Harvasta hallituksen koulutuspoliittisesta uudistuksesta on riittänyt keskustelua yhtä paljon kuin oppivelvollisuusiän nostosta. Kyseessä oli rakenneriihessä viime vuoden lopulla tehty päätös, joka nyt viimeisteltiin kehysriihessä ja jonka osalta pyritään jättämään hallituksen esitys lähitulevaisuudessa eduskunnalle. Asiaan on kuitenkin liittynyt paljon niin disinformaatiota kuin periaatteellista vastustusta, jonka vuoksi aihetta koskevia avoimia kysymyksiä lienee syytä valaista perin pohjin.
Kuten hallituksen päätöksessä on todettu, oppivelvollisuuden pidennys tullaan toteuttamaan koko ikäluokkaa koskien. Paitsi että uudistuksen toteutus kaikkia koskien on tarkoituksenmukaista ylipäänsä, syitä löytyy myös muualta. Eräs tärkeä syy siihen, että uudistus toteutetaan a) kaikkia koskien ja b) maksuttomin oppimateriaalein ensimmäisen vuoden osalta on perustuslaillinen. Vaikka itse perustuslaissa todetaan, että perusopetus on maksutonta ja nythän tapahtuva oppivelvollisuuden pidennys ei peruskoulua koske, on tulkinta esitöiden osalta sekä asiantuntijakuulemisten perusteella selkeä: velvoittavasta koulutuksesta ei voida periä maksuja. Myöskään oppivelvollisuutta ei voisi säätää kuin kaikkia koskien – velvollisuus joka realisoituisi esimerkiksi sillä perusteella jossa joku jättää esimerkiksi hakematta koulutukseen olisi juridisesti ongelmallinen – käytännöstä puhumattakaan. Ei voisi olla niin, että koulut läskiksi lyövä olisi oppivelvollinen ilmaisin materiaalein, kun taas asiansa hyvin hoitanut maksaisi niistä.
Pudokkuuden ehkäisemisen toteutus hoidetaan velvollisuuden pidentämisellä koska se on käytettävissä olevista keinoista tehokkain ja vaikuttavin. Ensinnäkin Suomen oppivelvollisuus on Euroopan lyhimpiä. Tällä hetkellä tuhansia nuoria jää joka vuosi vaille peruskoulun jälkeistä opiskelupaikkaa. Lisäksi moni keskeyttää toisen asteen opintonsa pian niiden aloittamisen jälkeen. Vaikka osa näistä nuorista myöhemmin aloittaa koulutuksen, jää perusasteen varaan huomattavan suuri osa ikäluokasta, tällä hetkellä n. 15%. Kun samaan aikaan tiedetään, että perusasteen varassa olevien työllisyysaste on n. 40% ja työuran odote 15 vuotta lyhyempi kuin korkea-asteen tutkinnon suorittaneilla, on työurien pidentämistavoitteen sekä syrjäytymisen ehkäisyn kannalta tärkeää toimia tehokkaasti pudokkuuden vähentämiseksi.
Kun oppivelvollisuutta on aiemmin pidennetty, on 99% uuden, pidennetyn oppivelvollisuuden piiriin tulleista opiskelijoista suorittanut tämän uuden, pidemmän velvollisuuden. Sen sijaan nykymalli, jossa on panostettu ohjaukseen ja täsmätoimiin ei ole kyennyt merkittäviin parannuksiin. Vaikka paikallisella tasolla monessa kaupungissa on saavutettu merkittäviä edistysaskeleita ja hyviä käytäntöjä pudokkaiden saattamisessa koulujen pariin, ei lopputulos ole ollut populaatiotasolla riittävän hyvä. Perusasteen varaan jäävien osuus koko väestöstä on pysynyt käytännössä samana vuodesta 1985 ja on tällä hetkellä 30-34-vuotiaissa lähes 15% (ja noussut viime vuosina). Siten erityisesti Kokoomuksen esillä pitämät täsmätoimet ovat sinällään tärkeitä ja hyviä mutta eivät ole vastanneet itse ongelmaan. Samaan aikaan on huomattava, että vuoden pidennys oppivelvollisuuteen tuo huomattavasti uusia keinoja puuttua opintojen keskeyttämiseen joka on myös niiden nuorten ongelma jotka eivät koe ongelmia toiselle asteelle siirtymisen suhteen.
Väitteet siitä, että oppivelvollisuuden pidentäminen ”pakottaisi kouluun soveltumattomat kouluun” ei sekään pidä paikkaansa, koska kaikki myös nykyisin käytössä olevat tavat suorittaa opintoja säilyvät (kymppiluokat, ammattistartit, oppisopimukset jne.). Tavoitteena on, että myös työpajoja ja kuntoutusta voitaisiin hyödyntää ongelmaisimpien nuorten osalta. Tästäkin sisältyy osuus hallituksen kehyspäätökseen. Myöskään toisen asteen yhteistyötä ei ole oppivelvollisuuden pidentämisen yhteydessä suunniteltu lisättäväksi vaikka sitä ovat monet (syyttä) pelänneet.
