Torjuntavoittajia vai syöksylaskijoita?

Kuntavaalit käytiin ja vaikka eduskuntavaalien kaltainen jytky jäikin tapahtumatta, riittää myös näissä vaaleissa pureskeltavaa. Eniten sitä riittää sosialidemokraateilla, jotka olivat vaalien selkein ja suurin häviäjä.

Vaikka kunnallisvaalit ovat aina paikalliset ja yleisillä ilmiöillä rajallisemmin merkitystä, selittävät ne  vaalien henkistä tilaa. Ja äänestyspäätökset, erityisesti liikkuvien äänestäjien osalta ovat, halusi tai ei, hyvin pitkälle myös tunne- ja identiteettikysymyksiä. Oma näkökulmani on korostuneesti etelän suurista kaupungeista/Helsingistä ja disclaimerina totean, että se ei varmasti tee oikeutta kaikille tilanteille ja kaupungeille. Jotain yleistäkin uskallan silti väittää.

Havainto 1: turpaan tuli

SDP:n kannatus on ollut viime vuonna alkaneen hallitustyöskentelyn alusta lähtien vienosti nousujohteista. Osassa viimeisiä gallupeita demarit alkoivat jopa hätyytellä Kokoomusta. Kuitenkin lähempänä vaaleja alkoi sosialidemokraattien vaalikoneeseen ilmestyä sakkaa, ja vaalipäivän kannatus sinetöi historian surkeimman kuntavaalilopputuloksen, 19,6%.

19,6%. Vaalipäivän äänistä SDP sai 18,6%. Samalla puolueen kokonaisäänimäärä painui alle 500 000n. Ja ensimmäistä kertaa historiassa Kokoomuksella on enemmän valtuutettuja kuin sosialidemokraateilla.

Ei ole torjuntavoitto. Ei ole voitto gallupeista. Muutamaa iloista poikkeuspaikkakuntaa lukuunottamatta SDP otti pataan ja kunnolla. Kaiken muun uskottelu on pään pistämistä pensaaseen ja kylvää vain ja ainoastaan uuden tappion siemenen. Tämän voi todeta faktana eikä se ole epäluottamuslause, sillä kaikki varmasti tekivät parhaansa eikä mikään yksi ilmiö, asia, henkilö tai valinta selitä tulosta.

Näin naapurissa

Ennen kuin tarkennetaan sosialidemokraatteihin ja vaaliasetelmaan on syytä arvioida myös muita puolueita. Kokoomus kärsi myös pahan tappion ja on SDP:n jälkeen toiseksi suurin häviäjä. Porvarien hymy alkoi hyytyä ennen kaikkea suurissa kaupungeissa, takkiin tuli kunnolla niin Helsingissä, Vantaalla kuin Tampereellakin. On kuitenkin muistettava, että Kokoomuksella oli takanaan puolueen historian paras vaalitulos. SDP:llä huonoin. Samalla monet perinteiset demarilinnakkeet joissa SDP:n tappio oli suurin, siirtyivät kokoomusjohtoon. Tällaisiin kuului mm. Pori ja Forssa.

Se, mihin kuitenkin kannattaa kiinnittää huomiota on Kokoomuksen uusien valtuustoryhmien sisältö. Oikeistosiiven vahvat nimet tulivat voimalla eteenpäin. Wille Rydman yli kahdella tuhannella äänellä on esimakua siitä, miltä Kataisen jälkeinen Kokoomus tulee näyttämään.

Vaalien aito torjuntavoittaja on Keskusta. Vaikka maalaisliitto sai prosentuaalisesti köniinsä lähes yhtä paljon kuin päähallituspuolueet, oli odotusarvo paljon pahempi.  Perussuomalaisten erinomaisesti sujuneen ehdokasasettelun piti viedä tuntuvasti ääniä nimenomaan pienemmillä paikkakunnilla. Suuremmissa kaupungeissa PS oli Keskustaa selkeästi edellä ehdokasmäärissä. Tämän jos minkä olisi pitänyt tuoda soinilaisia lähemmäs Sipilän joukkoja.

Toisin kuitenkin kävi. Kepu oli toinen niistä puolueista joka kasvatti äänimääräänsä eduskuntavaaleista. Tämä siitä huolimatta, että äänestäneiden kansalaisten määrä väheni huomattavasti. Vaikka tulos, kolmas sija, 18,7% kannatus sekä yli neljänsadan valtuutetun menetys on erittäin huono, antaa tulos Juha Sipilälle vahvan mandaatin ja työrauhan kohti eduskuntavaaleja.

