Sairaana töissä?

Kirjoitus julkaistu Vihreän Langan Ay-jyrä -blogissa 18.6.2012.

Kevään korvilla julkisuudessa keskusteltiin mm. Jari Sarasvuon johdolla sairauslomista ja ns. saikuttelusta. Sarasvuo hengenheimolaisineen katsoi, että Suomessa työntekijät käyttävät  ns. omailmoitusjärjestelmää väärin ja ilmoittautuvat liian kepein perustein sairaiksi. Samalla vaadittiin Ruotsissa käytössä olevaa palkatonta ensimmäistä sairauslomapäivää, ns. karenssipäivää, myös Suomeen.

Mediassa innostuttiin Sarasvuosta, mutta huolellisempi perehtyminen asiaan jäi väliin. Jo keväällä, flunssa-aallon ollessa huipussaan, tuore seurantatutkimus kertoi kyttäämisen ja epäilemisen olevan turhaa, koska poissaolot olivat lyhyempiä ja vähenemään päin niissä yrityksissä, joissa on lupa pysyä poissa kotoa kolme päivää ilman sairauslomatodistusta. Näissä firmoissa poissa ollaan yleensä alle 2vrk, kun sairauslomaa kirjoitetaan yleensä suoraan kolme vuorokautta.

Voitaisiin toki miettiä mitä seuraisi siitä, että työstä poissaoloa orastavan tai ”pieneltä tuntuvan” sairauden vuoksi vaikeutettaisiin? Paperinpyöritys ja jonot terveydenhuollossa lisääntyisivät, kulut kasvaisivat ja todennäköisesti sairaana työssä oleminen lisääntyisi. Pahimmassa tapauksessa sairas tartuttaa työtoverinsa ja lääkäriin hakeuduttaisiin vasta kun sairaus on yltynyt pahaksi eikä pelkkä lepo enää riitä.

Nämä ovat toki vain oletuksia. Voimme myös katsoa Pohjanlahden yli ja katsoa, mitä karenssipäivää soveltavassa naapurimaassa tapahtuu. Ruotsissa sairauspoissaolot ovat toden totta vähentyneet. 20 vuodessa valtaisasti. Paikalliset työterveyden asiantuntijat eivät kuitenkaan katso sen johtuvan karenssipäivästä. Palkaton päivä tuli Ruotsissa voimaan jo vuonna 1993. Sairauspäivien määrä laski huomattavasti jo ennen muutosta, ja on sen jälkeen sekä laskenut että noussut sykleittäin. Tutkimuksella karenssipäivän merkitystä poissaolojen vähentäjänä ei ole voitu todentaa.

Tarkempi tarkastelu paljastaa edelleen mielenkiintoisia yksityiskohtia. Ruotsissa eniten ovat vähentyneet pitkät poissaolot. Sen sijaan lyhyiden poissaolojen suhteellinen osuus on noussut. Kun karenssipäivää käyttöön otettaessa niiden osuus kaikista poissaoloista oli 28,6%, ollaan vuonna 2009 yli 42%:ssa. Karenssilla ei siis ole ollut merkittävää vaikutusta lyhyiden poissaolojen, joiden karsimiseen sitä Suomessa toivotaan, määrään.

Mikäli Suomessa kovennettaisiin käytäntöä omailmoitusjärjestelmän suhteen ja tuotaisiin järjestelmään Ruotsin-mallinen karenssipäivä, kärsisivät siitä eniten ne oikeasti sairaat, jotka menettäisivät muutoksen myötä oikeuden palkkaan ensimmäiseltä sairauspäivältä sekä pienituloisimmat työntekijät, joille yhden päivän palkan poisjäänti voi tuoda toimeentulo-ongelmia. Heistä merkittävällä osalla myös on muita vaikeampia terveysongelmia jo entisestään, jopa kuolleisuus on selkeästi korkeampi kuin muilla työntekijäryhmillä.