Eniten porua on syntynyt kustannuksista. Uudistukselle sovittiin hallituksen syksyn rakenneriihessä 15 miljoonan euron hintalappu. Lukua on kritisoitu julkisuudessa liian matalaksi ja vedottu mm. Kuntaliiton laskelmiin joiden mukaan kustannus olisi 100M euroa. VM:n asiantuntijat ovat valmistelun aikaisemmassa vaiheessa arvioineet kustannukset hieman yli 20 miljoonaksi ja OKM 15 miljoonaksi – sittemmin valmistelun edetessä arviot ovat tarkentuneet OKM:n luvun suuntaan. Erot arvioissa johtuvat paikkamääräoletuksista. Kuntaliiton arvio lähtee siitä, että jokaiselle nyt putoavalle nuorelle tulee perustaa uusi paikka. OKM ja VM sen sijaan arvioivat, että jo tehdyt päätökset paikoista (ja niille varatut rahat) riittävät joten kustannuksia ei uusista paikoista tule. Volyymin turvaavat paikat ja niiden tarvitsevat resurssit ovat jo tällä hetkellä kehyksissä.
Kustannuksia aiheuttavat myös oppimateriaalit ja mahdolliset matkakorvaukset. Tällä hetkellä arvioidaan, että oppikirjojen ja muiden materiaalien osalta noudatettaisiin samaa käytäntöä kuin perusopetuksessa eli kirjoja kierrätetään keskimäärin 3 kertaa. Kun tämä toiminta on täysin kiistatonta ja toimii hyvin yhdeksännen luokan osalta, on hyvä kysymys mikä siitä tekisi ylivoimaista seuraavan kouluvuoden osalta? Matkakorvaukset maksettaisiin alustavien ajatusten mukaan vain valmentaviin opintoihin osoitettaville oppilaille. Lisäksi kustannuksia alentaa siirtyminen enenevissä määrin digitaalisessa muodossa oleviin aineistoihin. Tämänkaltainen laskenta tuo kulut lähelle 15 miljoonaa.
On sinällään totta, että maksuttomat materiaalit hyödyttävät myös sellaisia nuoria ja perheitä joille kirjojen ja muiden materiaalien osto ei ole ollut minkäänlainen ongelma. Tätä on arvosteltu erityisesti oikeiston suunnasta. Mutta erikoista on, että yhteiskunnan tukien virtaaminen niitä tarvitsemattomille ei ollut vaikkapa oppivelvollisuuden pidennystä aiemmin ahkerasti vastustaneelle Kokoomukselle mikään ongelma hallituksen valitessa lapsilisäleikkausten muotoa. Miksi joillekuille se, että peruspalveluista nauttiminen on maksutonta on ongelma mutta tulonsiirto niitä tarvitsemattomille sen sijaan ei? Ja kun lapsiperheiden asemasta ollaan oltu viime aikoina huolissaan, niin hyvä on muistaa että lapsiksi myös teini-ikäiset tällä hetkellä kansantalouden kirjanpidossa lasketaan. Maksuttomat materiaalit tuovat monelle perheelle tarpeellista taloudellista helpotusta aikana jolloin nuorilla (ja nuorista) on paljon muitakin kuluja.
Se, mikä keskustelussa on myös, hämmästyttävää kyllä erityisesti kuntapäättäjien osalta, unohtunut on nykyisin vaille paikkaa jäävien nuorten kunnille aiheuttamat kustannukset. Tällä hetkellä koulutuksesta putoavat nuoret eivät ole kunnille ilmaisia – päinvastoin, varsinkin kun otetaan huomioon pidemmästä pudokkuudesta aiheutuva vaikeus kiinnittyä koulutukseen ja työmarkkinoille myöhemmässä vaiheessa elämää. Etsivä nuorisotyö sekä sosiaalitoimen toiminta pudokkaiden kanssa ei ole ilmaista ja nämä kustannukset kantaa kunta. Kun oppilaista suurempi osa on koulutuksessa, voivat nämä kustannukset vastaavasti pienentyä. Tätä kautta kuntatalouden taakka kevenee.
Oppivelvollisuuden pidentämistä koskevaa hallituksen esitystä on tämänhetkisen ajattelun mukaan tarkoitus täydentää muutoksilla yhteishaussa mikäli katsotaan, että tämä auttaisi ohjauksen tehostamisessa. Ajatus on, että yhteishaun muokkaaminen siten, että tulokset sekä varsinaisesta hausta että täydennyshauista olisivat tiedossa jo ennen kesälomia varmistaisisen, että jäljelle jäävät oppilaat ilman paikkaa ovat edelleen peruskoulun oppilaanohjauksen palveluiden piirissä kun heille haetaan paikat valmentavasta tai valmistavasta koulutuksesta. Tällä tavoin ennen kesälaitumille siirtymistä joka ikisellä nuorella olisi tieto siitä paikasta missä he jatkavat opintojaan syksyllä. Se, miten tämä käytännössä tehdään, on toistaiseksi valmistelussa mutta idea suunnasta on selvä.
Koko keskustelun suosituin olkiukko on ollut toteamus, että ”tälläkö kuvitellaan ratkaistavan nuorten syrjäytymisongelma”. No ei kuvitella. Aivan samalla logiikalla voisi vastustaa vaikkapa lääkäreiden palkkaamista terveyskeskuksiin, koska ei sillä ratkaista kansanterveysongelmaa. Välttämätön osa se kuitenkin kokonaispalettia on.
Viime kuukausien koulutuspoliittisessa keskustelussa on noussut esiin erityisesti oppivelvollisuuden pidentäminen. Kuntaliiton laatimilla propagandalaskelmilla itsensä vyöttänyt oikeisto on käynyt tarmokkaasti uudistusta vastaan, ja saanut mukaansa myös merkittävän määrän pääkirjoitustoimittajia. Siksi yleisimpiin väitteisiin on syytä vastata tiiviisti.
Esa Suominen 