Perussuomalaisten jytkyn piti olla tähtiin kirjoitettu ja kovan nousun puolue tekikin. Mutta suhteessa odotuksiin ja mahdollisuuksiin eduskuntavaalien jälkeen tuloksen on oltava pettymys. Perussuomalaiset menettivät eduskuntavaaleista neljännesmiljoonan verran äänestäjiä, puheenjohtaja Soini palasi äänimäärissä aivan tavallisten kuolevaisten joukkoon eikä Uuraisten ja Kihniön siirtyminen perussuomalaisjohtoon mullista mitään vaikka iltapäivälehtiä seuratessa voisi toiseenkin johtopäätökseen päätyä.

Vihreiden ennakkoäänitulos oli surkea, mutta vaalipäivänä he äityivät yli 10% tulokseen. Tämä pelasti puolueen romahdukselta. Vaalien häviäjiin kuuluvat, kovasta sosiaalisen median spinnauksesta huolimatta, kuitenkin myös he. Väitteeni on, että fiksummalla kampanjalla SDP ja Kokoomus olisivat pitäneet huolen siitä, että vihreät olisivat ottaneet turpiinsa lähes eduskuntavaalien veroisesti, mutta nyt kyseiset puolueet avasivat tien sille, että vihreiden kannatus jäi vain polkemaan paikallaan.

Vasemmistoliitto kuuluu vaalien suurhäviäjiin. Lähes joka neljännen valtuustopaikkansa hävinnyt Vasemmistoliitto jäi sekä vihreiden että perussuomalaisten jalkoihin. Ääniä Vasemmistoliitto menetti lähes puolet demareiden vastaavasta määrästä, vaikka puolue on reippaasti alle puolet SDP:tä pienempi. Suhteellinen isku oli siis jopa SDP:n vastaavaa kovempi.

Vasemmistoliiton sisällä tapahtuu mielenkiintoisia sikäli, että puolueen tulos oli kuitenkin suurissa kaupungeissa kohtuullinen. Helsingissä puolue vahvistui, eduskuntavaalien tapaan, merkittävästi. Oulussa ja Turussa nuoret vasemmistoliittolaiset naiset olivat äänikuningattaria. Käynnissä onkin prosessi, jossa Arhinmäen Vasemmistoliitto nuortuu, naisistuu, hankkii koulutuksen ja muuttaa kaupunkiin. Samalla se ryhtyy SDP:n sijasta vihreiden kilpailijaksi. Tavalliset duunarit ja palkansaaja-aktiivit katoavat pikku hiljaa valikoimasta, kuten myös pohjoisen ja pienempien kaupunkien kova kannatus. Hinta on kova, sillä kannatus tulee vielä laskemaan ennen kuin alkaa (ehkä) nousta.

Vaaliasetelmasta 

Perinteinen viisaus politiikassa on, että se joka hallitsee agendaa, voittaa. Mikäli vaalien keskeisin keskustelunaihe on aihealue jolla puolueesi on uskottava, sitä kannattaa korostaa ja painottaa nimenomaan sen oleellisuutta. Äänestäjillä on aina ristiriitaisia mielipiteitä. Joillakuilla on konservatiivisia arvoja vaikkapa avioliittoinstituution suhteen mutta samalla pitävät tärkeänä vaikkapa julkisen sektorin vahvaa roolia palveluiden järjestämisessä. Mikäli äänestyspäätöstä motivoi käyty keskustelu sukupuolineutraalista avioliittolaista, on selvää että tämä ohjaa vaaleissa tehtävää valintaa kohti konservatiivisia perhearvoja kannattavaa puoluetta. Jos taas kukaan ei käy keskustelua gay rights -issuesta vaan kiivailun kohteena on terveyspalveluiden saatavuus, voi liberaaleja arvoja kannattava puolue kirjata kannattajakseen saman ihmisen, koska sattui painottamaan julkisen palvelun merkitystä. Ja niin edelleen.

Sosialidemokraatit onnistuivat agenda settingissä erinomaisesti. Peruspalveluista ja niiden ulkoistamisesta sekä sen mahdollisista seurauksista käytiin todella paljon keskustelua. Monet muut asiat jäivät täysin varjoon, mm. koulutus, alueiden eriarvoistuminen, kuntatalouden vahvistaminen tai ympäristökysymykset. Asiasisällöltään nämä olivat terveyspalveluvaalit.

Tai ainakin niiden olisi pitänyt olla.

