Maahantulolle tarvitaan säännöt – myös liberaalissa ja avoimessa maailmassa

Debattiartikkeli Vasemmistofoorumin Peruste -julkaisussa 1/2014. Koko debatti täällä. 

Työperäisestä maahanmuutosta, osana laajempaa maahanmuuttopolitiikkaa, on keskusteltu paljon erityisesti poliittisen vasemmiston ja ammattiyhdistysliikkeen piirissä. Konkreettisin debatin aihe on ollut kysymys työvoiman saatavuusharkinnan olemassaolosta, mutta asia itsessään on huomattavasti laajempi ja liittyy ennen kaikkea hyvinvointivaltion rajojensa sisällä tarjoamien oikeuksien sekä ihmisten vapaan liikkuvuuden väliseen suhteeseen.

Maahanmuuttopolitiikan osalta poliittiset rintamalinjat ovat liikkuneet mielenkiintoisesti sekä luoneet konsensusta sellaisten voimien välillä, joilla ei perinteisesti ole ollut mitään tekemistä keskenään. Toisaalta mahdollisimman vapaata liikkuvuutta ovat ajaneet työnantajien edustajat yhdessä pienen mutta äänekkään markkinalibertaristisen oikeiston ja toisaalta punavihreän, instituutiokriittisen vasemmiston aktiivien kanssa. Poliittisen kentän äärilaitojen väliin jäävät maltillisemmat poliittiset voimat, mukaan lukien ay-liike, joiden lisäksi lupajärjestelmän olemassaoloa puoltavat maahanmuuttoon yleisesti kriittisesti suhtautuvat tahot.

Maahantulon sääntely, tavalla tai toisella, on osa kaikkien maailman maiden lainsäädäntöä, kyse ei siis ole asiasta, johon voi suhtautua joko kielteisesti tai myönteisesti, vaan kyse on sääntöjen tarkoituksenmukaisuudesta ja niiden käytännön soveltamisesta. Tästä lähtökohdasta käsin tarkastelisin myös saatavuusharkintaa. Ensinnäkin on katsottava työllisyyspolitiikan kokonaisuutta. Suomen nopeasti kasvaneen maahanmuuttajaväestön keskuudessa vallitsee kolminkertainen työttömyys kantaväestöön verrattuna sekä merkittävää vajaatyöllisyyttä ja näiden aiheuttamia toimeentulovaikeuksia. Ongelmat ovat yleisiä myös niiden maahanmuuttajien kohdalla, jotka on nimenomaisesti rekrytoitu Suomeen täyttämään työvoimatarvetta vaikkapa siivous- tai majoitus- ja ravitsemusalalla.

Siivousala tarjoaakin erityisen hyvän esimerkin alasta, jossa oikeuksistaan tietämättömän ulkomaalaisen työvoiman hyväksikäyttö rehottaa. Samaan aikaan, kun alan työnantajat vaativat saatavuusharkinnasta luopumista ja työntekijöiden maahantuonnin merkittävää helpottamista, heidän olemassaolevat, usein maahanmuuttajataustaiset työntekijänsä eivät saa täysiä työpäiviä tai ihmisarvoista palkkaa. Jos työvoimapula on todellista, mikseivät jo olemassaolevat ihmiset saa sellaisia työsuhteita joista saadulla palkalla voi elää? Todellista työvoimapulaa tuskin on olemassa niin kauan kuin näitä ongelmia esiintyy laajalti.

Saatavuusharkinnassa on kyse ihmisten suojelusta. Ihmisten oikeuksista huolehtimista ei voi jättää siihen hetkeen kun he ovat saaneet tulleet maahan. Muuten ajaudumme hyvin nopeasti tilanteeseen jossa työnantajat rekrytoivat maahan joustavaa kertakäyttötyövoimaa, eivät panosta heidän kouluttamiseensa tai sitouttamiseensa koska uutta väkeä on aina tulossa, ja sysäävät vastuun näiden ihmisten toimeentulosta ja integroitumisesta julkisen sektorin vastuulle. Seurauksena olisi pahimmillaan vähäosaisten kilpailu vähenevistä resursseista, työmarkkinoiden entistä pahempi segregaatio ja kurjistuminen.

