Ely-keskus työnantajan sätkynukkena

julkaistu Vihreän Langan Ay-jyrä -blogissa 20.11.2012.

Ely-keskukset ja edellisen hallituksen aikana läpi runnottu aluehallintouudistus ovat Talvivaaran katastrofin myötä nousseet keskusteluun. Ympäristöhallinnon alasajon murheelliset seuraukset näkyvät nyt paitsi kainuulaisessa luonnossa, myös suomalaisen elinkeinoelämän kehityksessä. Talvivaaran tapauksella tulee mitä todennäköisimmin olemaan vahingollista vaikutusta koko kaivoselinkeinolle. Vähintään kyseessä on alueella, ja koko kansantaloudessa kipeästi tarvittavien investointien viivästymisestä, myös hankalasti paikattavasta imagovahingosta.

Kainuun Ely-keskus ei ole kuitenkaan ainoa taho, joka on viime aikoina tehnyt kyseenalaisia päätöksiä. Uudellamaalla paikallinen vastaava viranomainen katsoi aiheelliseksi kävellä omine lupineen niin hallitusohjelman kuin keskeneräisten selvitysten ja omien asiantuntijoidensa yli, ja määritellä siivousalan vaikeutuneen työvoiman saatavuuden alaksi. Käytännössä tämän voidaan katsoa tarkoittavan saatavuusharkinnasta luopumista siivoojien osalta. Tämä aikaansai kiukkuisen reaktion työmarkkinajärjestöjen suunnasta.

Työvoiman saatavuusharkintaa sovelletaan EU/ETA-maiden ulkopuolisiin työntekijöihin aloilla, joilla Suomessa vallitsee merkittävää työttömyyttä. Kyseessä on menettely, jonka puitteissa työnantajan on kyettävä osoittamaan, ettei se saa toiminta-alueeltaan soveltuvaa työvoimaa ja jonka vuoksi työlupa voidaan myöntää EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevalle työntekijälle. Harkinnan tarkoituksena on turvata jo maassa olevan, työttömän tai vajaatyöllistetyn työvoiman asemaa sekä ehkäistä TES-rikkomuksia.

Saatavuusharkinnasta käytiin kiivastakin keskustelua eduskuntavaalien alla, vaikka sen merkitys on rajallinen. Merkittävä osa aloista on jo tällä hetkellä vapautettu saatavuusharkinnasta, toisin sanoen rekrytointi niille on täysin vapaata – myös EU:n ulkopuolisista maista. Ulkomaisen työvoiman määrä on kasvanut Suomessa merkittävästi viime vuosina, siitä huolimatta että saatavuusharkinta on voimassa. Toisin sanoen se ei estä työperäistä maahanmuuttoa kuten sen vastustajat usein väittävät sen tekevän.

Mutta miksi siivousalan määritelmän muutos aiheutti kritiikkiä? Ensinnäkin sen vuoksi, ettei siivousalalla vallitse työvoimapulaa. TEM:in Toimiala Onlinen mukaan syyskuussa 2012 Uudellamaalla oli yksin laitossiivoojia työttömänä 889 henkilön verran. Avoimia työpaikkoja samana aikana oli 306. Tämä siitä huolimatta, että osa muualla maassa tarjolla olevista työpaikoista ilmoitetaan nimenomaan Uudellamaalla.

Toinen syy on siivoojien työmarkkina-asema. Aloittelevan siivoojan, joka on ollut riittävän onnekas saadakseen täydet työtunnit, palkka on hieman yli 1400 euroa kuussa. Brutto. Samalla työsuhteet ovat usein epävarmoja, kohteita paljon ja mitoitukset, toisin sanoen normit sille minkä aikaa yhtä kohdetta saa kerrallaan siivota ovat tuottavuusvaatimusten myötä vedetty erittäin kireälle. Edellä mainituista syistä alan työntekijävaihtuvuus on suuri. Ovi käy, kun ihmiset hakeutuvat tehtäviin, joissa työntekijöitä arvostetaan siivousalan yrityksiä enemmän.

Työnantajat voisivat ratkoa ongelmaa tarjoamalla turvallisempia ja paremmin palkattuja työsuhteita, jotka houkuttelisivat ihmisiä töihin. Esimerkiksi niille maahanmuuttajataustaisille siivoojille, jotka ovat joutuneet mm. käännytysten kohteeksi, koska heidän ansiotasonsa jää jälkeen tasosta jota pidetään työluvan jatkamisen perusteena. Eli mikäli työvoimapula on niin kova kuin annetaan ymmärtää, miksi jo maassa olevaa, siivousalan työtä tekevää henkilöstöä ei palkata tekemään lisää töitä, kun halua ja mahdollisuuksia olisi?