Ongelmaksi kuitenkin koitui, ettei syntynyt vaikutelma tukenut keskittymistä sisältöihin. Vaikutelmaksi jäi pelaaminen tärkeillä asioilla, liiallinen ja teennäiseltä vaikuttanut riitely sekä tarkoituksella luotu kiista. Joka puolestaan loi kuvan falskiudesta.

Se, pitääkö tämä paikkansa, ei ole merkitystä. Koska ”niin on miltä näyttää”. Ja, ikävä kyllä, tältä se nyt vaan näytti. Eikä iänikuinen ”porvarimedia sortaa” ole toimiva selitys, sillä aivan samankaltaisen median parissa SDP on myös voittanut vaaleja ja saavuttanut kovaa luottamusta.

Sen, että asia todella näytti tältä ja vaikutti lopputulokseen, osoittaa liikkuvien äänestäjien katoaminen sosialidemokraattien takaa. Ennakkoäänten perusteella tulos näytti jopa hyvältä, ottaen huomioon perussuomalaisten tiedossa olleen kovan nousun. Vaalipäivän romahdus taas kertoo, että nimenomaan liikkuvat äänestäjät, ne jotka eivät ole ”varmasti lukinneet” kantaansa, harkitsevat kauan ja pohtivat eri vaihtoehtoja, kiersivät kaukaa SDP:n listat.

Sote-uudistuksesta ja sen suunnasta ollaan varmasti aidosti kahta mieltä SDP:ssä ja Kokoomuksessa. Olisin huolestunut jos ei oltaisi. Mutta siitä huolimatta hallituspuolueet olisivat voineet mennä vaaliin painottaen ennen kaikkea uudistuksen tärkeyttä ja niitä perusperiaatteita joista ne olivat samaa mieltä. Tällä olisi luotu kuvaa eteenpäin menevistä ja yhteistyökykyisistä puolueista. Erä olisi voitu ottaa aiheesta miten tulevat valtuustot painottavat näitä painopisteitä. Nyt kuvaksi jäi keskeneräisestä uudistuksesta torailevat yhteistyökumppanit, jotka eivät saa asioita aikaiseksi.

Agendan hallinnasta on hyötyä vain silloin kun pystyy osoittamaan selkeän tien eteenpäin ja vaikuttamalla dynaamiselta ja uskottavalta. Väitän, että päähallituspuolueilla olisi ollut mahdollista hakeutua rakentavaan konfrontaatioon ulkoistamiskeskustelun ympäriltä, kuitenkin niin että nyt nähty mutapaini, johon syylliset löytyvät sekä oikealta että vasemmalta, olisi voitu välttää. Nyt liian näkyvä riitely ja venkoiluväitteiden tarttuminen erityisesti SDP:n pintaan antoi Keskustalle mahdollisuuden tulla mukaan keskusteluun rakentavana ja uudelleen uskottavana poliittisena voimana. Samalla SDP:n nousuun liittynyt ”hyvä fiilis” katosi puolueen ympäriltä ja antoi vihreille paikan esiintyä jälleen ”oikeamielisten ja puhtaiden” puolueena.

SDP hävisi jälleen, koska se hukkasi viisi minuuttia ennen vaaleja sen, mitä se on rakentanut onnistuneesti koko hallituskauden. Luottamuksen. Kaduille palasi kuva ”pelaavasta” SDP:stä, kuva, josta on kovalla työllä miltei onnistuttu pääsemään eroon – ja joka nyt sitten, merkittävin osin itse, onnistuttiin maalaamaan uudelleen. Ja mikään ei karkoita ihmisiä joko pois puolueesta tai kokonaan uurnilta pahemmin kuin kuva politiikasta pelinä.

Toki on totta, että äänestysprosentti jäi alhaiseksi sellaisilla alueilla suuremmissa kaupungeissa, joissa SDP on perinteisesti ollut vahva. Mutta tätäkin on pohdittava luottamuksen näkökulmasta. Miksi nämä ihmiset eivät liiku? Miksi he eivät koe tarpeelliseksi äänestää? Hehän eivät äänestäneet myöskään perussuomalaisia.

Myös äänestysvilkkautta on pohdittava rehellisesti. Omat toimet vaikuttavat myös siihen. Kukaan ei jättänyt varmasti äänestämättä siksi, että viimeinen vaalitentti oli hirveää kuraa, tai että sote-hallintohimmeli oli keskeneräinen. Mutta kuva riitelevästä puheenjohtajalaumasta huutamassa toistensa päälle oli vieraannuttavuudessaan jotain hirvittävää jopa itseni kaltaiselle political junkielle. Mitäköhän tuosta keskustelusta olisi pitänyt ajatella vaikkapa Jakomäki A:ssa? Motivoiko se uurnille?