Työvoiman saatavuusharkinta ei ole ongelmaton järjestelmä. Puutteita on valvonnan resursseissa, tilastoissa ja alueellisten työlupalinjausten perusteet voivat pahimmillaan roikkua ilmassa. Myös alat ovat erilaisia, tilanne näyttäytyy hyvin erilaisena vähän koulutusta vaativilla aloilla kuin korkeamman osaamisen tehtävien osalta. Silti kyseessä on työkalu jonka avulla voidaan suojella niiden ihmisten, hyvin usein ulkomaalaisten, oikeuksia jotka ovat jo maassa, sekä myös niiden ihmisten osalta jotka ovat rekrytoitumassa Suomeen. Hyväksi esimerkiksi käy SAK:n esittämä, ja hyväksytyksi tullut ajatus siitä, että Uudenmaan alueelle kolmansista maista tuleville kokeille ja siivoojille edellytetään toistaiseksi voimassa olevaa työsuhdetta ja kokoaikaista työtä. Ja vaikka saatavuusharkinnasta luovuttaisiin, on selvää että maahanmuutto ja työnteko alueella tarvitsee tiettyjä sääntöjä ja perusteita.

Ay-liike ja erityisesti vapaata liikkuvuutta painottavat poliittiset voimat ovat olleet yksimielisiä siitä, että työvoiman hyväksikäytöstä koituvia rangaistuksia tulee kiristää, valvontaa parantaa ja harmaata taloutta torjua. Näiden osalta voidaan etsiä suuntia tulevaan. Alipalkkauksen kriminalisointi olisi sekin selkeä edistysaskel. Samaten tärkeää on maahanmuuttajien integroiminen ammattiliittojen jäseniksi ja aktiiveiksi. On muistettava, että ammattiliitot ovat jäsentensä edunvalvontajärjestöjä ja niiden voima ja merkitys perustuvat kollektiivisuuteen ja joukkovoimaan. Sen vuoksi on tärkeää että maahanmuuttajataustaisten ihmisten ääni kuuluu riittävästi näissä järjestöissä, eivätkä keskustelua omi sinällään hyvää tarkoittavat, mutta jakaantuneiden työmarkkinoiden todellisista ongelmista usein tietämättömät tai jopa välinpitämättömät kantaväestön edustajat.

Advertisement

Ely-keskus työnantajan sätkynukkena

julkaistu Vihreän Langan Ay-jyrä -blogissa 20.11.2012.

Ely-keskukset ja edellisen hallituksen aikana läpi runnottu aluehallintouudistus ovat Talvivaaran katastrofin myötä nousseet keskusteluun. Ympäristöhallinnon alasajon murheelliset seuraukset näkyvät nyt paitsi kainuulaisessa luonnossa, myös suomalaisen elinkeinoelämän kehityksessä. Talvivaaran tapauksella tulee mitä todennäköisimmin olemaan vahingollista vaikutusta koko kaivoselinkeinolle. Vähintään kyseessä on alueella, ja koko kansantaloudessa kipeästi tarvittavien investointien viivästymisestä, myös hankalasti paikattavasta imagovahingosta.

Kainuun Ely-keskus ei ole kuitenkaan ainoa taho, joka on viime aikoina tehnyt kyseenalaisia päätöksiä. Uudellamaalla paikallinen vastaava viranomainen katsoi aiheelliseksi kävellä omine lupineen niin hallitusohjelman kuin keskeneräisten selvitysten ja omien asiantuntijoidensa yli, ja määritellä siivousalan vaikeutuneen työvoiman saatavuuden alaksi. Käytännössä tämän voidaan katsoa tarkoittavan saatavuusharkinnasta luopumista siivoojien osalta. Tämä aikaansai kiukkuisen reaktion työmarkkinajärjestöjen suunnasta.