Vastaus on ikävä ja kylmä. Siivousalan yritykset eivät halua maksaa lisää työntekijöilleen, vaan mieluummin hankkia rajojen ulkopuolelta oikeuksistaan tietämätöntä työvoimaa, joille voidaan maksaa alipalkkaa tai joita voidaan roikottaa kohtuuttomilla sopimuksilla ja paiskoa miten lystää. Kun ulkomaalaisen työntekijän lupa-aika päättyy, tai oikeudet alkavat kiinnostaa, eivät firmat kanna hänestä vastuuta vaan seuraavat katseellaan duunarin kippaamista ulos maasta vetäen samalla toisella kädellä uusia kertakäyttötyöntekijöitä tilalle.

Punavihreistä piireistä kuuluu välillä ääniä, jotka syyttävät saatavuusharkintaa paperittomuuden ja siten ulkomaalaisen työvoiman prekaarisen aseman aiheuttajaksi. Näitä vapaan liikkuvuuden nimissä liikkuvilta on kuitenkin voitava kysyä eivätkö he pidä ongelmallisena sitä, että heidän utopiansa hintana työtä tekeviä ihmisiä käytettäisiin entistäkin enemmän hyväksi? Kun ihmiskaupankaltaiset työolosuhteet ovat ongelmana jo nyt, miten oletetaan että ne vähenisivät saatavuusharkinnasta luopumisen myötä? Ja on myös voitava kysyä missä kulkee vastuun raja? Olisiko oikein ja kohtuullista, että työnantajat saisivat luvan kanssa kipata vastuun petkuttamansa ihmisen toimeentulosta yhteiskunnalle?

Masentavista koko kuviossa on alueellisen viranomaisen itsepäinen ja vaikeasti ymmärrettävä halu toimia sekä tilastoja että päätöksentekijöiden yhdessä sopimaa linjausta vastaan. Uudenmaan Ely-keskuksen linjaus tullee tarkoittamaan edelleen lisääntyviä työvoiman hyväksikäyttötapauksia sekä pitkittyviä vaikeuksia työehtojen parantamisyrityksissä.

Mainokset

Saatavuusharkinnan nakertaminen altistaa työperäiselle ihmiskaupalle

Artikkeli julkaistu Ajatuspaja Laitoksen kotisivuilla 20.3.2012.

Suomalaisen maahanmuuttopolitiikan linjaukset nousivat aktiivisesti keskusteluun erityisesti viime eduskuntavaalien alla. Eräät tärkeät poliittiset linjaukset jäivät kuitenkin Hommafoorumilla esitettävien ja perussuomalaisten ehdokkaiden avoimen rasististen näkemysten varjoon. Yksi niistä koski työvoiman saatavuusharkintaa.

Saatavuusharkinta koskee EU/ETA-alueen ulkopuolelta tulevia työntekijöitä, jotka tarvitsevat Suomessa työskentelyyn työntekijän oleskeluluvan. Tässä sovelletaan ala- ja aluekohtaista tarveharkintaa. Jotta lupa voidaan alueellisen työ- ja elinkeinotoimiston toimesta myöntää, on otettava huomioon työnantajien ja ulkomaalaisten työntekijöiden oikeusturva sekä suomalaisilla työmarkkinoilla jo olevan työvoiman mahdollisuus työllistyä. Toisin sanoen on selvitettävä, ettei alueella jo ole työvoimaa, jolle avointa paikkaa voitaisiin tarjota. Osa ammateista on kuitenkin jo tällä hetkellä aluekohtaisesti vapautettu harkinnasta, toisin sanoen kuuluvat ns. a-kategoriaan joiden osalta lupa voidaan myöntää ilman selvitystä.

Hallitusneuvotteluissa saatavuusharkinnan täysimääräistä purkamista ajoi työnantajajärjestöjen tukemana erityisesti Kokoomus, saaden taustatukea myös vihreistä. Purkamista taas vastusti erityisesti SDP, tukenaan ammattiyhdistysliike. Motiivina saatavuusharkinnan säilyttämiselle oli pelko jo tällä hetkellä Suomessa liian yleisen työehtojen polkemisen ja ulkomaisen työvoiman hyväksikäytön räjähtäminen käsiin. Kun valvontaresurssit ovat liian vähäiset estämään jopa ihmiskaupalta muistuttavia työehtoja jo nykyään, pelättiin sääntelyn purkamisen entisestään vain pahentavan ongelmia.

Neuvotteluissa päädyttiin lopulta kompromissiin, jonka puitteissa saatavuusharkinta säilytetään ja seurataan Ruotsin kokemuksia, jossa harkinnasta oli aiemmin luovuttu. Tämän linjauksen jälkeen on kuitenkin kulisseissa alkanut tapahtua kummia.