Mitä on tehtävä?

Ennen kuin jatkuvat torjuntavoitot vievät sosialidemokraattisen rintaman Pohjanlahteen, on tehtävä korjausliikkeitä. Muutamia omia ehdotuksiani asiaan:

1. Hyvinvointipalveluiden turvaamis- ja vahvistamisagenda on tärkeä ja oikea. Pohjoismaisen hyvinvointivaltion malliin ja sen kehittämiseen uskovat sosialidemokraatit ovat myös luonnollisesti julkisen tuotantomuodon kannalla. Retoriikkaa on kuitenkin muutettava. Millainen on se ”maailman paras kunta”, joka nämä palvelut myös tuottaa?

2. Porvarimörkö voi olla, ja usein onkin, aivan todellinen, mutta ihmiset eivät vaikuta uskovan siihen. Pahimmillaan jopa kiinnostuvat siitä. Siksi siitä puhuminen on jätettävä vähemmälle. Keskittyminen omaan peliin olisi keskeistä ja tärkeää, erityisesti tilanteessa, jossa ollaan ”herrojen kanssa marjassa” eli sinipunahallituksessa. Kukaan ei halua antaa lompakkoaan ja kotiavaimiaan tyypille, joka riitelee työkaveriensa kanssa.

3. Hallituksen hyvät teot omiin nimiin. Kokoomus söi Keskustan eväät porvarihallituksessa juuri siitä syystä, että kaikki se mitä hallitus teki, otettiin Kokoomuksen piikkiin. Tämä loi kuvaa dynaamisuudesta ja aikaan saavuudesta. Tässä hallituksessa miltei kaikki keskeiset uudistukset ovat olleet sosialidemokraattien kovan työn tulosta, puhutaan sitten perusturvan parantamisesta, yhteiskuntatakuusta, verouudistuksista tai työelämän kehittämisstrategiasta. Muista on ollut korkeintaan sivustatukea tai sitten ei suoranaista haittaa. Missä olivat nämä saavutukset kuntavaalikeskustelussa? Kaukana poissa.

4. Huomio liikkuviin äänestäjiin. Heitä on vuosi vuodelta enemmän. Mikäli SDP ei halua jumittua trendinomaiseen laskuun, sen on saatava uusia kannattajia, ja ennen kaikkea, päästävä mukaan ”valintaikkunaan”. Liian moni koulutettu kaupunkilainen, aktiivinen äänestäjä, toim. huom, elää Kokoomuksen ja vihreiden kaksipuoluejärjestelmässä. Vilkaisu Kallion tai Herttoniemenrannan äänestyskarttaan kertoo ongelmasta: tällaiset keskeiset ja suuret alueet, joilla asuu paljon aktiivista, mutta usein muualta muuttanutta väestöä eivät ole SDP:n hunting groundia. Pitäisi olla – eikä ole mitään syytä miksei ole.

5. Kokoomuksen hiljattainen kääntyminen keskustaoikeistosta kohti kovaa oikeistoa on otettava haltuun. Willerydmanit  tulevat vieraannuttamaan omalla toiminnallaan ne ahkerat ja sosiaalisella omallatunnolla varustetut tavalliset työtä tekevät ihmiset, jotka nyt monin paikoin tukevat Kokoomusta ”paremman puutteessa”. Työelämä- ja talousasioissa vahva, humaani, luotettava ja kiihkoton SDP voi tarjota näille ihmisille hyvän poliittisen kodin. Tämä ryhmä ratkaisee myös sen, missä suomalaisen yhteiskunnan valtavirta kulkee, eikä heidän tavoittelemisensa vaadi poliittisen linjan reivaamista oikealle. Se vaatii ennen muuta luotettavuutta ja hyviä perusteluita, sekä dynaamisuutta.

6. Rohkeaa uudistumista henkilövalinnoissa perinteisillä sd-alueilla ja kaupungeissa. Vantaan sosialidemokraatit ottivat riskin ja nostivat nuoren Antti Lindtmanin keskeisiin asemiin. Antti kiitti, kantoi vastuun ja nosti puolueen tappioiden jälkeen uudelleen suurimmaksi ja keräsi valtaisan äänisaaliin. Siellä, missä  lupaavat uudet ihmiset eivät ole saaneet vastuuta tai uusia tekijöitä ei ole jostain syystä (mistä syystä?) löytynyt, on meno koruttomampaa.