Työvoiman saatavuusharkintaa sovelletaan EU/ETA-maiden ulkopuolisiin työntekijöihin aloilla, joilla Suomessa vallitsee merkittävää työttömyyttä. Kyseessä on menettely, jonka puitteissa työnantajan on kyettävä osoittamaan, ettei se saa toiminta-alueeltaan soveltuvaa työvoimaa ja jonka vuoksi työlupa voidaan myöntää EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevalle työntekijälle. Harkinnan tarkoituksena on turvata jo maassa olevan, työttömän tai vajaatyöllistetyn työvoiman asemaa sekä ehkäistä TES-rikkomuksia.

Saatavuusharkinnasta käytiin kiivastakin keskustelua eduskuntavaalien alla, vaikka sen merkitys on rajallinen. Merkittävä osa aloista on jo tällä hetkellä vapautettu saatavuusharkinnasta, toisin sanoen rekrytointi niille on täysin vapaata – myös EU:n ulkopuolisista maista. Ulkomaisen työvoiman määrä on kasvanut Suomessa merkittävästi viime vuosina, siitä huolimatta että saatavuusharkinta on voimassa. Toisin sanoen se ei estä työperäistä maahanmuuttoa kuten sen vastustajat usein väittävät sen tekevän.

Mutta miksi siivousalan määritelmän muutos aiheutti kritiikkiä? Ensinnäkin sen vuoksi, ettei siivousalalla vallitse työvoimapulaa. TEM:in Toimiala Onlinen mukaan syyskuussa 2012 Uudellamaalla oli yksin laitossiivoojia työttömänä 889 henkilön verran. Avoimia työpaikkoja samana aikana oli 306. Tämä siitä huolimatta, että osa muualla maassa tarjolla olevista työpaikoista ilmoitetaan nimenomaan Uudellamaalla.

Toinen syy on siivoojien työmarkkina-asema. Aloittelevan siivoojan, joka on ollut riittävän onnekas saadakseen täydet työtunnit, palkka on hieman yli 1400 euroa kuussa. Brutto. Samalla työsuhteet ovat usein epävarmoja, kohteita paljon ja mitoitukset, toisin sanoen normit sille minkä aikaa yhtä kohdetta saa kerrallaan siivota ovat tuottavuusvaatimusten myötä vedetty erittäin kireälle. Edellä mainituista syistä alan työntekijävaihtuvuus on suuri. Ovi käy, kun ihmiset hakeutuvat tehtäviin, joissa työntekijöitä arvostetaan siivousalan yrityksiä enemmän.

Työnantajat voisivat ratkoa ongelmaa tarjoamalla turvallisempia ja paremmin palkattuja työsuhteita, jotka houkuttelisivat ihmisiä töihin. Esimerkiksi niille maahanmuuttajataustaisille siivoojille, jotka ovat joutuneet mm. käännytysten kohteeksi, koska heidän ansiotasonsa jää jälkeen tasosta jota pidetään työluvan jatkamisen perusteena. Eli mikäli työvoimapula on niin kova kuin annetaan ymmärtää, miksi jo maassa olevaa, siivousalan työtä tekevää henkilöstöä ei palkata tekemään lisää töitä, kun halua ja mahdollisuuksia olisi?

Vastaus on ikävä ja kylmä. Siivousalan yritykset eivät halua maksaa lisää työntekijöilleen, vaan mieluummin hankkia rajojen ulkopuolelta oikeuksistaan tietämätöntä työvoimaa, joille voidaan maksaa alipalkkaa tai joita voidaan roikottaa kohtuuttomilla sopimuksilla ja paiskoa miten lystää. Kun ulkomaalaisen työntekijän lupa-aika päättyy, tai oikeudet alkavat kiinnostaa, eivät firmat kanna hänestä vastuuta vaan seuraavat katseellaan duunarin kippaamista ulos maasta vetäen samalla toisella kädellä uusia kertakäyttötyöntekijöitä tilalle.

Punavihreistä piireistä kuuluu välillä ääniä, jotka syyttävät saatavuusharkintaa paperittomuuden ja siten ulkomaalaisen työvoiman prekaarisen aseman aiheuttajaksi. Näitä vapaan liikkuvuuden nimissä liikkuvilta on kuitenkin voitava kysyä eivätkö he pidä ongelmallisena sitä, että heidän utopiansa hintana työtä tekeviä ihmisiä käytettäisiin entistäkin enemmän hyväksi? Kun ihmiskaupankaltaiset työolosuhteet ovat ongelmana jo nyt, miten oletetaan että ne vähenisivät saatavuusharkinnasta luopumisen myötä? Ja on myös voitava kysyä missä kulkee vastuun raja? Olisiko oikein ja kohtuullista, että työnantajat saisivat luvan kanssa kipata vastuun petkuttamansa ihmisen toimeentulosta yhteiskunnalle?

