta olisi huomattava, että myös hoitajamitoituksen toteuttaminen lisää työtä.

Kokoomus tuo budjettiriiheen myös toiveita merkittävistä verohelpotuksista vientiteollisuudelle. Myös näiden hintalappu nousee sataan miljoonaan. Huoli teollisuuden kilpailukyvystä rikkidirektiivin aiheuttamien kustannusten vuoksi on toki aiheellinen. Samalla poliittisen historiankirjoituksen näkökulmasta on oleellista huomata, että kyseiset kustannukset, joita nyt miljoonien verotuilla esitetään katettavaksi, syntyivät porvarihallituksen vahtivuorolla.

Kokoomus on myös profiloitunut vastustamaan veronkorotuksia, joilla paljon puhuttua vajetta voitaisiin pyrkiä kaventamaan -tai rahoittamaan lisäinvestointeja. Tuore varapuheenjohtaja Sankelo on vastustanut transaktioveron säätämistä, eduskuntaryhmän puheenjohtaja Vapaavuori puolestaan epäili solidaarisuusveron säätämistä pitäen sitä merkityksettömänä. Hiljattain hän puhui myös ”tuloeroista terveen yhteiskunnan merkkinä”.

Merkittävimpänä viimeaikaisena kokoomuslaisena avauksena on kuitenkin pidettävä puoluekokouksen hyväksymää päätöstä yritysten yhteisöveron poistamisesta kokonaan. Vuoden 2013 talousarvion lukuihin perustuen tämä toimenpide maksaisi valtiolle arviolta 3,2 miljardia euroa. Kunnat ja seurakunnat menettäisivät n. 1,5 miljardia euroa. Usko dynaamisiin vaikutuksiin saa olla melko kova, mikäli kuvittelee kyseisten summien palautuvan valtion ja kuntien kassoihin.

Summa summarum: Kokoomuksessa on toiveita vähentää valtion tuloja miljardeilla keventämällä ennen kaikkea yritysten ja suurituloisimpien suomalaisten verotaakkaa. Samalla he eivät ole valmiita sitomaan tästä summasta alle kymmenesosaa vanhustenhoidon vahvistamiseen sitovien henkilöstömitoitusten osalta.

Allekirjoittanut katsoo, että tämä kertoo todellisista arvoeroista puolueiden välillä, sekä siitä, että äänelläsi on väliä.

Kehysriihessä huomio työllisyyteen ja tulojen lisäämiseen

Kirjoitus julkaistu Vihreän Langan Ay-jyrä -blogissa 1.3.2012.

Viime päivien talousuutisointi on keskittynyt hallituksen strategiaistuntoon, jolla pohjustetaan tulevan kehysriihen talousratkaisuja. Tavoitteena on ollut löytää haarukkaa talouden sopeuttamistoimien koolle, seikka, josta eri asiantuntijatahot ovat olleet huomattavan erimielisiä. Arviot tarvittavista toimenpiteistä vaihtelevat alle kahdesta miljardista yli viiteen miljardiin.

Keskustelussa on tärkeää erottaa toisistaan lyhyen ja pitkän aikavälin tavoitteet. Budjettitalouden tasapainotus on yksi asia, ja yhteiskunnan pitkän aikavälin taloudellinen kestävyys toinen. Jälkimmäinen vaatii ennen kaikkea tehdyn työn määrän lisäämistä yhteiskunnassa.

Keskustelu tässä asiassa on keskittynyt pääasiassa työssä jo olevien työurien pituuteen. Tätä tarvitaan kipeästi, mutta sen lisäksi pitäisi keskustella huomattavasti aktiivisemmin siitä, miten yli 200 000 työtä vailla olevaa saataisiin työllistettyä ja vajaatyöllisten potentiaali nykyistä täydempään käyttöön. Tämän lisäksi erityisesti onnistunut rohkea kuntauudistus olisi tärkeä resurssien tehokkaamman ja tarkoituksenmukaisemman käytön varmistaja.