7. Äänestysaktiivisuuden nostamisen tulisi olla kaikkien puolueiden agendalla – jo demokratian legitimiteetin kannalta. Faktisesti siitä hyötyisi kuitenkin vain SDP, Vasemmistoliitto ja Perussuomalaiset, sillä näiden puolueiden potentiaalinen kannatus ”nukkuvien” keskuudessa on tutkimusten mukaan korkein.

Luottamuksensa menettäneiden houkutteleminen uurnille ja vaikuttamaan voi olla pitkä tie eikä siihen ole olemassa helppoja ratkaisuja. Tässä ”tekoja – ei loruja” -sloganilla olisikin käyttöä. Sen sijaan, että puhumme paljon syrjäytymisestä  on luottamus haettava pikku hiljaa tekojen kautta.

Mainokset

12 kommenttia artikkeliin ”Torjuntavoittajia vai syöksylaskijoita?

  1. Montaa asiaa voisi kommentoida mutta kysyn: Missä vaiheessa SDP:ssä alettiin vastustaa kuntapalveluiden ulkoistamista, valtakunnallisesti? Ja ehkä vastaan: just ennen vaaleja. Siihen saakka viesti on ollut kymmenkunta vuotta, että olisi hyvä jos kunta tuottaisi palvelut itse ja, että ulkoistamisessa on riskinsä ja ettei ole niin tärkeää kuka palvelut tuottaa kunhan ne ovat tasavertaisesti kaikkien saatavilla ja hyvälaatuisia.
    Tässä oltiin niin epäuskottavia että.

    • Pasille. Kymmenen vuotta on tosiaankin toitotettu, että palvelut olisi hyvä tuottaa itse. Silloin ainakin tiedetään mitä ne maksaa nyt ja tulevaisuudessa. Se, että nyt nostetaan tikun nokkaan ulkoistaminen, johtui siitä että siinä on omat riskinsä. Onhan tuolla maakunnissa ulkoistettu vuosia sitten jopa koko perusterveydenhoito ja vasta nyt ollaan huomattu ettei se tullutkaan sen halvemmaksi, koska hinnan määrää laskun muodossa yritys. Jos tällaista ilmiötä ei saisi nostaa yleiseen poliittiseen keskusteluun niin sittenhän voitaisiin lopettaa kaikki keskustelut. Maahanmuuttoasioistakin alettiin keskustella enemmänkin tulevaisuuden mahdollisten uhkakuvien kuin tässä ajassa ilmenevien asioiden valossa. Politiikkaa kuuluu hyvin vahvana osana miettiä tulevaisuutta, jopa enemmän kuin mitä nyt tehdään.

  2. Erinomainen analyysi, kiitos. Minusta me emme loppuvaiheessa olleet yksinkertaisesti vakuuttavia. Vaikka asiat olivat oikeita, me emme osanneet asettaa pelimerkkejä oikeille paikoille. Eikä varmaan kukaan motivoitunut äänestämään viimeisen vaalikeskustelun jälkeen, oli se sen verran kamalaa.

  3. Hyvä analyysi Esa. Monipuolinen ja kattava. Katselin itsekin äänestystilastoja ja huomasin, että ennakkoäänissä olimme esim. Hesassa hyvin menossa eteenpäin, mutta sitten vaalipäivänä tuli yli 3% sukellus. Se veti koko tuloksen alas. Vaalityön merkitys korostuu. Jätimme äänestäjät etsimään sopivia ehdokkaita viime metreillä. Vihreät pinnistelivät loppuun saakka. Siitä mainitsin piirin sivuilla. Vaalityön merkitys on suuri juuri liikkuvien äänestäjien tapaamisessa.
    Sanoman sisällöstä ja sen esiin tuomisessa voin yhtyä sekä Esaan että Pasi Ylitaloon. Oman linjan kirkastaminen on tärkeätä, mutta siinä suomalaiskansallinen perinne sopimusyhteiskunnasta pitäisi pitää kirkkaana mielessä. Riitelyä ei ole mukavaa katsella.
    Minustakin oli harmillista, että hyvä vire ja nousujohde lässähti eikä otettu riittävän todesta niistä heikoista signaaleista, mitä muut puolueet tekivät vieressä.

