Populistista pelottelua rahoitusmarkkinaverolla

Rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoon liittyvä kotimainen keskustelu sai vauhtia, kun SDP:n puheenjohtaja, valtionvarainministeri Jutta Urpilainen ilmoitti tavoitteekseen, että Suomi ottaa ko. veron käyttöön myös tilanteessa, jossa kaikkia EU- tai euromaita ei saada ensi vaiheessa mukaan sen toteutukseen. Kuten oletettua, Finanssialan Keskusliitto reippaine pikku apulaisineen ryntäsi tyrmäämään aikomuksen. Yllättävin tyrmäys tuli kuitenkin palkansaajaliikkeestä, jossa keskusjärjestöistä kellertävin uhkaili ”tuhansien työpaikkojen” menetyksellä, mikäli vero otetaan Suomessa käyttöön.

FK:n ja Kokoomuksen kannat eivät yllätä, toisen kannalta on edunvalvonnallisesti ja toisen kannalta ideologisesti perusteltua, että kaavailtua 0,1% verokantaa finanssituotteiden kaupalle on vastustettava. Sen sijaan Akavan Sture Fjäderin vastaava ansaitsee  arviointia. Puolta miljoonaa palkansaajaa edustavan Akavan puheenjohtajan puoluekanta kannattaa tässä vaiheessa sivuuttaa, ja keskittyä pohtimaan tiedotteen asiasisältöä.

Ensinnä Fjäder vastustaa pankkiveron käyttöönottoa, koska katsoo sen johtavan rahoituksen saatavuuden heikkenemiseen. Tämä on erikoista, sillä käytännössä täysin vastaava vero, vain vakausmaksun nimellä, on jo käytössä Ruotsissa. Ruotsi taas on, kaikkien edellä siteerattujen tahojen mukaan, vahvistanut asemaansa Pohjolan finanssikeskuksena. Samalla Ruotsista puuttuvat täysin esimerkit talouden toiminnan hidastumisesta pankkiveron vuoksi. Päinvastoin, sikäläinen talous on ehkäpä parhaassa iskussa koko Euroopassa ja kasvaa selkeästi Suomea nopeammin. Nousussa ovat niin teollisuustuotanto kuin palvelutkin.

Toinen kysymys koskee rahoitusmarkkinaveron oletettuja vaikutuksia Suomessa. Ymmärrän, että edunvalvonnalliseen retoriikkaan kuuluvat korskeat luvut ja dramatiikka. Samalla on kuitenkin muistettava vastuu kahteen suuntaan. Toisaalta liioittelu vähentää koko järjestön uskottavuutta mm. median ja päättäjien suuntaan ja siten heikentää edunvalvonnan tulevaisuuden edellytyksiä. Toisaalta kyse on omien jäsenten turvallisuuden tunteen heikentämisestä. Oman keskusjärjestön suunnalta tuleva työttömyydellä pelottelu on voimakas viesti, ja siksi sitä tulee käyttää vain hyvin harkiten ja asian todella näin vaatiessa.

Ensinnäkin kaupan muuttaminen Suomesta Ruotsiin ei ole taloudellisesta näkökulmasta erityisen perusteltua. Niin kauan kun finanssialan toimijan ”kotimaa” on Suomi, pätee verotus kauppaan, vaikka se käytäisiin Ruotsissa. Esimerkkinä, jos vaikkapa Deutsche Bank käy kauppaa Lontoon Cityssä, joutuisi se maksamaan veroa jos Saksa on verotuksen piirissä. Eli: pääkonttori siis pitäisi muuttaa Ruotsiin, jos haluaa välttää erittäin pienen transaktioveron maksamisen. Tämän taloudellinen kannattavuus tilanteessa, jossa Ruotsissa on muutoin korkeampi verotus, on kyseenalainen.

Kotipaikkaperiaate pätee myös tytäryhtiöihin. Jos yritys kuitenkin päättää perustaa esimerkiksi holding-yhtiön Ruotsiin ja muuttaa sillä tavalla kotipaikakseen Ruotsin, ei siihen päde vero. Tämä käytäntö kuitenkin liittyy laajemmin veronkierron ongelmiin ja veroparatiiseihin, eikä niitä ongelmia voida rahoitusmarkkinaverolla ratkaista. Joka tapauksessa, tämänkaltaisten järjestelyjen mahdollinen yleistyminenkään tuskin tuhoaisi ”tuhansia” työpaikkoja, koska moisia määriä se ei tällä hetkellä työllistäkään.

Tärkeää on myös muistaa, että rahoitusmarkkinavero on suunniteltu toimimaan progressiivisesti. Sillä säänneltäisiin ennen kaikkea riskialtista keinottelua, ns. ”high-frequence trading” -tyyppistä kauppaa sekä vipurahastojen toimintaa. Pieni vero vaikuttaisi siis eniten nopeasti käytävään keinotteluun, koska siinä verokustannukset nousisivat muuta kauppaa korkeammiksi. Aidosti tuottaviin investointeihin pienellä verokannalla ei ole ratkaisevaa vaikutusta. Spekulaatioon perustuva toiminta ei muodosta valtaosaa esimerkiksi siitä rahoitusalan työstä, jota vaikkapa pankkien sijoitusneuvojat tekevät. Puhumattakaan siitä, että keinottelukaupan varaan tulisi rakentaa suomalaista elinkeinopolitiikkaa.

