Kirjoittaja

Olen 36-vuotias Kaarinasta kotoisin oleva, nykyisin Helsingin Myllypurossa asuva kahden pojan isä (s. 2008 ja 2014). Työskentelen valtiovarainministeri Antti Rinteen valtiosihteerinä Valtiovarainministeriössä.

Rakkaita harrastuksiani ovat lukeminen, järjestötoiminta erityisesti puoluepolitiikassa sekä ystävien kanssa vietetty aika. Olen kiinnostunut päivänpolitiikan lisäksi historiasta, taloudesta, työmarkkina- ja sosiaalipolitiikasta sekä yhteiskunnalliseen oikeudenmukaisuuteen ja tasa-arvoon liittyvistä kysymyksistä. Poliittiselta kannaltani olen sosialidemokraatti, SDP:n jäseneksi liityin vuonna 2002.

imageNuorempana tein töitä Kaarinan kaupungin puisto-osastolla, Saarelan puutarhassa ja Turun Itäharjun Prismassa varasto- ym. yleismiehenä. Vuokratyöntekijän arki tuli puolestaan tutuksi opintojen ohella silloisen Varamiespalvelun kautta, jonka puitteissa työmaat vaihtelivat rakennustyömaista pullonpalautuksen kautta konttien purkuun. Ensimmäisen ”koulutusta vastaavaan” työpaikkaan pääsin vuonna 2002, kun työskentelin Suomen ammattiin opiskelevien keskusliitossa tutkimusprojektisihteerinä.

Myöhemmin työtehtävät ovat koskeneet erityisesti yhteiskunnallista vaikuttamista. Olen työskennellyt eduskunnassa aluksi Susanna Rahkosen ja sittemmin Erkki Tuomiojan avustajana, SDP:tä lähellä olevassa ajatuspajassa Kalevi Sorsa -säätiössä projektikoordinaattorina, jonka aikana olin mukana kahden julkaisun kirjoittamisessa (1,2), SAK:ssa projektitutkijana,  Eurofacts oy:ssa avustajana, Varsinais-Suomen sosialidemokraateissa projektisihteerinä sekä SDP:n puoluetoimistolla aluksi järjestösihteerinä ja sittemmin poliittisen osaston päällikkönä. Viimeisessä näistä tehtävistä vastasin sisällöllisestä valmistelusta mm. eduskuntavaaleihin 2011 sekä hallitusneuvotteluihin.

Ensimmäisen vakituisen työsuhteeni sain vuonna 2011, kun aloitin työt Palvelualojen ammattiliitto PAM ry:n hallintopäällikkönä ja puheenjohtaja Ann Selinin erityisavustajana. Tästä työstä olen tällä hetkellä työvapaalla. Ennen aloitustani VM:össä toimin opetus- ja viestintäministeri Krista Kiurun erityisavustajana Liikenne- ja viestintäministeriössä sekä Opetus- ja kulttuuriministeriössä.

Koulutukseltani olen yhteiskuntatieteiden maisteri Tampereen yliopistosta (2007). Pääaineeni oli sosiologia ja graduni käsitteli hyvinvointivaltion suunnanmuutosteorian validiutta suhteessa ammatillista kuntoutusta koskevan lainsäädännön kehittämiseen. Maanpuolustuskurssille osallistuin vuonna 2006, palkansaajajärjestöjen toimitsijakurssille vuonna 2012 ja SITRAn Uusi koulutus -foorumiin vuonna 2014-15.

Luottamustoimia olen hoitanut mm. Sosialidemokraattisten opiskelijoiden puheenjohtajana, useissa SDP:n työryhmissä, Suomen ylioppilaskuntien liiton hallituksen jäsenenä, Euroopan demarinuorten hallituksen jäsenenä, Työväen Sivistysliiton hallituksessa, Tampereen yliopiston ylioppilaskunnan hallituksen varapuheenjohtajana sekä Paasikivi-seuran valtuuskunnassa. Tällä hetkellä toimin Ylioppilaiden terveydenhuoltosäätiön YTHS:n hallituksessa, Kalevi Sorsa -säätiön hallituksessa sekä sosiaaliturvan muutoksenhakulautakunnan varajäsenenä.

Kirjoituksiani on julkaistu useissa medioissa, olen toiminut vakituisena blogistina/kolumnistina mm. Demokraatissa, Vihreässä Langassa, Hämeen Kaiussa ja Kaarina-lehdessä. Tekstejäni on julkaistu myös Policy Networkin sivuilla, Dagens Arenassa sekä Kalevi Sorsa -säätiön Impulsseja -sarjassa. Uusin julkaisuni on yhdessä Antti Alajan kanssa kirjoitettu, talouspolitiikkaa käsittelevä kirja Taloutta työväelle – markkinaliberalismin myyttejä murtamassa (Into 2013).

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s