Keskiöön on noussut Uudenmaan alue sekä siivousala. Työnantajien edustajat ovat nostaneet alueellisissa neuvotteluissa esiin tarpeen vapauttaa siivousalan työntekijät saatavuusharkinnan piiristä, perusteenaan alaa koskeva työvoimapula. Tämä siitä huolimatta, että maassa on tällä TEM:n Toimiala Onlinen tilastojen mukaan hetkellä yli 5000 työtöntä siivousalan työntekijää, heistä Uudenmaan alueella yli 1000. Koko maassa vapaana olevia alan työpaikkoja, kesätyöpaikat mukaan lukien, on vain hieman yli tuhat.

Huolimatta palkansaajajärjestöjen vastustuksesta, hallitusohjelmakirjauksesta sekä tilastoihin perustuvista luvuista, on Uudenmaan ELY-keskuksessa ollut halua siirtää siivoojat pois harkinnan piiristä. Toteutuessaan tämä tarkoittaa paitsi mahdollisuutta rekrytoida vapaasti oikeuksistaan usein tietämätöntä työvoimaa maan rajojen ulkopuolelta, myös koko ohjelmakirjauksen mitätöintiä. Mikäli siivoojat voidaan vapauttaa harkinnasta alan korkeasta työttömyydestä huolimatta, mitä perusteita olisi ylläpitää harkintaa muiden ammattiryhmien kohdalla?

Onkin aidosti kysyttävä mikä on työnantajien aito motiivi ajaa saatavuusharkintaa alas? Syy löytynee halusta välttyä työolojen ja -ehtojen parantamiselta. Merkittävä osa siivousalalta tarjotuista työpaikoista on määrä- ja osa-aikaisia. Näihin on vaikea saada sitoutunutta työvoimaa. Ulkomailta värvätyt työntekijät eivät kuitenkaan useinkaan ole tästä seikasta tietoisia. Tämä tekee heidät alttiiksi hyväksikäytölle.

Esimerkkejä hyväksikäytöstä on jo nyt paljon, aina suoranaisia ihmiskauppaepäilyjä myöten. Vantaan TE-toimiston edustajan arvion mukaan peräti 40% kaikista alueen siivousalan oleskelulupien jatkoluvista joudutaan epäämään sillä perusteella, ettei ulkomaalaisen työntekijän toimeentuloedellytys täyty. Syynä tähän on usein alipalkkaus tai vähäinen työtuntimäärä. Mikäli työvoimasta on pulaa, miksi näille ihmisille ei taata täysiä tunteja?

Ratkaisuksi osaajapulaan voitaisiin siis tarjota kunnollisten työsuhteiden tarjoamista, mikä auttaisi myös jo maassa olevia, usein vajaatyöllisyydestä kärsiviä maahanmuuttajataustaisia työntekijöitä. Tämä ei ole kuitenkaan työnantajille kelvannut vaikka kiinteistöpalvelualan suurtoimijat ovat taloudellisesti erittäin kannattavia yrityksiä.

On myös syytä palata paljon puhuttuihin Ruotsin kokemuksiin. Ruotsissa saatavuusharkinnan poisto johti merkittäviin ongelmiin. Vuoden 2012 alusta alkaen Ruotsin maahanmuuttovirasto onkin aloittanut uudelleen perusteiden tiukentamisen, joka koskee useita aloja.

Työnantajien tavoitteet on helppo ymmärtää bisneksen näkökulmasta. On kuitenkin tärkeää, että yhdessä sovituista periaatteista pidetään kiinni, kunnioitetaan demokraattisesti tehtyjä päätöksiä ja huolehditaan samaan aikaan työntekijöiden oikeusturvasta sekä riittävästä valvonnasta.

Työvoimaa tarpeen mukaan

Kirjoitus julkaistu Vihreän Langan Ay-jyrä -blogissa 30.1.2012.

Suomessa on työhön tulevien ulkomaalaisten osalta olemassa kaksi ryhmää. EU/ETA-alueelta tulevat ulkomaiden kansalaiset, joilla on rajoittamaton työskentelyoikeus Suomessa, sekä näiden maiden ulkopuolisten valtioiden kansalaiset, jotka tarvitsevat Suomessa työskentelyyn työntekijän oleskeluluvan. Näihin henkilöihin sovelletaan ns. työvoiman saatavuusharkintaa. Jotta ulkomailta tuleva työntekijä voidaan palkata, on ensin selvitettävä onko suomalaisilla työmarkkinoilla jo olemassa olevaa työvoimaa, joka voisi tulla kyseeseen työpaikkoja täytettäessä.