Masentavista koko kuviossa on alueellisen viranomaisen itsepäinen ja vaikeasti ymmärrettävä halu toimia sekä tilastoja että päätöksentekijöiden yhdessä sopimaa linjausta vastaan. Uudenmaan Ely-keskuksen linjaus tullee tarkoittamaan edelleen lisääntyviä työvoiman hyväksikäyttötapauksia sekä pitkittyviä vaikeuksia työehtojen parantamisyrityksissä.

Saatavuusharkinnan nakertaminen altistaa työperäiselle ihmiskaupalle

Artikkeli julkaistu Ajatuspaja Laitoksen kotisivuilla 20.3.2012.

Suomalaisen maahanmuuttopolitiikan linjaukset nousivat aktiivisesti keskusteluun erityisesti viime eduskuntavaalien alla. Eräät tärkeät poliittiset linjaukset jäivät kuitenkin Hommafoorumilla esitettävien ja perussuomalaisten ehdokkaiden avoimen rasististen näkemysten varjoon. Yksi niistä koski työvoiman saatavuusharkintaa.

Saatavuusharkinta koskee EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevia työntekijöitä, jotka tarvitsevat Suomessa työskentelyyn työntekijän oleskeluluvan. Tässä sovelletaan ala- ja aluekohtaista tarveharkintaa. Jotta lupa voidaan alueellisen työ- ja elinkeinotoimiston toimesta myöntää, on otettava huomioon työnantajien ja ulkomaalaisten työntekijöiden oikeusturva sekä suomalaisilla työmarkkinoilla jo olevan työvoiman mahdollisuus työllistyä. Toisin sanoen on selvitettävä, ettei alueella jo ole työvoimaa, jolle avointa paikkaa voitaisiin tarjota. Osa ammateista on kuitenkin jo tällä hetkellä aluekohtaisesti vapautettu harkinnasta, toisin sanoen kuuluvat ns. a-kategoriaan joiden osalta lupa voidaan myöntää ilman selvitystä.

Hallitusneuvotteluissa saatavuusharkinnan täysimääräistä purkamista ajoi työnantajajärjestöjen tukemana erityisesti Kokoomus, saaden taustatukea myös vihreistä. Purkamista taas vastusti erityisesti SDP, tukenaan ammattiyhdistysliike. Motiivina saatavuusharkinnan säilyttämiselle oli pelko jo tällä hetkellä Suomessa liian yleisen työehtojen polkemisen ja ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön räjähtäminen käsiin. Kun valvontaresurssit ovat liian vähäiset estämään jopa ihmiskaupalta muistuttavia työehtoja jo nykyään, pelättiin sääntelyn purkamisen entisestään vain pahentavan ongelmia.

Neuvotteluissa päädyttiin lopulta kompromissiin, jonka puitteissa saatavuusharkinta säilytetään ja seurataan Ruotsin kokemuksia, jossa harkinnasta oli aiemmin luovuttu. Tämän linjauksen jälkeen on kuitenkin kulisseissa alkanut tapahtua kummia.

Keskiöön on noussut Uudenmaan alue sekä siivousala. Työnantajien edustajat ovat nostaneet alueellisissa neuvotteluissa esiin tarpeen vapauttaa siivousalan työntekijät saatavuusharkinnan piiristä, perusteenaan alaa koskeva työvoimapula. Tämä siitä huolimatta, että maassa on tällä TEM:n Toimiala Onlinen tilastojen mukaan hetkellä yli 5000 työtöntä siivousalan työntekijää, heistä Uudenmaan alueella yli 1000. Koko maassa vapaana olevia alan työpaikkoja, kesätyöpaikat mukaan lukien, on vain hieman yli tuhat.