  4. Otan yhden oiekatsan merkittäävn ksymysken, josta sen enempää demarit kuin vausrit eivät ole suostuneet keskustelemaan: Vähäön pitkäpuheenvuoro asiasta, mutat eipä asiakana ole aivna pieni ja se kosketta suoraan miljoonaa tämän maan kansalaista:

    KOTIHOIDON- JA YKSITYISEN HOIDON TUKI KUNNALLISEN PÄIVÄHOITOPAIKAN MUOTONA

    Nyt SDP n todennut että puolue ei leikka lasten kothodontukea. Tällaisia aiheettomai huhuja oli päässyt liikkeelle. Tosin mm. puoluetta lähellä olevat taloustieteilijät Janne Kiander ja Juhana Vartiainen ovat selittäneet kotihoidontuen tarpeettomaksi järjstelmäksi.

    Toinen kysymys on sitten, nostetaanko lakisääteistä kotihdointukea edes inflaation verran? Käytön laajuus osoittaa, että se vastaa perheiden tarpeisiin.

    Asiat on puhutut viime päivinä, ja aihesta on ollut Demokraatissa sekä juttuja että kolumneja, ei muuten järin hyviä. Lienee siis paikallaan, että asiaa käsitellään vähän perusteellisemmin.

    Kotiäiti tekee itsenäistä työtä:

    ”Perinteisistä sukupuolirooleista kertovat myös lastenhoidon luvut. Vaikka Suomella on maine tasa-arvon ja päivähoidon mallimaana, vuonna 2002 vain joka kolmas alle kolmivuotiaan lapsen äiti kävi töissä, selviää Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tutkimuksesta.” (HS 13.9.09) Tällaiia käistyksiä löytyy pilvin pimein.

    Asiaa voisi katsella toiseltakin kannalta: Mitä pitäisitte ammatista, jossa on työaika-autonomia, joka on monipuolista ja vastuullista, jota pystyy tekemään etätyönä kotoa käsin, jossa pystyy luomaan laajan sosiaalisen verkoston, jossa sairastuneiden lasten hoitoa ei erikseen tarvitse järjestää, jossa pystyy laajentamaan ammattitaitoaan ja jossa on esimiesasemassa. Kuulostaako mukavalta? Tällaista on perheenemännän työ – tietenkin edellyttäen että sen osaa. Tämän ammatin, kuten muutkin taidot, oppii tekemällä.

    Suurin osa naisista on aivan tavallisia. Heillä on keskimääräinen koulutus ja he työskentelevät teollisuuden, hoitoalan, palveluiden tai toimistoalan suoritustason tehtävissä. (Kuten suurin osa miehistäkin.) Omien lasten hoito on se paras savotta, jonka elämä heille tarjoaa.

    On turha kiistellä siitä, pitäisikö tasa-arvon nimissä isien osallistua enemmän lastenhoitoon. Tämä pitää itsessään väitteen, että lasten ja kodinhoito on vähäarvoisempaa työtä. Tietojeni mukaan muuten ainoat miespuoliset päiväkohtihenkilökuntaan kuuluvat Kirkkonummella ovat sivareita.

    Palkkaus sen sijaan tässä ammatissa on kaikkea muuta kuin tyydyttävää: Kotihoidontuki on aika vaatimaton ja loppuu, kun nuorin lapsi täyttä kolme vuotta. On myös hyvä, että päivähoitopaikan rinnalla vanhemmat voivat itse järjestää hoidon yksityisen perhepäivähoitajan kanssa tai palkkaamalla kotiin lastenhoitajan.

    Pienten lasten hoidon ja yksityisen hoidon tuki tulisi määritellä kunnallisen perhepäivähoitajan palkkauskustannuksiksi omavastuuosuudella eli kunnallisella perhekohtaisella päivähoitomaksulla vähennettynä. Palkkauskustannukset käsittäisivät palkan, lomakorvauksen, sosiaaliturva-, eläke ja muut työnantajavakuutusmaksut sekä verovapaan kustannuskorvauksen mutta eivät hallintokuluja. Perusteena oleva summa tulisi olemaan noin 650 euroa hoitokuukautta kohti eli vuodessa 7.150 euroa. Tästä summasta vähennetään perhekohtainen päivähoitomaksu. Käytännössä tukisumma tietenkin jaettaisiin tasan koko vuodelle.

    Tällä rahalla vanhemmat palkkaavat itsensä tai ulkopuolisen hoitamaan lapsiaan tai tekevät tästä yhdistelmän. Hoitokorvaus on veronalaista tuloa, mutta tästä toiselle maksettu palkka on verotuksessa vähennyskelpoinen. Ottamalla lisäksi hoitolapsia lasten kotihoitaja voi saavuttaa perushoitajan tulotason . Yrittäjä voi usein – ei suinkaan aina – lastenhoidon yhteydessä hoitaa yritystä, esim. tehdä iltaisin kirjanpitotehtäviä.

