Täysimääräistä tasa-arvopolitiikkaa

Kirjoitus julkaistu Vihreän Langan Ay-jyrä -blogissa 15.8.2012.

Erityisesti naisvoittoisten ammattijärjestöjen keskeisimpiin tavoitteisiin on vuosikymmenten ajan kuulunut sukupuolten tasa-arvoinen kohtelu työelämässä. Erityisen selkeästi kysymys koskee palkkojen jakautumista. Viimeaikaisen uutisoinnin mukaan miehet tienaavat edelleen naisia enemmän, joskin ero on pikku hiljaa kapenemassa. Samapalkkaisuuteen on kuitenkin vielä matkaa.

Palkkapolitiikka on tärkeä työkalu työmarkkinatasa-arvon saavuttamisessa. Siksi olisikin tärkeää, että jo hyvissä ajoin ennen raamisopimuksen umpeutumista pidetään esillä tarvetta taata solidaariset palkankorotukset matalimpien palkkojen aloille, jotka ovat usein naisvaltaisia. Erityiset tasa-arvoerät ovat oleellisia tässä työssä, kuten myös euromääräisten palkankorotusten pitäminen mukana keskusteluissa.

Yksin palkkapolitiikalla asiaa ei kuitenkaan ratkaista. Tärkeää on myös tukea sellaista yhteiskuntapolitiikkaa, joka vähentää alojen välistä segregaatiota ja tasaa erityisesti lasten kanssa vietettyä aikaa vanhempien kesken.

Suomalaiset työmarkkinat ovat jakautuneet voimakkaasti sukupuolittain. Naisten keskittyminen aloille, joilla tuottavuuskasvun ja tehokkuuden mittaaminen ei ole yhtä ongelmatonta kuin vaikkapa teollisuudessa, on osaltaan palkkaerojen taustalla. On selvää, että näille, yhteiskunnan ja talouden kannalta ensiarvoisen tärkeille, usein julkisille aloille, on suunnattava riittävät resurssit asianmukaisen palkkatason saavuttamiseksi, mutta samalla on tärkeää pyrkiä vähentämään sukupuolten välisiä eroja eri aloille hakeutumisessa. Tasa-arvoista maailmasta ei tee se, että ”naisaloilla” ja ”miesaloilla” maksetaan yhtä hyvää palkkaa, vaan se, ettei moisia sukupuolittuneita ”aloja” ole. Siis: lisää miehiä terveyskeskuksiin ja kouluihin, lisää naisia telakoille ja johtokuntien kokoustiloihin.

Niin kauan, kuin pitkittyvistä lapsen hoitoon tarkoitetuista vapaista äidit käyttävät yli 95%, on turha kuvitella erojen ja eriarvoisuuden katoavan työmarkkinoilta mihinkään. Halusi tai ei, oli perhettä, tai aikomusta hankkia sellainen tai ei, nuori nainen näyttäytyy työnantajalle riskisijoituksena. Näin on, mikäli todennäköisyys hänen poistumisestaan piakkoin pitkille vapaille on huomattavan suuri verrattuna samanikäiseen mieheen. Seurauksena on halu palkata nuoria naisia joko määräaikaisiin työsuhteisiin, tai sitten valita paikalle mies, jonka mahdolliset vapaat ovat todennäköisesti lyhyempiä ja siten vaiva paikkaamisesta työnantajalle pienempi. Jos tasa-arvoa halutaan tavoitella, tämän tulee muuttua.

Vuoden mittaisten vanhempainvapaiden tasajako molempien vanhempien kesken toteuttaisi tavoitteen tasa-arvoisemmasta vanhemmuudesta ja vähentäisi riskiä palkata vakituisempaan työsuhteeseen nainen. Töihin paluuseen kannustaisi samaan aikaan toteutettava päivähoitomaksu-uudistus, jonka yhteydessä tulisi vähintään pyrkiä todelliseen käyttöön perustuvaan veloitukseen, mieluummin kuitenkin maksujen poistoon. Maksujen poisto purkaisi erään merkittävimmistä kannustinloukuista, lisäisi työvoiman tarjontaa sekä vähentäisi pitkittyvistä poissaoloista johtuvaa (nais)köyhyyttä. Ja – mikä parasta – tämä uudistus aidosti vähentäisi sitä byrokratiaa.

Yhdessä tasa-arvoisemman palkkapolitiikan ja alojen välisen eriytymisen purkamisen kanssa tasa-arvoinen vanhemmuus voisi tulla myös taloudellisesti mahdolliseksi entistä useammalle perheelle. Tällä hetkellä moni mies jää vaille vauva- tai taaperoikäisen lapsensa kanssa vietettyä hoiva-aikaa, koska perheen talous ei yksinkertaisesti kestä usein paremmin palkatun miehen poissaoloa työmarkkinoilta. Myös tämä on väärin – niin isiä kuin lapsia kohtaan.

Mainokset

Uusi julkaisu: Kotihoitoloukku?

Julkaisin yhdessä Saija Kaleniuksen kanssa osana Kalevi Sorsa -säätiön Impulsseja -sarjaa artikkelin ”Kotihoitoloukku?”. Argumentoimme artikkelissa päivähoidon kehittämisen puolesta ja pyrimme osoittamaan miten nykymuotoinen kotihoidontuki toimii liian usein loukkuna, jolla on haitallisia vaikutuksia tasa-arvolle ja työllisyydelle ilman, että se käytännössä saavuttaa niitä tavoitteita joita sillä toivotaan saavutettavan. Etsimme keinoja, joilla työn ja perheen yhteensovittaminen voisi olla nykyistä helpompaa ja sujuvampaa ja miten tasa-arvoista vanhemmuutta voitaisiin edistää ilman negatiivisia vaikutuksia. Tutustu!