Huolimatta palkansaajajärjestöjen vastustuksesta, hallitusohjelmakirjauksesta sekä tilastoihin perustuvista luvuista, on Uudenmaan ELY-keskuksessa ollut halua siirtää siivoojat pois harkinnan piiristä. Toteutuessaan tämä tarkoittaa paitsi mahdollisuutta rekrytoida vapaasti oikeuksistaan usein tietämätöntä työvoimaa maan rajojen ulkopuolelta, myös koko ohjelmakirjauksen mitätöintiä. Mikäli siivoojat voidaan vapauttaa harkinnasta alan korkeasta työttömyydestä huolimatta, mitä perusteita olisi ylläpitää harkintaa muiden ammattiryhmien kohdalla?

Onkin aidosti kysyttävä mikä on työnantajien aito motiivi ajaa saatavuusharkintaa alas? Syy löytynee halusta välttyä työolojen ja -ehtojen parantamiselta. Merkittävä osa siivousalalta tarjotuista työpaikoista on määrä- ja osa-aikaisia. Näihin on vaikea saada sitoutunutta työvoimaa. Ulkomailta värvätyt työntekijät eivät kuitenkaan useinkaan ole tästä seikasta tietoisia. Tämä tekee heidät alttiiksi hyväksikäytölle.

Esimerkkejä hyväksikäytöstä on jo nyt paljon, aina suoranaisia ihmiskauppaepäilyjä myöten. Vantaan TE-toimiston edustajan arvion mukaan peräti 40% kaikista alueen siivousalan oleskelulupien jatkoluvista joudutaan epäämään sillä perusteella, ettei ulkomaalaisen työntekijän toimeentuloedellytys täyty. Syynä tähän on usein alipalkkaus tai vähäinen työtuntimäärä. Mikäli työvoimasta on pulaa, miksi näille ihmisille ei taata täysiä tunteja?

Ratkaisuksi osaajapulaan voitaisiin siis tarjota kunnollisten työsuhteiden tarjoamista, mikä auttaisi myös jo maassa olevia, usein vajaatyöllisyydestä kärsiviä maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä. Tämä ei ole kuitenkaan työnantajille kelvannut vaikka kiinteistöpalvelualan suurtoimijat ovat taloudellisesti erittäin kannattavia yrityksiä.

On myös syytä palata paljon puhuttuihin Ruotsin kokemuksiin. Ruotsissa saatavuusharkinnan poisto johti merkittäviin ongelmiin. Vuoden 2012 alusta alkaen Ruotsin maahanmuuttovirasto onkin aloittanut uudelleen perusteiden tiukentamisen, joka koskee useita aloja.

Työnantajien tavoitteet on helppo ymmärtää bisneksen näkökulmasta. On kuitenkin tärkeää, että yhdessä sovituista periaatteista pidetään kiinni, kunnioitetaan demokraattisesti tehtyjä päätöksiä ja huolehditaan samaan aikaan työntekijöiden oikeusturvasta sekä riittävästä valvonnasta.

Työvoimaa tarpeen mukaan

Kirjoitus julkaistu Vihreän Langan Ay-jyrä -blogissa 30.1.2012.

Suomessa on työhön tulevien ulkomaalaisten osalta olemassa kaksi ryhmää. EU/ETA-alueelta tulevat ulkomaiden kansalaiset, joilla on rajoittamaton työskentelyoikeus Suomessa, sekä näiden maiden ulkopuolisten valtioiden kansalaiset, jotka tarvitsevat Suomessa työskentelyyn työntekijän oleskeluluvan. Näihin henkilöihin sovelletaan ns. työvoiman saatavuusharkintaa. Jotta ulkomailta tuleva työntekijä voidaan palkata, on ensin selvitettävä onko suomalaisilla työmarkkinoilla jo olemassa olevaa työvoimaa, joka voisi tulla kyseeseen työpaikkoja täytettäessä.