Poissaolojen vähentämisen kannalta tähtäin tuleekin asettaa pitempiaikaisten poissaolojen vähentämiseen ja ihmisten sairauslomilta paluun helpottamiseen ja tukemiseen. Hyvin suurella todennäköisyydellä tämä tuottaisi parempaa tulosta kuin kyttäämisen ja kontrollin lisääminen arkipäivässä.

Mainokset

Asunnottomien yö

Tänään vietetään jälleen asunnottomien yötä. Talven lähestyessä on hyvä muistaa, että Suomessa on edelleen eri arvioiden mukaan 7400-8000 ihmistä vailla asuntoa. Tämäkin on vain pysäytyskuva, joka kuvaa tilannetta tietyllä hetkellä, eikä se kerro siitä moniko on ilman asuntoa vuoden aikana tai useampaan kertaan vuoden tai useamman vuoden aikana, tai miten pitkiksi asunnottomuusperiodit muodostuvat. Faktisesti asunnottomuutta kokevien määrä onkin huomattavasti suurempi.

Asunnottomuus oli pitkään laskussa, mutta viime vuosina kehitys on pysähtynyt. Joidenkin kansalaisjärjestöjen arvioiden mukaan asunnottomuus on jopa lisääntynyt viime aikoina. Erityisesti nuoria on entistä enemmän asunnottomana. Nuorten asunnottomuus liittyy ennen muuta epäonnistuneisiin siirtymävaiheisiin, erityisesti koulutuksen keskeyttämiseen toisella asteella jota on edeltänyt perhesuhteiden katkeaminen.

Asuntoa vaille jääminen yhdistyy usein muihin syrjäytymiseen liittyviin ongelmiin kuten mielenterveyden järkkymiseen, köyhyyteen ja päihdeongelmiin. Moniongelmaisuuden kasaantuminen näkyy jopa eliniässä. Suomessa erot rikkaiden ja köyhien välisissä elinajoissa erityisesti miesten välillä ovat länsimaiden suurimpia. Syrjäytyminen näkyy kaikessa toiminnassa,  myös palveluiden käytössä. Kaikkein pohjimmaisia ovat vailla vakinaista asuntoa olevat ihmiset.

Asuntoa vailla olevat ovat useimmiten miehiä. Naisia on asunnottomista vähemmän kuin joka kymmenes. Erityinen ryhmä ovat vapautuvat vangit, joista moni vapautuu ns. tyhjän päälle. Vangeista joka kolmas vapautuu vaille asuntoa, ja yli 70% kärsii jonkinlaisesta päihdeongelmasta. Kun tämän ryhmän motivaatio erilaisiin tuetun asumisen muotoihin on yleisesti ottaen ollut heikko, on kyseessä erittäin merkittävä riskiryhmä.

Asunnottomuuden kanssa työtä tehneet järjestöt ovat kauan painottaneet asunto ensin-periaatetta. Toisin sanoen kuiville nousemisen aloittamista nimenomaan asunnon tarjoamisesta. Asunto on perustarve, jonka myötä elämänhallinta voi parantua myös muilla osa-alueilla. Tulokset tämän periaatteen noudattamisesta, perinteisemmän kodin ansaitsemisen sijasta, ovat olleet rohkaisevia.

Kaiken järjen mukaan asunnottomuusongelman tulisi olla poistettavissa. Vaikka asunnottomien lukumäärät ovat suuria ja he keskittyvät kalliin rakentamisen pääkaupunkiseudulle, olisi asuntojen tarjoamiseen jopa taloudellinen motiivi. 15 000 euron vuosittaisen säästön asunnotonta kohti tilanteessa, jossa heille löytyy perusihmisoikeus oman kodin muodossa, luulisi olevan kylmimpienkin kamreerien mieleen. Kyse on paljolti asuntojen tarjonnasta sekä niiden tasaisesta sijoittamisesta ympäri kaupunkia. Viime vaalikausi antoi toivoa asian näkyvyyden suhteen, ehkä seuraavaksi pääsemme tekoihin.