Suhtautuminen saatavuusharkintaan jakoi puolueita ja etujärjestöjä voimakkaasti vaalien alla. Poistamista vaativat ennen kaikkea työnantajajärjestöt, Kokoomus ja vihreät, nykytilanteen puolella olivat puolueista selkeimmin SDP ja Vasemmistoliitto sekä ammattijärjestöt. Harkintaa kannattaneet tahot lähtivät ajattelussaan siitä, että maassa on jo tällä hetkellä paljon työtöntä tai vajaatyöllistettyä työvoimaa, niin täällä syntyneitä kuin muualta muuttaneita joiden työllistämisen tulisi olla ensisijainen lähtökohta, jonka lisäksi ulkomaisen työvoiman valvonnan taso on riittämätön. Harmaa talous rehottaa rakennuksilla, ravintoloissa ja koko yhteiskunnassa ja usein hyväksikäytön uhriksi joutuu oikeuksistaan tietämätön maahanmuuttaja.

On totta, ettei työn määrä ole yhteiskunnassa vakio ja maahan muuttavat ihmiset luovat myös uutta työtä. Samalla on kuitenkin havaittava, ettei saatavuusharkinta nytkään rajoita mm. monien asiantuntijoiden tai muiden osaajien, joita usein käytetään esimerkkinä poistamisen tarpeesta, rekrytointia ulkomailta. Samalla tiedämme jopa tämän ryhmän osalta, miten vaikeaa monen jo Suomessa asuvan korkeasti koulutetun ulkomaalaisen on saada osaamistaan vastaavaa työtä.

Hallitusneuvotteluissa saavutettiin yhteisymmärrys siitä, ettei saatavuusharkinnasta luopuminen ole tällä hetkellä ajankohtaista. Samalla päätettiin seurata Ruotsin kokemuksia, jossa harkinnasta luovuttiin. Sittemmin Ruotsi on kiristämässä uudelleen käytäntöjään, koska työvoiman väärinkäytösten määrä lisääntyi merkittävästi useilla aloilla.

Sittemmin työnantaja on alkanut viime aikoina viritellä uudelleen keskustelua saatavuusharkinnan poistamisesta. Tämä siitä huolimatta, että asiasta on selkeästi sovittu. Erityisenä kohteena ovat olleet siivoustyöntekijät, joiden osalta erityisesti Uudenmaan alue on noussut esiin. Perusteena on käytetty työvoimapulaa sekä suomalaisen työvoiman saatavuuden vähäisyyttä. Tällä perusteella on etsitty, ja myös saatu, virkamiesymmärrystä asialle.

Valitettavasti faktat eivät kuitenkaan tue harkinnan poistoa. Työttömiä siivoojia on maassamme tällä hetkellä lähes 5000, joista erityisellä ”ongelma-alueella” eli Uudellamaalla yli 1000. Avoimia työpaikkoja on tarjolla vain joka viidennelle. Tätä taustaa vasten väite työvoimapulasta tuntuu erikoiselta.

Mikäli ko. alalla on rekrytointiongelmia, tulisi katse kiinnittää, ulkomailta rekrytoitavien henkilöiden sijasta työn palkkaukseen ja työskentelyolosuhteisiin. Jatkuvat kilpailutukset, työsuhteiden pätkiminen sekä heikko palkkataso voivat karkottaa osaajia alalta. Voidaan myös kysyä mistä kertoo se, että työhön tulleilta ulkomaalaisilta on jopa jouduttu epäämään työlupien jatko sen vuoksi, ettei palkka riitä Suomessa elämiseen? Tämä siitä huolimatta, että suuret siivousfirmat tahkoavat kymmenien miljoonien voittoja.

Edellä mainitut faktat huomioiden onkin oletettavaa, ettei työnantajien harkinnasta luopumisvaatimusten taustalla ole kyse aidosta elinkeinopoliittisesta intressistä, vaan tavasta kiertää siivoojien ja heidän edustajiensa oikeutettuja vaatimuksia paremmista palkoista ja työoloista. Avaamalla harkintaa voidaan ulkomailta houkutella työvoimaa, joka syystä tai toisesta suostuu alipalkattuihin työsuhteisiin huonoissa oloissa. Tämänkaltaisessa toiminnassa on kyse lähinnä ihmisten heikon aseman hyväksikäytöstä.

Saatavuusharkinnan tavoitteena on suojella epäoikeudenmukaisuudelta sekä maassa jo olevia, että maahan muuttavia työntekijöitä niillä aloilla, joiden vaivana ei ole työvoimapula. Tämän vuoksi se puolustaa paikkaansa myös tulevaisuudessa.