    Jos lapsi on kunnallisessa puolipäivähoidossa, ym. summasta maksetaan perheelle puolet.

    Puhutaan perheen ja työn yhdistämisestä. Sinänsä ihan hyvä asia. Minulle vain on vähitellen valjennut yksi totuus: Mitä tahansa teetkin, tee kunnolla tai jätä tekemättä, mutta älä tee puolinaisesti.

    Ehdottamani järjestelmä myös suojaa lapsia, vanhempia ja työntekijäitä huonolta työilmapiiriltä ja mielivaltaiselta johtamiselta. Viime viikkojen tapahtumat ovat kai tarpeeksi hyvin osoittaneet sen, että sellaista löytyy myös paikoista, missä ei tosiaankaan pitäisi.

    Olisi syytä myös keskustella, pitäisikö minimiäitiyspäivärahaa nostaa ihan reilusti nykyisestä n 560 eurosta 800-1000 euroon kuukaudessa. Nythän olemme kierteessä: nuoret kouluetut naiset eivät voi hankkia lasta, kun eivät ole olleet töissä, josta saisivat ansiosidonnaista vanhempainrahaa. Ja toisaalta he eivät voi saada töitä, kun työnantajalla on pelko heidän hankkiutumisestaan raskaaksi heti työsuhteen alettua.

    Hoitokorvauksen laskelma :

    Summat likimääräisiä

    1. hoitokorvaus 375 e* riippuu kunnasta (kunnan käyttämä KVTES-
    palkkataso)

    2. lomakorvaukset 64 e ( n. 17 % palkasta)

    3. sosiaalimaksut 94 e (n. 25 % palkkasummasta)

    4. kustannuskorvaus 97 e **(verovapaa kuten perhepäivähoitajallekin)

    perussumma yhteensä n. 630 e kustakin lapsesta h o i t o k u u k a u t t a kohti

    Tästä vähennetään perhekohtainen kunnallinen päivähoitomaksu 0 – 230 e / lapsi.

    Tilitetään (pääsääntöisesti lasten äidille tai hänen määräämälleen henkilölle)

    630– 400 e / lapsesta hoitokuukausi

    * Perhepäivähoitajan peruspalkka on 371,61 e/lapsi ja kk nykyisen KVTESn mukaan, so neljästä
    lapsesta 1486,44 e/kk 18.10 2011

    ** 4,60 e/hoitopäivä so. n. 96,60 e/ kk

    Tämä voi harkintansa mukaan palkata tuen ja omavastuuosuuden kanssa yhdessä muodostamalla summalla joko itsensä, miehensä (parisuhdekumppaninsa) tai ulkopuolisen hoitamaan lapsiaan tai sopia hoitosuhteesta yksityisen perhepäivähoitajan tai päiväkodin kanssa. Tai tehdä näistä tarpeitaan vastaavan yhdistelmän.

    Hoitokorvaus ja lomakorvaus ovat veronalaista työtuloa sille ja vain sille jolle se on palkkana maksettu. (Ts. palkka on verotettavaa tuloa tuen saajalle, mutta toiselle maksettu palkka on siitä verotuksessa vähennyskelpoinen erä.) Tuen saajan tulee vuosittain antaa luotettava selvitys veronpidätyksen ja työnantajan velvoitemaksujen suorittamisesta. Käytännössä tämän voi antaa veloituksetta kunnan sosiaalitoimiston tehtäväksi.

    Työstä maksettu palkka on kaikille sama, mutta perheen osuus päivähoitajan palkkauskustannuksista (oli siis kyseessä lapsen äiti, isä tai joku muu) riippuu perheen tulotasosta. Koska lasten kotihoitajat, vanhempien palkkaamat lastenhoitajat tai perhepäivähoitajat rinnastettaisiin, kunnallisiin perhepäivähoitajiin, olen kutsunut periaatetta rinnastusperiaatteeksi.