Suhtautuminen saatavuusharkintaan jakoi puolueita ja etujärjestöjä voimakkaasti vaalien alla. Poistamista vaativat ennen kaikkea työnantajajärjestöt, Kokoomus ja vihreät, nykytilanteen puolella olivat puolueista selkeimmin SDP ja Vasemmistoliitto sekä ammattijärjestöt. Harkintaa kannattaneet tahot lähtivät ajattelussaan siitä, että maassa on jo tällä hetkellä paljon työtöntä tai vajaatyöllistettyä työvoimaa, niin täällä syntyneitä kuin muualta muuttaneita joiden työllistämisen tulisi olla ensisijainen lähtökohta, jonka lisäksi ulkomaisen työvoiman valvonnan taso on riittämätön. Harmaa talous rehottaa rakennuksilla, ravintoloissa ja koko yhteiskunnassa ja usein hyväksikäytön uhriksi joutuu oikeuksistaan tietämätön maahanmuuttaja.

On totta, ettei työn määrä ole yhteiskunnassa vakio ja maahan muuttavat ihmiset luovat myös uutta työtä. Samalla on kuitenkin havaittava, ettei saatavuusharkinta nytkään rajoita mm. monien asiantuntijoiden tai muiden osaajien, joita usein käytetään esimerkkinä poistamisen tarpeesta, rekrytointia ulkomailta. Samalla tiedämme jopa tämän ryhmän osalta, miten vaikeaa monen jo Suomessa asuvan korkeasti koulutetun ulkomaalaisen on saada osaamistaan vastaavaa työtä.

Hallitusneuvotteluissa saavutettiin yhteisymmärrys siitä, ettei saatavuusharkinnasta luopuminen ole tällä hetkellä ajankohtaista. Samalla päätettiin seurata Ruotsin kokemuksia, jossa harkinnasta luovuttiin. Sittemmin Ruotsi on kiristämässä uudelleen käytäntöjään, koska työvoiman väärinkäytösten määrä lisääntyi merkittävästi useilla aloilla.

Sittemmin työnantaja on alkanut viime aikoina viritellä uudelleen keskustelua saatavuusharkinnan poistamisesta. Tämä siitä huolimatta, että asiasta on selkeästi sovittu. Erityisenä kohteena ovat olleet siivoustyöntekijät, joiden osalta erityisesti Uudenmaan alue on noussut esiin. Perusteena on käytetty työvoimapulaa sekä suomalaisen työvoiman saatavuuden vähäisyyttä. Tällä perusteella on etsitty, ja myös saatu, virkamiesymmärrystä asialle.

Valitettavasti faktat eivät kuitenkaan tue harkinnan poistoa. Työttömiä siivoojia on maassamme tällä hetkellä lähes 5000, joista erityisellä ”ongelma-alueella” eli Uudellamaalla yli 1000. Avoimia työpaikkoja on tarjolla vain joka viidennelle. Tätä taustaa vasten väite työvoimapulasta tuntuu erikoiselta.

Mikäli ko. alalla on rekrytointiongelmia, tulisi katse kiinnittää, ulkomailta rekrytoitavien henkilöiden sijasta työn palkkaukseen ja työskentelyolosuhteisiin. Jatkuvat kilpailutukset, työsuhteiden pätkiminen sekä heikko palkkataso voivat karkottaa osaajia alalta. Voidaan myös kysyä mistä kertoo se, että työhön tulleilta ulkomaalaisilta on jopa jouduttu epäämään työlupien jatko sen vuoksi, ettei palkka riitä Suomessa elämiseen? Tämä siitä huolimatta, että suuret siivousfirmat tahkoavat kymmenien miljoonien voittoja.

Edellä mainitut faktat huomioiden onkin oletettavaa, ettei työnantajien harkinnasta luopumisvaatimusten taustalla ole kyse aidosta elinkeinopoliittisesta intressistä, vaan tavasta kiertää siivoojien ja heidän edustajiensa oikeutettuja vaatimuksia paremmista palkoista ja työoloista. Avaamalla harkintaa voidaan ulkomailta houkutella työvoimaa, joka syystä tai toisesta suostuu alipalkattuihin työsuhteisiin huonoissa oloissa. Tämänkaltaisessa toiminnassa on kyse lähinnä ihmisten heikon aseman hyväksikäytöstä.