Oletettuja finanssialan työpaikkamenetyksiä vastustaessaan Fjäder unohtaa myös veron tavoitellut vaikutukset. Mikäli vero rahastoidaan Ruotsin tapaan, voidaan sen tuotolla lieventää mahdollisten tulevien pankkikriisien seurauksia. On hyvä muistaa, etteivät pankkikriisit ole yksinomaan latinalainen ilmiö, vaan moisia on, liiankin kanssa, kuulunut myös suomalaiseen taloushistoriaan. Varautuminen pahan päivän varalle on takuuvarmasti monen akavalaisen etu. Mikäli veron tuotto taas kanavoitaisiin budjettiin, parantaisi se Akavan lukuisten julkisen sektorin työtehtävissä toimivien jäsenten, kuten vaikkapa opettajien, mahdollisuutta parempiin työolosuhteisiin tai palkkaan sekä vähentää riskiä heidän työttömäksi joutumisestaan leikkausten vuoksi. Kysyä sopiikin, onko julkisen alan akavalainen keskusjärjestön puheenjohtajalle vähemmän tärkeä kuin yksityisellä sektorilla työskentelevä?

Viimeinen pointti keskustelussa koskee ylikansallista vastuuta. Transaktioveron voimaan saattaminen on ollut eräs koko eurooppalaisen ammattiyhdistysliikkeen keskeisimpiä tavoitteita finanssikriisin jälkeisessä maailmassa. On selvää, että tavoitteen saavuttaminen vaatii mailta halukkuutta sitoutumiseen. Suomalainen vastaanhankaaminen antaa aseita muiden maiden vastaaville tahoille ja tekee veron toteuttamisesta mahdollisimman laajana entistä vaikeampaa, vaikka sen yleisestä tarpeellisuudesta ollaan yhtä mieltä. Halusi tai ei, rahoitustoiminnan verottaminen tulee olemaan tulevaisuutta. Kuvittelisi olevan akavalaisenkin työntekijän etu, että tulevaisuuden veroja kerätään mieluummin prosentin kymmenyksinä finanssituotekaupasta kuin valtavina siivuina arvonlisäveroa tai palkkaveroa. Tässä työssä tarvittaisiin kaasun painajia, ei jarrulla seisojia.

Mainokset

Suomen on tuettava rahoitusmarkkinaveroa

mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 29.6.2012.

Rahoitusmarkkinavero sai toivottua vauhtia, kun yhdeksän EU-maata sopi 22.6. lähtevänsä mukaan toteuttamaan veroa EU:n komission esittämällä tavalla. Suomi kuitenkin puuttuu joukosta. Näin on siitä huolimatta, että tuki rahoitusmarkkinaveron toteuttamiselle on mainittu niin SDP:n ja Kokoomuksen ennen hallitusneuvotteluiden alkamista saavuttamassa sovussa koskien kriisiin ajautuneiden euromaiden tukemisperiaatteita sekä hallitusohjelmassa.

Rahoitusmarkkinavero on tärkeimpiä uudistuksia, joilla pyritään hillitsemään finanssikriisien aiheuttaneiden kuplien syntymistä tulevaisuudessa sekä ohjaamaan pääomaliikkeitä spekulaation sijaan reaalitalouteen kohdistuviin investointeihin. Samalla sen arvioitu tuotto on huomattava.

Rahoitusmarkkinaveron käyttöönoton puolesta on tehty viime vuosina huomattavasti työtä ja sitä kannattavat tällä hetkellä merkittävien EU-maiden hallitukset, komissio sekä Euroopan parlamentti. Tätä taustaa vasten on erikoista, että Suomi jarruttaa.

Pelko reaalitaloutta palvelevan rahoitustoiminnan siirtymisestä Suomen rajojen ulkopuolelle rahoitusmarkkinaveron vuoksi on turha. Veron ulkopuolelle jättäytyvään Ruotsiin kauppa tuskin siirtyy, sillä jos finanssialan toimijan ”kotimaa” on Suomi, pätee verotus kauppaan, vaikka se käytäisiin Ruotsissa. Komission esittämä verokanta, 0.1 prosenttia osakekaupalle ja 0.01 prosentin kanta johdannaisille on niin pieni, ettei sen vuoksi kannata lähteä siirtämään pääkonttoria.

Suomen mukanaolo on tärkeää veron saattamiseksi mahdollisimman nopeasti koko EU:n ja myös maailmanlaajuiseksi. Penseys kyseisessä asiassa toimii vain suurten pääomasijoittajien eduksi ja antaa turhaa tukea veron jarruttajille muissa maissa. Siksi hallituksen olisi pikapuoliin siirryttävä edistämään oman ohjelmansa henkeä sekä aktiivista globalisaatiopolitiikkaa.

Esa Suominen
Helsinki