Naiset töihin!

Blogikirjoitus Vihreässä Langassa 5.10.2011.

Hyvinvointivaltion ylläpidon ja kehittämisen edellytys on mahdollisimman korkea työllisyysaste. Erityisen tärkeää tämä on, kun tulevina vuosina Suomen huoltosuhde muuttuu nopeasti epäedullisemmaksi.

Lyhyemmät mielenterveyspalvelujonot, Pisa-kärkisijat peruskoulutuksessa, toimivat liikenneväylät tai ihmisarvoisen ja pelosta vapaan vanhuuden turvaavat palvelut vaativat resursseja, käytännössä osaavaa työvoimaa ja rahaa.

Edellä mainittu seikka on yleisesti tiedossa oleva fakta. Siksi onkin niin erikoista, että Suomessa on kiinnitetty niin vähän huomiota pienten lasten äitien työllisyyteen.

Suomessa joka toinen äiti jää kotiin hoitamaan alle kolmivuotiasta lastaan. Kun lapsia syntyy usein parin vuoden sisään toinenkin, kasvaa tauko työelämästä nopeasti hyvin pitkäksi. Käytännössä tämä tarkoittaa laajalle levinnyttä työttömyyttä ja työhönkin palaavien osalta hidastuvaa urakehitystä, osaamisen vanhentumista, jälkeen jäämistä ansiokehityksessä ja sitä kautta pienemmiksi jääviä eläke- ja muita sosiaaliturvan kertymiä. Yhteiskunnan näkökulmasta ongelmallista on myös, jos yhteisistä varoista maksettua kallista koulutusta ei hyödynnetäkään työelämässä.

Perhevapaiden jakautuessa edelleen epätasaisesti ongelma koskee nimenomaan naisia. Kun naiset käyttävät selkeästi enemmän mahdollisuutta jäädä kotiin, leviää työnantajien keskuuteen epäluulo kaikkia lisääntymisikäisiä naisia kohtaan, myös heitä, joilla lapsia ei ole.

Vapaiden tasajakokaan ei välttämättä ratkaise ongelmia. Tämä siksi, että perheissä joissa vain miehellä on työ johon palata tai palkkaero vanhempien välillä on huomattava, eivät miehet tule vapaitaan käyttämään.

Kuntalisät ovat poliittisesti suosittuja ja tuovat monen lapsiperheen toimeentuloon tarvittavaa lisäystä. Kunnat myös kuvittelevat säästävänsä niillä päivähoitokuluissaan. Kyse voi kuitenkin olla vanhasta kunnon pakkasella housuun laskemisesta, koska laajalle levinnyt ja pitkittyvä kotona tapahtuva hoitaminen säteilee myös verokertymiin ja tarkoittaa vaikeuksia osaavan työvoiman rekrytoinnissa kunta-alalle.

Olisikin mukava nähdä sellaiset tilastot, jotka todistavat kuntalisät taloudellisesti järkeviksi vaikkapa 20-30 vuoden tähtäimellä.

Fakta on myös se, että helpoimmin pitkiksi ajoiksi lastaan kotiin hoitamaan jäävät ne äidit, joiden työllistymismahdollisuudet olisivat muutenkin heikommat. Nämä perheet ovat usein niukimmalla toimeentulolla sinnitteleviä. Samalla näiden perheiden lapset hyötyisivät kaikkein eniten varhaiskasvatuksesta ja monipuolisesta ikäisestään seurasta. Pahimmillaan tämä voi tarkoittaa sosiaalisen liikkuvuuden vähenemistä.

Mitä siis voitaisiin tehdä? Ensinnäkin aiheesta olisi voitava puhua. Jokainen lasten hoitamistapoja koskeneeseen keskusteluun osallistunut tietää miten tunteellisesta asiasta on kysymys. Olisi tunnustettava fakta, että samalla kun lapset ovat yksilöitä ja perheissä tarjolla varmasti monessa suhteessa parhainta mahdollista hoivaa, ei yksiselitteistä empiiristä näyttöä kotihoidon ylivoimaisuudesta suhteessa päivähoitoon yksinkertaisesti ole olemassa.

Toiseksi yhteiskunnallisesta näkökulmasta on tehtävä selkeä valinta työnteon kannattavuuden puolesta. Tämä tarkoittaa päivähoitomaksujen laskemista tai poistamista kannustinloukkujen purkamiseksi sekä pienten palkkojen korottamista ja täysiä työtunteja, jotta työhön menemisestä tulisi kannattavampaa suhteessa kotiin jäämiseen.

Kolmanneksi tarvitaan entistä tasa-arvoisemmat työmarkkinat, joilla isät jäävät entistä useammin kotiin hoitamaan lasta kun kotihoitoa tarvitaan, joilla alojen välinen sukupuolinen segregaatio vähenee ja jolla työ ja perhe-elämä limittyvät joustavammin. Työaikaa on voitava lyhentää kun tarvetta on ja kotihoidon tukea voitava osittaa, jotta kytkös työmarkkinoille säilyisi myös sinä aikana kun lapsi on hoidettavana kotona.