Saatavuusharkinnan tavoitteena on suojella epäoikeudenmukaisuudelta sekä maassa jo olevia, että maahan muuttavia työntekijöitä niillä aloilla, joiden vaivana ei ole työvoimapula. Tämän vuoksi se puolustaa paikkaansa myös tulevaisuudessa.

Vihan veljet vastuuta paossa

Kolumni Uutispäivä Demarissa 8.8.2011.

Norjan jarkyttava terrori-isku jaa mieleen pitkaksi aikaa. Suomessakin koettujen  joukkomurhien vuoksi teko ei niinkaan kauhistuttanut siksi, etta se tapahtui  varakkaassa ja verrattain vakaassa lansimaassa, vaan siksi, etta se oli mita  suurimmassa maarin poliittinen, tapahtui nousevan uusfasismin motivoimana ja  kohdistui kilpailevaan poliittiseen ideologiaan ja sen nuoriin kannattajiin.

Maahanmuuttokriitikoiden reaktio tapahtuneeseen oli odotettu. Tapausta  selitettiin pois “yksittaistapauksena” eika yhteyksia omaan vastaavaan  ajatteluun haluttu nahda, vaan turvauduttiin jo entuudestaan tuttuun  saivarteluun. Hommaforumin Mestarina palvoma Jussi Halla-aho katsoi, ettei  hanella ole mitaan vastuuta siita kuka hanen kirjoituksiaan lukee, sitaatteja  oli sitapaitsi vahan ja nekin irrallisia ja ettei han ole kiihottanut ketaan  murhatekoihin.

Halla-aho on luonnollisesti oikeassa siina, etta hirmuteot  tehnyt henkilo on henkisesti hairiintynyt ja ettei ketaan hanen siteeraamaansa  ajattelijaa voida pitaa syyllisena murhiin. Vihan viesteilla on kuitenkin  kuulijansa. Halla-aho kumppaneineen on viljellyt vuosia erittain kovaa ja  taitavaa retoriikkaa muslimeja, vasemmistoa ja liberaaleja arvoja kannattavia  ihmisia kohtaan. Tama viesti putoaa hedelmalliseen maahan. Niita luki Anders  Breivik ja sai niista voimaa tehda tekonsa.

Breivik valitsi kohteensa  nimenomaan sosialidemokraateista, koska katsoi heidan vievan Norjaa kohti  monikulttuurista yhteiskuntaa. Olisiko tahan paattelyyn tuonut omalta osaltaan  tukea kansanedustaja Halla-ahon blogissaan julkaisema nakemys, jonka mukaan  vasemmisto haalii maahanmuuttajia pysyakseen vallassa? Halla-ahon kynasta ovat  myos luonnehdinnat pohjoismaisista sosialidemokraateista “alhaisina  matelijoina”. Inhimillisyyden ja ihmisarvon kiistaminen on yksi klassisimpia  keinoja oikeuttaa vakivalta.

Kyse on lopulta siita, etta Halla-aho ja  hengenheimolaiset ovat onnistumassa. He ovat kylvaneet vihan siemenen, joka on  lopulta alkanut itaa. Ja se itaa arvaamattomin seurauksin. Tata sananvapauttaan  he voivat toki kayttaa jatkossakin, mutta nyt on aika sen hiljaisen enemmiston,  joka ei usko Eurabia-salaliittoteorioihin, osoittaa vastarintansa vihan  viljelijoille.

Mikael Jungnerin vaatimusta Jussi Halla-ahon aseman  tarkastelusta voi olla hankala toteuttaa kaytannossa, mutta se toimi hyvana  herattajana. Timo Soinin kysymys siita mita Halla-aho on tehnyt valintapaivansa  ja taman paivan valilla sellaista, joka oikeuttaisi potkut valiokunnan  johtajuudesta on hyva. Siksi pitaakin miettia, miksi muun muassa  sosialidemokraatit kannattivat aariaineksia edustavaa Halla-ahoa valiokunnan  johtoon jo ensimmaisessa vaiheessa? Miksi vihaideologian  nousua on hyssytelty,  miksi sita levittavia tahoja ei ole vaadittu vastuuseen? Ongelma ei, taaskaan,  ole pahojen pahuus, vaan hyvien hiljaisuus.