Pitkän aikavälin tavoitteiden saavuttaminen on aidosti merkityksellistä ja tärkeää. Ongelmaksi vain koituu, että tarpeettomilla julkisen talouden kiristämistoimenpiteillä, joilla halutaan paikata lyhyen aikavälin vajeita, saatetaan aiheuttaa vaikeuksia varsinaisille tavoitteille.

Maan hallituksen ohjelmaan on rakennettu tiukat kirjaukset velkasuhteen ja alijäämän suuruuden osalta. Sama ohjelma kuitenkin toteaa myös tavoitteenaan, että kasvun on oltava ennusteita nopeampaa, työllisyysasteen vaalikauden lopussa 72 prosenttia ja työttömyys painunut viiteen prosenttiin. Selvää lienee, että mikäli kestävyysvajetta halutaan aidosti hoitaa, ovat sen kannalta jälkimmäiset tavoitteet selkeästi oleellisempia.

Koska suhdannekuva on edelleen heikko, on kasvu- ja työllisyystavoitteet nostettava etusijalle. Talouspolitiikalla pitää pyrkiä tasoittamaan suhdanteita, ei voimistamaan niitä. Tiukka jarrutus valtion menoissa ilman merkittävää yksityiseltä sektorilta tai ulkomailta tulevaa kasvupyrähdystä, jollaista ei ole näköpiirissä, johtaisi mitä todennäköisimmin tilanteeseen, jossa kotimainen taloudellinen toimeliaisuus edelleen vähenisi, työttömyys kasvaisi ja sosiaalimenot tätä myötä paisuisivat. Seurauksena olisi taantuman syventäminen omin päätösperäisin toimin.

Edellä mainitusta riskistä, oman haudan kaivuusta ovat viime aikoina varoitelleet useat tahot. Suomalaista taipumusta myötäsykliseen talouspolitiikkaan on kotimaassa viime päivinä ihmetellyt muun muassa Osmo Soininvaara. Kansainvälisesti vyönkiristyksen vaaroista ovat puhuneet niin IMF, OECD kuin jopa epäjumalan asemaan nostettu luottoluokittaja Standard & Poor’s. Luottoluokittajan näkemyksen mukaan uudistukset, jotka perustuvat vain säästöihin, ovat luonteeltaan ”self-defeating”.

Sopeutustoimia tulee toki tehdä, kunhan ne sekä säästöjen että veronkorotusten osalta suunnataan kohteisiin jotka eivät heikennä työllistävän kulutuksen mahdollisuuksia. Veronkiristysten suhteen se tarkoittaa niiden suuntaamista ennen kaikkea pääomatuloihin tai suuriin varallisuuksiin muun muassa kiinteistöissä.

Paljon porua aiheuttanut suuriin palkkatuloihin suunnattu määräaikainen solidaarisuusverokin toisi kassaan arvioiden mukaan noin 50 miljoonaa euroa. Tämäkin tippa kannattanee valuttaa lasiin, koska se on a) rahaa sekin ja b) poissa ei-välttämättömästä kulutuksesta, joka merkittävällä todennäköisyydellä ei hyödytä kotimaista työllisyyttä.

Huomattavan paljon tärkeämpää kuitenkin kuin tämän sekunnin sopeutus on varmistua rakenteellisten uudistusten onnistumisesta ja läpiviennistä, pitää huolta Suomen tärkeimmästä kasvupotentiaalista eli osaavista työntekijöistä sekä pitää elinkeinoelämän rattaat käynnissä yli vaikean ajan. Tässä työmarkkinakeskusjärjestöt ovat merkittävässä roolissa – ja myös etsivät toimivia ratkaisuja.

Paitsi säästöjä ja verotuloja, myös uusia tulonlähteitä pitää pohtia rohkeasti. Tässä yhteydessä katse tulee kääntää – valtion omistusten myymisen sijasta niiden lisäämiseen.

Erään mielenkiintoisen esimerkin merkittävistä mahdollisuuksista tarjoaa Ruotsi, jonka valtiollinen kaivosyhtiö LKAB jauhaa rahaa yhteiseen kassaan. Voisivatko myös Suomen Lapin malmivarat tarjota särvintä ulkomaisten kaivosyhtiöiden omistajien lisäksi entistä enemmän myös kotimaisille veronmaksajille? Toivottavasti.