    Yksityisessä päiväkodissa hoidettavasta lapsesta voisi tämän lisäksi lakisääteinen lisätukiosuus, esim. puolet päiväkotipaikan ja perhepäivähoitopaikan kustannuserosta (n. 200 e -. 250 e hoitokuukaudessa).tässä se on se hyvä puoli, että kunnallista palvelua täydentävien yksityisten palveluiden valinta siirtyisi vanhemmille, eikä kunnan itse asiassa tarvitsisi ryhtyä kalliiseen hankintakilpailumenettelyyn ja toisaalta tämä antaa mm. vanhempien kannatusyhdistysten ylläpitämille päiväkodeille varman taloudellisen pohjan. Kannatusyhdistyksen ylläpitämä Getserbyn yksityinen lastentarha toimii muuten tällä periaatteella.

    Muutamia muita näkökohtia:

    Kustannusvertailussa kotihoidon ja päiväkotihoidon välillä edellä määritelty lastenhoidontuen perussumma (bruttokustannus) ei sisällä lastenpuistojen, kerhotoiminnan ja leikkikoulujen ylläpitämisen vaatimia menoja. Näille on muuten varattu aivan liian vähän varoja.

    Ottamalla lisäksi hoitolapsia lasten kotihoitaja voi saavuttaa perushoitajan tulotason (n.1.840 e/kk), kun otamme huomioon, että hän säästää työmatkoissa, ja kotona tehty työ vähentää talousmenoja. Perhepäivähoitajan ammatti on tehty pienten lasten vanhemmille käytännössä mahdottomaksi sillä, että äiti tai isä ei saa minkäänlaista hoitokorvausta omista yli 3-vuotiaista lapsistaan. Mm. tämän johdosta kuntien on vaikea palkata kunnallisia perhepäivähoitajia.

    Yrittäjä voi usein – ei suinkaan aina – lastenhoidon yhteydessä hoitaa yritystä, esim. tehdä kirjanpitotehtäviä iltaisin tai toimia yksityisenä perhepäivähoitajana. Näennäisesti tämä tapahtuu omien lasten hoidon ohella, mutta koska ns. naisten töissä aika on täysin lomittunutta, niin omien lasten hoidon vaatimaa aktiivista työaikaa (keskimäärin 2 t / päivä ja lapsi) se ei poista. Perhepäivähoitaja saa ottaa enintään 4,5 hoitolasta ja päiväkodeissa henkilökunnan ja hoitopaikkojen suhde on likimain 1:4,5. Työnsä hyvin hallitseva perheenmäntä pystyy työnsä ohessa tekemään mieltämistyötä.

    Järjestelmän toteuttaminen tässä muodossa lisäisi kuntien menoja n. 250 miljoonaa euroa eli lisäisi kaikkia pienten lasten hoidon kustannuksia n. 10 prosentilla. Vanhempainpäivärahat, kotihoidon ja yksityisen hoidon tuki sekä kuntien päivähoidon nettomenot nimittäin tekevät yhtensä runsaat 2 miljardia euroa. Periaatteessa tämä lisäisi verorasitusta 0,3 prosenttiyksikköä. Toisaalta tarve kalliimpiin ratkaisuihin ja muihin perhetukipalveluihin vähenee.

    Koska päivähoitojärjestelmä myös itsessään vieraannuttaa perheitä tosistaan, niin itse asiassa olemme palvelu- ja sitä kautta kustannuskierteessä. Se voidaan ratkaista vain sijoittamalla kerralla ja kunnolla vanhempien omaehtoisten ratkaisujen tukemiseen.

    Vertailun vuoksi todettakoon, että ehdotettu koululaisten iltapäivähoitojärjestelmä maksaisi 260 miljoonaa euroa. Saman asian ajaisi paremmin, jos naapuruston lapset voisivat mennä iltapäiväksi jonkun lapsia kotonaan hoitavan kiltin tädin luokse. Kotona olevia kilttejä tätejä ei enää ole, koska lasten hoito kotona ei ole taloudellisesti mahdollista.

    Työväenpuolueet ihmettelevät. mihin niiden kannatus on kadonnut. Ehkä asiaa selittää se, että niiden ajamat uudistukset loppujen lopuksi ovat huonosti palvelleet kansalaisten tarpeita.

  5. […] Joka tapauksessa kunnallisvaalien tiimoilta on hyvä tehdä pientä itsetutkiskelua siitä, miksi SDP ei pärjännyt niin hyvin kuin piti, vaikka puolue tuntuikin olevan tasaisessa nosteessa syksyä kohti kuljettaessa. Pätevänoloista mietintää löytyy vaikkapa PAMin hallintopäällikkö Esa Suomisen blogista osoitteesta https://esasuominen.wordpress.com/2012/10/30/torjuntavoittajia-vai-syoksylaskijoita/. […]

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s